Liiga-kierros: Kauden ensimmäinen täysi kierros, kärkikamppailussa HIFK kohtaa Kärpät

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Liiga-kausi jatkuu perjantaina täyden kierroksen muodossa. Kärpillä käynnistyy aikakausi ilman Lasse Kukkosta, ääripäät kohtaavat ja pitkät lepotauot päättyvät.

Kärppien aikakausi ilman numero viittä

Kärpät saapuu Helsinkiin, mistä alkaa aika Lasse Kukkosen jälkeen. Helsinkiläisisännät ovat puolestaan saaneet alkukankeutensa karistettua ja onnistuivat tiistaina palaamaan voittojen tielle.

Kärppien nelosvitja Aatu RätyJanne KuokkanenRadek Koblizek on esiintynyt pirteästi, mutta ykkös- ja kakkosketjulla on vielä parannettavaa. Lisäksi oululaisten ylivoimapeli oli viime ottelussa vaatimatonta, joten IFK:ta vastaan erikoistilanneketjujen on parannettava.

Viime ottelussa kokoonpanossa olleet maalivahdit Joel Blomqvist ja Leevi Meriläinen lähetettiin pois edustusjoukkueesta, koska Patrik Rybár ja Justus Annunen tulevat kokoonpanoon IFK:ta vastaan.

IFK puolestaan palasi voittokantaan vaisun Ilves-kotiottelunsa jälkeen. Emil Bemström ja Jere Sallinen ovat olleet helsinkiläisseuran kirkkaimpia tähtiä alkaneella kaudella ja ovat ottaneet isoa roolia voitoissa. Henrik Borgströmin saapuminen vahvuuteen saa vielä kuitenkin odottaa.

IFK:n alivoima on aloittanut kohtuullisesti, mutta ylivoimalla on vielä työsarkaa päästä parhaimpaan terään.

Frans Tuohimaa on aloittanut tähän asti kaikissa otteluissa ja hän jatkanee maalilla myös Kärppiä vastaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Kärpät

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5

Kääntyykö HPK:n kurssi raumalaisten kustannuksella?

Kahdella tappiolla kauden aloittanut HPK isännöi kaksijakoisesti aloittanutta Lukkoa. Hämeenlinnalaisten alakerta koki edellisessä ottelussa kolauksen, mutta suru muuttui nopeasti iloksi.

Kahdesta katkerasta tappiosta huolimatta HPK on aloittanut räväkästi. Erityisesti Petri Kontiola on palannut Liiga-jäille ryminällä. Kontiola on tehnyt kahteen ensimmäiseen otteluun yhden maalin ja saalistanut neljä syöttöpistettä.

Kerho-puolustuksessa Jared McIsaac loukkaantui Ässiä vastaan, mutta hämeenlinnalaisten onneksi Ville Koistinen aloittaa kautensa jo Lukkoa vastaan.

Lukko puolestaan aloitti Liiga-kautensa ryminällä Tapparan kustannuksella, mutta TPS palautti raumalaiset takaisin maankamaralle. Pitkäkestoinen hyökkäyspeli ei tuottanut tarpeeksi tulosta, ja raumalaiset joutuivat kaivamaan kiekkoa omasta verkosta.

Kahden taiston jälkeen Eetu Koivistoinen ja Aleksi Saarela ovat ottaneet isoa roolia maalinteossa. Myös ulkomaalaispelaajat Lukáš Klok ja Daniel Audette ovat aloittaneet kauden vahvasti.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Kääntyvätkö pöydät Hakametsässä?

Kahdella voitolla kauden aloittanut Ilves isännöi vastakohdalla aloittanutta Jukureita. Mikkeliläisillä kumpikin ottelu on jäänyt pienestä kiinni, ja tavoitteena on kääntää kurssit päälaelleen Ilveksen kustannuksella.

Jukureilla on takanaan kaksi yhden maalin tappiota. KalPaa vastaan Jukurit oli pääosin puolustuskannalla. JYPiä vastaan mikkeliläiset taas olivat kaksi ensimmäistä erää pelin päällä, mutta päätöserässä JYP painoi rinnalle ja ohi.

Henkilökohtaiset virheet olivat isoja tekijöitä tappioissa. KalPaa vastaan voittomaali järkyttävästä kiekonmenetyksestä puolustussinisellä ja JYPiä vastaan omiin kaksi maalia vastaavanlaisista oman alueen kiekonmenetyksistä.

Jukureilta kaivataan tasaviisikoin lisää tehoja. Avainpelaajilta Jesper Piitulaiselta ja Anssi Löfmanilta mikkeliläiset tarvitsevat kipeästi tasonnostoa.

Ilves aloitti kautensa peräkkäisten päivien peleillä, joista se poistui kummastakin voittajana. Avaimet voittoihin olivat hyvä puolustuspelaaminen Lukáš Dostál viimeisenä lukkona. Hyökkäyksestä nuoret lupaukset Roby Järventie ja Matias Maccelli saivat tulosta aikaiseksi. Myös joukkueen ainoa ulkomaalaishyökkääjä Ondřej Roman on päässyt hyvin sisään Liiga-jäiden tahtiin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Karmean alun karistanut Tappara KalPan vieraaksi

Kovan koitoksen Lukolta saanut Tappara onnistui parantamaan otteitaan Pelicansin kanssa ja se matkaa Kuopioon haastamaan avausvoiton jälkeen pitkään levännyttä KalPaa.

