Liiga-kierros: Huippulämmin talvi tarjoilee kuumia kohtaamisia kaukalossa – Kärpät ja Tappara iskevät yhteen kärkikamppailussa

LIIGA / Kierrosennakko
Juho Lammikko ja Kristian Kuusela seurasivat tuomariston päätöstä taklauksesta.
Kuva © Emmi Erkkilä emmi.erkkila@jatkoaika.com
Neljän ottelun liigakierroksen ehdoton herkkupala on sarjakärjen ja -kakkosen kohtaaminen Oulussa. KooKoo yrittää puolestaan venyttää pisteputkensa jo 11 ottelun pituiseksi.

Vain asennevamma on Ilveksen voiton esteenä Mikkelissä

Kohti Liigan jumbosijaa matkaava Jukurit on jälleen kivikovan haasteen edessä, sillä Ilves kamppailee tiukasti sarjan kärkisijoista. Jukurien mahdollisuudeksi voittoon jäänee oikeastaan vain tamperelaisten omien virheiden hyödyntäminen.

Ilonaiheet ovat Jukurien kohdalla hyvin vähissä tällä hetkellä. Joukkueen tappioputki on paisunut jo peräti yhdeksän ottelun pituiseksi ja viimeisen 15 ottelun jaksoltaan se on kerännyt vaivaiset neljä pistettä. Jukurien maaliero näistä otteluista on surullinen 29–63.

Kurssin kääntymisen toivossa uudeksi päävalmentajaksi nousseen Marko Kauppisen alku jukurimiehistön peräsimessä oli karmaiseva, sillä KalPa kyykytti mikkeliläisiä viikonlopun kahdessa ottelussa selvin lukemin. Varsinkin lauantain vierailu Kuopiossa oli sysimusta Jukureille, sillä KalPa ei jättänyt jossitteluille sijaa 8–1-murskavoitollaan.

Vieraaksi saapuva Ilves puolestaan on jatkanut kevätkauden alussa syksyltä tuttuja esityksiään. Tupsukorvat ovat keränneet pisteitä nyt seitsemästä perättäisestä ottelusta, joista vain yksi on päättynyt tappioon.

Viime viikonloppu oli Ilvekseltä vahva osoitus joukkueen kyvyistä, sillä ensin Sport kaatui selvin lukemin ja lauantaina tamperelaiset hakivat komean jatkoaikavoiton sarjakärki Kärppien kotiluolasta. Varsinkin loukkaantumisestaan toipunut Arttu Ruotsalainen on ollut vahvassa vedossa viime peleissä. Viikonlopun peleistä Ruotsalainen saldosi hattutempun Sportia vastaan ja viimeisen sekunnin voittomaalin Raksilassa.

Ilves on ollut Jukureita selvästi parempi joukkue tämän kauden aiemmissa keskinäisissä kohtaamisissa. Lokakuussa Ilves oli kotonaan parempi lukemin 5–1 ja joulukuun alussa Mikkelissä 2–5. Joukkueiden nykyvire ja pelaajamateriaalien laatuero tekevät Ilveksestä nytkin ylivoimaisen suosikin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Tällä kaudella

Hirmuisessa vireessä paahtava KooKoo saapuu ryöstöretkelle Jyväskylään

Kierroksen toisessa kärkikamppailussa JYP saa vieraakseen kymmenen ottelun pisteputkessa viilettävän KooKoon. Kotijoukkueelle suuren haasteen tuottaa kouvolalaisten leveä ratkaisurintama.

JYPin kevätkausi on lähtenyt yskähdellen liikkeelle, sillä joulun jälkeisestä kuudesta ottelusta sillä on kasassa kolme voittoa ja kolme tappiota. Viime viikko oli jyväskyläläisille erittäin heikko, sillä se hävisi molemmat ottelunsa jäi kokonaan ilman pisteitä.

Suurta harmia JYPille luo tällä hetkellä ykkösmaalivahti Eetu Laurikaisen poissaolo, eikä hänen pelikunnosta ole takeita tälläkään viikolla. Laurikaisen ollessa poissa Markus Ruusu on saanut vastuuta JYPin maalilla, mutta maalivahtipelin heikentynyt taso on näkynyt joukkueen pistetahdin hiipumisena.

KooKoo on puolestaan sarjan kovavireisin joukkue tällä hetkellä. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan Jussi Ahokkaan joukkue on voittanut peräti yhdeksän, joista yhden jatkoajalla. Viimeisimmästä varsinaisen peliajan tappiosta aikaa on jo kulunut yli kuukausi. KooKoo onkin noussut tammikuun aikana taistelemaan pudotuspelien kotiedusta.

KooKoo on saanut tulosta aikaan leveällä ratkaisijoiden rintamalla. Hyökkäykseen kouvolalaisilla on heittää kolme tasavahvaa tuloksentekoketjua ja puolustuksessa etenkin Libor Šulák ja Matthew Caito kuuluvat tällä hetkellä Liigan parhaimpien puolustajien joukkoon.

Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin kahdesti tällä kaudella ja molemmat ottelut on pelattu Kouvolassa. Ensimmäisellä kerralla JYP haki selvän 4–0-vierasvoiton, mutta joulukuun alussa KooKoo kuritti hurrikaanipaitoja vahvan päätöseränkirin myötä 4–2-voitolla. Joukkueiden nykyvire asettaa tällä hetkellä vaakakupin vahvasti oranssipaitaisen vierasjoukkueen puolelle.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Tällä kaudella

Pysyvätkö tunteet kurissa runkosarjan voiton suhteen hyvin merkityksellisessä kärkikamppailussa?

