Liiga-kierros: Kärpät hakee revanssia HIFK:sta, Tapparalla on mahdollisuus nousta Liigan kärkeen − TPS:n tilanne pudotuspelitaistelussa on hankala

LIIGA / Kierrosennakko
HPK - Kärpät, Liigan runkosarja 31.1.2020, Pohjantähti Areena, Hämeenlinna. (Kuva: Jari Mäki-Kuutti)
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Liigassa pelataan lauantaina seitsemän ottelua. Kierroksen aikana pelataan monta mielenkiintoista ottelua.

Miten Kärpät vastaa HIFK:n murskavoittoon?

Joukkueet kohtasivat eilen perjantaina Oulussa. HIFK otti lopulta 5−1-murskavoiton.

Kärpät hallitsi Oulussa kiekkoa, mutta HIFK:n puolustuspelaaminen söi oululaisten hyökkäyspelaamisesta tehot pois. HIFK oli myös erittäin tehokas omissa maalipaikoissaan. 

Selvää on, että Kärppien pitää nostaa pelaamisensa tasoa lauantaille. Oululaisten pitää saada viisikkopelaamistaan tiiviimmäksi sekä puolustaa laadukkaammin omaa maalinedustaansa. Odotuksissa onkin, että Helsingin jäähalliin astelee sisuuntunut kärppälauma.

HIFK:n ei juurikaan tarvitse muuttaa mitään. Ainoastaan hyökkäyspelaaminen jäi hieman vajaaksi perjantaina, joten sitä HIFK lähtee varmastikin parantamaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Jukurit ja Pelicans pelaavat enää kunniasta

Mikkelissä kohtaavat kaksi häntäpään joukkuetta.

Molemmat seurat ovat myyneet parhaimpia pelaajiaan muualle. Jukurit on päästänyt riveistään muun maussa Aleksandr Jakovenkon ja Vadim Pereskokovin. Pelicans on puolestaan myynyt esimerkiksi Antti Tyrväisen, Juhamatti Aaltosen sekä Jesse Mankisen.

Kummallakaan joukkueella ei olekaan enää kauden osalta juuri mitään panosta. Ainoa panos on lähinnä kunnia. Molemmat joukkueet todennäköisesti peluuttavat nuoria ja potentiaalisia pelaajia.

Nuorille pelaajille tällaiset ottelut ovat oivia näytönpaikkoja. Esimerkiksi perjantaina 17-vuotias puolustaja Matias Rajaniemi avasi pistetilinsä Liigassa ja sai lähes 20 minuuttia jääaikaa. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

JYP pyrkii ohittamaan HPK:n sarjataulukossa, Ilves taistelee kolmossijasta

Jyväskylässä pelataan tärkeistä pisteistä. Molemmilla joukkueilla on allaan voitot, kun JYP murskasi KalPan 5−0-lukemin Kuopiossa ja Ilves kukisti KooKoon tiukan kamppailun jälkeen 2−1-lukemin Tampereella.

JYP löysi Kuopiossa kaipaamiaan tehoja hyökkäyspelaamiseen. JYP aloitti kauden hyvin ja pelasi laadukasta viisikkopeliä, mutta mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä heikommaksi pelaaminen on muuttunut. 

Ilves joutui kovaan testiin perjantaina KooKoota vastaan. Kouvolalaiset pelaavat ehkä Liigan laadukkainta viisikkopeliä tällä hetkellä. Ilves oli ajoittain vaikeuksissa, mutta pystyi nousemaan voittoon asti.

Ilves asettaa JYPille mielenkiintoisen haasteen: tupsukorvat pelaavat parhaimmillaan vauhdikasta ja pelinopeaa jääkiekkoa. On mielenkiintoista seurata, miten JYP pystyy tähän vastaamaan ja miten jyväskyläläiset saavat oman kiekollisen pelaamisensa soljumaan Ilveksen paineen alla.

JYP on sarjassa kahdeksantena ja eroa seitsemäntenä olevaan HPK:hon on vain kaksi pistettä. Kolmen pisteen voitolla JYP nousisi siis seitsemänneksi. Ilves puolestaan on sarjassa kolmantena tasapisteissä KooKoon ja Lukon kanssa.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Taistelu kotiedusta tiivistyy

KooKoo sekä Lukko ovat tasapisteissä sarjataulukossa sijoilla neljä ja viisi. Molemmat taistelevat edelleen kynsin ja hampain kotiedusta pudotuspeleihin.

KooKoo koki tiukan tappion perjantaina Tampereella. Joukkue on varmasti sisuuntunut ja tulee kotikaukalossaan kovaa päälle.