Tappara onnistui pesemään kasvonsa karmean Lukko-ottelun jäljiltä ja onnistui naaraamaan selvän voiton Pelicansista. Dominik Hrachovina onnistui karistamaan ylipelaamisen tilanteissa pois ja nappasi lahtelaisia vastaan kauden ensimmäisen nollapelin.

Kenttäpelaajista Jiří Smejkal pääsi juoneen kiinni avausvoitossa. Myös Anton Levtchi esitti hyviä otteita.

Isäntäjoukkue KalPa aloitti kautensa viime perjantaina ottaen hyökkäyspainotteisesti voiton Jukureista Alexander Ruutun ja Eetu Luostarisen johdolla. Puolustus ja maalivahtipeli saanevat enemmän painetta Tapparan käsittelyssä, eikä Eero Kilpeläisellä ole lähtökohtaisesti syytä olla aloittamatta ottelua.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

KooKoo isännöi kohmeista JYPiä

Pidemmän tauon saanut KooKoo valmistautuu perjantai-illan koitokseen, kun vastaan asettuu vaikeuksissa ollut JYP. Voitosta huolimatta jyväskyläläisillä on paljon petrattavaa Kouvolan-vierailua varten.

JYPin kausi on alkanut vaikeasti. Yksilö- ja viisikkotasolla on tullut paljon virheitä, mikä näkyy niin päästettyjen maalien määrässä kuin otetuissa jäähyissä. Erikoistilannepelaaminenkaan ei ole päätä huimannut, sillä harjoituskaudella toiminut ylivoima ei ole vielä onnistunut maalinteossa ja alivoimalla oma verkko on heilunut.

Nousu tappioasemasta voittoon Jukureita vastaan oli JYPille tärkeä ja se nostanee etenkin joukkueen nuorten pelaajien mielialaa tuleviin koitoksiin.

KooKoo on myös saanut pitkän lepotauon. Vierailu Oulussa ei johtoaseman jälkeen paljon iloa tuonut ja joukkue palasi Kouvolaan 1−3-tappion siivittämänä. 

Vilmos Galló jatkoi viime kauden hyvää virettään. Uudet vahvistukset Aleksi Ainali ja Kasper Björkqvist avasivat myös pistetilinsä.

Avausottelun tappiosta huolimatta ruotsalaisvahti Victor Brattström suoriutui Kärppien piinapenkistä hyvin ottein, mutta Oskari Salminen saanee tilaisuuden haastaa virkaveljeään ykkösveskarin paikasta JYPiä vastaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

TPS Pajuniemen kokoisella aukolla SaiPaa vastaan

Tappion ja voiton kerännyt TPS valmistautuu kohtaamaan samalla saldolla majailevan SaiPan. Lappeenrantalaisille tuo hieman helpotusta TPS-hyökkääjä Lauri Pajuniemen poissaolo.

SaiPa on aloittanut kautensa pirteästi ja sai lauantaina kotipelissään ansaitun ensimmäisen voiton. Lappeenrantalaiset nollasivat Ässät kolmannessa erässä tiiviillä paketillaan, mutta sai samalla kuitenkin lauottua maalia kohti useamman kerran.

Jaakko Lantta ja Jarno Koskiranta repivät aloituksia ihan eri malliin kuin viime kaudella. Myös ylivoimakuviot ovat sujuneet Lantan ja Koskirannan rakentaessa pelaamista.

TPS joutui nöyrtymään kauden avauksessa Porissa, mutta toipui takaiskustaan heti seuraavana päivänä Lukon kustannuksella. Voitto ei kuitenkaan tullut helpolla, sillä Lauri Pajuniemi on poissa turkulaisten vahvuudesta kuukauden päivät.

Ukko-Pekka Luukkonen ja Andrei Karejev ovat vuorotelleet edellisissä otteluissa, ja tandemin jatkuessa venäläisvahti saa torjuntavuoron lappeenrantalaisia vastaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

30.03
TPS - Tappara
4 - 5 JE
28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Vaikeuksista voittoon noussut Ässät isännöi levännyttä Sportia

Lukuisista rangaistuksista HPK:ta vastaan kärsinyt Ässät onnistui kampeamaan itselleen kahden pisteen voiton keskiviikkona. Nyt porilaiset isännöivät pitkään levännyttä vaasalaisjoukkoa.

Paisuneen koronatilanteen vuoksi Sport joutui lykkäämään kauden kotiavaustaan ja vierasotteluaan Hämeenlinnassa, joten Sport saapuu Poriin viikon huilitauon jälkeen. Viime perjantaina Sport joutui toteamaan Pelicansin paremmaksi lukemin 1−3.

Sportin ruotsalaiskaksikko Patrik Karlkvist ja Sebastian Stålberg esiintyi mainiosti avausottelussaan. Tehottomuudesta huolimatta hyökkääjät rakensivat ketjujensa kanssa hyviä maalipaikkoja.

Ässät pystyi puolestaan rikkonaisesta pelistä huolimatta nappaamaan kahden pisteen kotivoiton HPK:sta. Maalivahti Linus Söderström oli mies paikallaan pitäen voittomaalikilpailussa ensimmäisen yrityksen jälkeen verkon puhtaana ja kenttäpelaajista Jakob Stenqvist johti joukkuetta jäällä.

Samanlaiseen jäähypenkin kulutukseen Ässillä ei ole varaa Sportin kanssa ja joukkue tarvitsee samanlaista pitkäjänteisyyttä otteisiinsa kuin HPK:ta vastaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tällä kaudella