Liiga-kierros: Tampereen paikallinen illan herkkupalana

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Saana Hakala
Perjantain Liiga-kierroksella Ässät ja KalPa käyvät kovaa kamppailua taulukon yhdeksännestä sijasta. Tampereella valmistaudutaan runkosarjan viimeiseen paikallisotteluun.

Ohentuneelle KooKoo-ryhmälle luvassa fyysinen vastaanotto

Loukkaantumiset hankaloittavat KooKoon viimeistä rypistystä ennen pudotuspelejä.

HIFK:n otteet ovat parantuneet viime aikoina selvästi, kiitos aggressiivisemman karvauspelin. Ryskettä päätylaitoihin tuokin esimerkiksi uusi hankinta Antti Tyrväinen. Kovavireisen Juho Keräsen loukkaantuminen oli sen sijaan ikävä takaisku.

Puolustuspäässä HIFK:n peli on yksinkertaistunut ja tulokset ovatkin olleet mainioita. Pahimmat koomailut on saatu kitkettyä juuri kevään kynnyksellä. Punapaitojen alakertaan on odotettavissa myös lisää kiekollista varmuutta Jeremy Dehnerin muodossa.

Kehityskohteena HIFK:lla on edelleen kotona pelaaminen. Liian usein vierasotteluiden hyvä tekeminen on jäänyt kotimatkalla helsinkiläisten kyydistä.

KooKoon sairastupa on alkanut täyttyä huolestuttavaa tahtia. Alkukaudesta loukkaantumisia avainpelaajille ei juurikaan nähty, mutta nyt Anrei Hakulinen, Libor Šulák ja viimeisimpänä Kim Strömberg ovat joutuneet kokoonpanosta sivuun.

Myös Toni Kähkösen pelikielto sotkee KooKoon pakkaa. Niinpä roolia on nyt tarjolla esimerkiksi Patrik Puistolalle, joka iski keskiviikkona HPK:ta vastaan KooKoon ratkaisevan osuman voittomaalikilpailussa.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Tällä kaudella

Lukko lähtee murtamaan tiivistä jukurilinnaketta

Mikkelissä kupletin juoni on selkeä. Lukko hyökkää ja Jukurit tekee sitä, mitä parhaiten osaa: tilkitsee omaa päätään.

Keskiviikkona Jukurit jatkoi nöyrää puolustuspelaamistaan Ilvestä vastaan, ja tällä kertaa hyökkäyspäässäkin saatiin aikaan tarvittavat onnistumiset. Myös Sami Rajaniemi oli tolppien välissä varma.

Puolustuksen tiiviys onkin tällä hetkellä se isoin juttu Jukurien pelaamisessa. Kahdeksan päästettyä maalia kuuteen viime otteluun on lukema, joka tarjoaa mahdollisuuden voittoon joka ilta.

Kahdesti Ilvestä vastaan osunut Charlie Sarault katkaisi keskiviikkona seitsemän ottelun mittaisen maalittoman putkensa. Jesper Piitulainen puolestaan jatkoi vahvoja otteitaan antamalla kaksi maalisyöttöä.

Jakub Galvas teki pirteän paluun kokoonpanoon. Tsekkipuolustaja toi kiekollista taitoa Jukurien alakertaan ja pääsi pariinkin otteeseen murtautumaan hyvään maalipaikkaan.

Ennen lauantain juhlaotteluaan Lukon on latauduttava vielä Mikkelissä käytävään koitokseen. Vili Sopanen ja Miska Kukkonen parantelevat vammojaan eivätkä ole pelaavassa kokoonpanossa. Lukáš Klok puolestaan kärsii pelikieltoa.

Pudotuspelien kotietu on edelleen Lukon omissa käsissä, vaikka tappioita tulikin viime viikolla kaksi: KooKoolle ja jatkoajan jälkeen Tapparalle.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

SaiPan “häpeällinen” alivoima myös Kärppien kiikarissa

Lähes 20 prosenttiyksikön ero alivoimapelissä on hämmentävä tilasto Kärppien eduksi.

SaiPan heikot erikoistilanteet saivat HIFK-ottelun jälkeen jo Tomáš Záborskýnkin avautumaan julkisesti. Slovakkihyökkääjä kuvaili seuran haastattelussa alivoimaa "häpeälliseksi" ja tuskasteli samaan hengenvetoon ylivoimankin ongelmakohtia.

KalPa-ottelun suonenvetoa lukuunottamatta SaiPa on kärsinyt äärimmäisestä tehottomuudesta. Tämän vuoden puolella Idän Sputnikit ovat onnistuneet tekemään kolme maalia vain kaksi kertaa.