KooKoo pelaa laadukasta jääkiekkoa, jossa pääajatuksena on pelata siten, miten peli kulloinkin kutsuu tekemään. KooKoon viisikko on tiiviinä joka puolella kaukaloa, jonka takia myös kouvolalaisten puolustuspelaaminen on vahvaa.

Lukko puolestaan voitti oman ottelunsa Pelicansia vastaan perjantaina Raumalla, mutta joutui ahtaalle.

Lukko on noussut tammi-helmikuun aikana taistelemaan Liigan kärkisijoista. Nousun taustalla on tiivistynyt puolustuspelaaminen ja lauantaina Lukon viisikkopelaaminen joutuukin kunnon testiin. 

Ruotsalaishyökkääjä Gustav Possler debytoi raumalaisten riveissä perjantaina. Hän kellotti yhteensä reilut seitsemän minuuttia jääaikaa.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

SaiPa yrittää etsiä hieman valoa kauteensa, KalPalla on edessään kasvojenpesu

SaiPa on jo menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin, mutta KalPalla on illan ottelussa suuret panokset.

SaiPan kausi on ollut erittäin vaikea, eikä valoa paremmasta juurikaan ole ollut näkyvissä. Perjantaina seura tiedotti vielä, että joukkueen puolustaja Robin Salo siirtyy Ruotsin SHL:ään.

SaiPan viisikkopelaaminen on ollut läpi kauden varsin sekavaa. Myös ero pudotuspeliviivaan on jo kasvanut lähes toivottoman suureksi, sillä kymmenentenä oleva Ässät on 13 pisteen päässä.

KalPa sen sijaan on menossa pudotuspeleihin, vaikka kärsi 0−5-tappion kotikaukalossaan perjantaina JYPille. KalPan puolustuspelaaminen ei oikein onnistunut, eivätkä kuopiolaiset saaneet hyökkäysalueella pitkiä hyökkäyksiä aikaiseksi.

KalPalla on kuitenkin edessä kasvojenpesu Lappeenrannassa. Kuopiolaiset kaipaavatkin kipeästi pisteitä, sillä Ässät hengittää vain kahden pisteen päässä sarjataulukossa.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

Tapparalla mahdollisuus nousta Liigan kärkeen

Joukkueet kohtasivat perjantaina Vaasassa, jossa Tappara otti 3−1-voiton. Joukkueen tehomiehenä hääri kanadalaishyökkääjä Tyler Morley, joka saalisti kaksi pistettä.

Morley on ollut erittäin tehokas ja vahvalla pelipäällä sen jälkeen, kun palasi loukkaantumisen jäljiltä takaisin kaukaloon. Hän on pelannut paluunsa jälkeen viisi ottelua, joissa on syntynyt kuusi pistettä. 

Perjantain voiton myötä Tappara nousi vain kahden pisteen päähän Liigaa johtavasta Kärpistä. Onkin mahdollista, että kolmen pisteen voitolla kirvesrinnat nousevat sarjan kärkeen, jos Kärpät häviää oman ottelunsa. 

Sportin kausi on ollu vaikea ja vaasalaiset jatkavat edelleen sarjajumbona. Sportin vire on jatkunut viime aikoina heikkona. Joukkue on hävinnyt esimerkiksi kymmenestä edellisestä ottelustaan peräti kahdeksan, eikä valoa paremmasta juurikaan ole nähtävissä.

Jatkoaika uutisoi vielä eilen perjantaina, että joukkueen hyökkääjä Toni Kallela jättää seuran ja siirtyy Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä pelaavaan Skellefteå AIK:n riveihin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Vieläkö TPS nousee mukaan taisteluun viimeisestä pudotuspelipaikasta?

Joukkueet kohtasivat perjantaina Turussa. Ottelun voittajaksi nousi lopulta Ässät, vaikka TPS nousi päätöserässä kahdesti maalin päähän.

Joukkueet ovat peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa, kun Ässät on kymmenentenä ja TPS sijalla 11. Perjantain ottelun jälkeen kaksikon ero on Ässien hyväksi yhdeksän pistettä. Lauantain ottelu saattaakin olla ratkaiseva ottelu TPS:n pudotuspelihaaveiden kannalta.

Mikäli turkulaiset häviävät varsinaisella peliajalla, kasvaa ero 12 pisteeseen. Tuolloin ero saattaa olla liian pitkä, ellei se sitä nyt jo ole.

TPS:n on parannettava peliään roimasti, jotta tarvittavat kolme pistettä irtoavat. Ässät pystyi perjantaina puolustamaan tylysti kaksi erää TPS:lta hyökkäyspelaamisesta tehoja pois.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

TPS

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1