Kärpät ja Tappara kohtaavat illan ehdottomassa huippuottelussa Oulussa. Suoralla voitolla Tappara kaventaisi Kärppien sarjajohdon seitsemään pisteeseen. Lisämaustetta otteluun tuo joukkueiden edellisen kohtaamisen tapahtumat.

Kärppien asema sarjan kärjessä on melko vakaa, sillä eroa tänään vieraaksi saapuvaan Tapparaan on kymmenen pistettä. Viime viikolla sarjajohtaja jäi kuitenkin kokonaan ilman varsinaisen peliajan voittoa. Perjantaina Turussa Kärpät joutui tyytymään vain kahteen pisteeseen vahvasta esityksestä huolimatta, kun taas lauantaina Ilves haki jatkoaikavoiton Raksilasta.

Mielenkiintoinen kysymys Kärppien kohdalla liittyy maalivahteihin. Justus Annusen MM-kisareissun takia Patrik Rybár on joutunut urakoimaan oululaisten maalilla, mutta olisiko nyt Liigassa viimeksi marraskuun 23. päivä pelanneen Annusen vuoro?

Tapparan otteet ovat ailahdelleet viime aikoina, sillä voitot ja tappiot ovat seuranneet toisiaan. Viimeksi lauantaina Tappara koki kirvelevän tappion, kun häntäpään TPS haki yllättäen täydet pisteet Hakametsästä. Viimeisen 10–15 ottelun otannalla Tappara ei ole kerännyt pisteitä läheskään materiaalinsa veroisesti.

Tappara kaipaakin kipeästi kärkihyökkääjiään Tyler Morleya ja Patrik Virtaa takaisin kokoonpanoonsa. Lisähuolia kirvesrinnoille toi Charles Bertrandin loukkaantuminen maanantain harjoituksissa, eikä ranskalaista nähdä Oulussa. Sen sijaan tuore hankinta Adam Polášek debytoi lauantaina Tapparan paidassa ja kirjautti heti lähes 20 minuuttia peliaikaa.

Suuressa roolissa kierroksen ehdottomassa huippuottelussa ovat erikoistilanteet. Tapparan ylivoima on pysynyt erittäin hyvänä vaikeasta jaksosta huolimatta, kun taas Kärppien alivoima on edelleen selvästi Liigan parasta. Tappara vei nimiinsä joukkueiden kaksi ensimmäistä kohtaamista syksyltä ja hyvässä muistissa lienee vielä lokakuun ottelun tapaus, jossa Tuukka Mäntylä taklasi Radek Koblížekia

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Sportin pudotuspelijuna alkaa karata käsistä – Turussa heräsi toivo pidemmästä keväästä

Vaasassa pelataan huipputärkeistä pisteistä ajatellen pudotuspelejä. Sportille voitto olisi äärimmäisen tärkeä, kun taas TPS kaventaisi täydellä pistepotilla eron pudotuspeliviivaan jo viiteen pisteeseen.

Sportin pudotuspelipaikan metsästys on ottanut rajua takapakkia, sillä vaasalaiset ovat onnistuneet voittamaan viimeisestä seitsemästä ottelustaan varsinaisella peliajalla vain yhden. Kyseisellä pistetahdilla Risto Dufvan miehistön taival tyssää runkosarjaan, joten voittoja olisi alettava tulla pian.

Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että Dufvan tuoma valmentajavaihdoksen piristysruiske on auttamatta takanapäin ja Sportin otteet alkavat vastata jälleen alkukautta. Viime viikonloput ottelut Ilvestä ja HPK:ta vastaan eivät paljoa luvanneet, sillä kumpikin koitos päättyi Sportin selvään tappioon. Hyökkäyspäässä Sport tarvitsee kipeästi lisää ratkaisijoita, sillä tällä hetkellä tulosvastuu on liikaa Chris DeSousan harteilla.

Kuparisaareen saapuva TPS onnistui erittäin hyvin viime viikosta, sillä se nappasi tarjolla olleista yhdeksästä pisteestä peräti seitsemän. Erityisen vahvasti TPS esiintyi viikon viimeisessä ottelussaan Tampereella, josta se haki yllätysvoiton Tapparasta. Pisteiden karttumisen myötä TPS:n ero pudotuspeliviivaan kaventui kahdeksaan pisteeseen.

TPS:n kannalta lupaavia merkkejä oli hyökkäyksen konkariosaston herääminen. Ilari FilppulaLauri Korpikoski ja Petteri Wirtanen ovat saaneet pistehanojaan auki viimeisissä otteluissaan. Turkulaiset tarvitsevatkin tehoja muiltakin kuin Lauri Pajuniemeltä, jotta mahdollisuudet pudotuspeleihin säilyvät.

TPS varmasti muistaa hyvin tämän kauden aiemman vierailunsa Vaasaan, sillä se menetti ottelussa 5–1-johtonsa, mutta nappasi kuitenkin lisäpisteen voittomaalikilpailussa. Marraskuun lopussa TPS onnistui pitämään Sportin maaleitta kotonaan 2–0-voitolla. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

TPS

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tällä kaudella

harjoitusottelut

14.08.
TPS - Sport
2 - 3

runkosarja