Sentteriosastolla tilanne näyttää tukalalta, kun Teemu Ramstedt jätti joukkueen ja Ville Koho ja Anssi Löfmankin huilasivat edellisen ottelun. Seuran alakuloisesta tilanteesta huolimatta Justin Shugg on pystynyt piristämään kannattajia otteillaan.

Kärpät palasi pienen notkahduksen jälkeen takaisin voittokantaan kaatamalla HIFK:n ja Sportin. Ylijuoksusta ei vaasalaistenkaan kohdalla kuitenkaan voida puhua, sillä kotkapaidat piinasivat Kärppiä tosissaan aivan viime hetkille saakka.

HIFK:ta vastaan loukkaantuneen Shaun Heshkan sairasloman pituudeksi ilmoitettiin torstaina kaksi viikkoa. Myös Jakub Krejčík, Jussi Jokinen ja Otto Karvinen ovat vielä SaiPa-ottelusta sivussa.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Kärpät

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5

Hakametsässä runkosarjan viimeinen paikallispeli

Otteluvoitot tältä kaudelta ovat Ilvekselle 3–2 ja sarjapisteet 10–5. Runkosarjan Tampereen-herruus menee yhdeksän kauden tauon jälkeen Ilves-leiriin. Kuinka käy 11. perättäisen kerran loppuunmyydyssä loppuunmyydyssä paikallispelissä perjantaina?

Tapparalla on allaan peräti seitsemän peräkkäistä voittoa. Suurempia murskajaisia ei kuitenkaan olla vietetty, sillä voitto-otteluista viisi on päättynyt vain maalin erolla.

Keskiviikkoinen KalPa-voitto oli lähinnä Tapparan nelosketjun ansiota. Kauden toisen maalinsa iskenyt Matias Lehtonen ja tämän laituripari Olavi Vauhkonen (2+1) olivat kovalla pelipäällä.

Tuore hankinta Jonathan Racine teki KalPaa vastaan debyyttinsä seiskapakin roolissa. Kiekollisista taidoista on vielä liian aikaista sanoa mitään, mutta fyysisyyttä mieheltä ainakin näytti löytyvän.

Puolustuspelin hiominen kohti kevättä on selvästi käynnissä, sillä koko viisikon puolustaminen on nyt tiiviimpää. Laadukas puolustuspeli onkin isoin syy Tapparan voittoputken takana.

Ilves on pelannut viime aikoina tulosten puolesta vaihtelevasti. Syyt tappioihin ovat olleet enemmän tai vähemmän henkisellä puolella. Jukurit-ottelun jälkeen valmennus ja pelaajat myönsivätkin asenneongelman.

Tupsukorvien maalinteko on yskinyt viimeisissä peleissä tuloksesta riippumatta ja joukkue joutuu tekemään ison työmäärän jokaista maalia varten. Toisaalta omakin pää on pitänyt hyvin ja maalivahtikaksikko Lukáš DostálEetu Mäkiniemi on osoittanut pystyvänsä voittoihin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Sijoitustaistelu käy kuumana Porissa

Sisuuntunut ässäryhmä janoaa pisteitä tämän hetken ainoalta kilpailijaltaan – sen kanssa tasapisteissä vaanivalta KalPalta.

Perjantain kohtaaminen on sekä porilaisille että kuopiolaisille todellinen kuuden pisteen ottelu. Joukkueet majailevat sarjataulukossa tasapistein yhdeksäntenä ja kymmenentenä. Illan suoralle voittajalle pudotuspelipaikka alkaa olla jo lähestulkoon varma.

Ässien komeaa yhdeksän pisteen viikkoa seurasi osittain jopa ennakoitu tappio Pelicansille. Patapaidoille ennakkosuosikin viitta ei ole todellakaan sopinut.

Tylor Spinkin paluuta kentille odotetaan Porissa malttamattomina. Hänen pelikuntoaan arvioidaan päivittäin. Pidemmällä huilijaksolla jatkaa yhä Jasper Lindsten, jonka Ässät hankki Kärpistä viime viikolla.

Ässähyökkäyksestä Aleksi Rekonen on edelleen todella vahvassa vireessä. Rekonen on noussut nimenomaan punapaitojen työmyyräketjuista selkeästi parhaiten esiin. Vieraiden kolmosketjussa puolestaan Miikka Pitkänen on äitynyt kahden ottelun maaliputkeen.

KalPalle Porin Isomäki Areena on ensimmäinen etappi länsirannikon kiertueella. Kuopiolaisten loppuohjelma on ennakkoon tiukempi kuin Ässillä, joten keskinäisestä kohtaamisesta pisteet olisi hyvä saada mukaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5