Liiga-kierros: Vuosikymmen avataan neljän ottelun voimin

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Timo Savela
Liigan osalta uusi vuosikymmen alkaa neljällä ottelulla. Kaukalossa nähdään paljon alavireisiä joukkueita, jotka taistelevat keskikastin alapuolella.

Kovakuntoinen Ilves saa vieraita Turusta

Kuntopuntarin kärki Ilves saa vieraakseen Spengler Cupissa pelanneen TPS:n. Turkulaisten pitää saada Sveitsissä nähdyt otteet siirrettyä myös kotimaan kaukaloihin.

Kymmenen ottelun kuntopuntarin kärki Ilves on napannut kahdesta edellisestä ottelustaan voitot vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Ilveksen pelaaminen on ollut tarkkaa ja maalimäärät ovat jääneet pieniksi. Isossa osassa viime peleissä on ollut nuori maalivahti Eetu Mäkiniemi, joka sai mahdollisuutensa, kun ykkösvahti Lukas Dostal on nuorten MM-kisoissa ja kakkosvahti Ville Kolppanen on haparoinut. Mäkiniemi on esiintynyt kahdessa pelaamassaan ottelussa erinomaisesti.

Kotijoukkue saanee otteluun ison vahvistuksen, kun loukkaantuneena pitkään ollut Arttu Ruotsalainen palaa kokoonpanoon. Ilveksen on tultava edelleen toimeen ilman maajoukkueiden mukana olevaa viisikkoansa. Puuttuvat pelaajat ovat Dostal, Antti Saarela, Matias Maccelli, Lassi Thomson sekä Santeri Hatakka.

Sarjajumbo TPS palaa pitkästä aikaa Liiga-pelien pariin, kun turkulaisjoukkue kävi edustamassa Liigaa Sveitsissä pelattavassa Spengler Cupissa. Turnaus eteni TPS:ltä Liigan otteita paremmin, kun tuloksena oli välieräpaikka. Turnauksessa kaatuivat Sveitsin liigan Davos sekä KHL:n Salavat Julajev Ufa. Välierässä Kanada oli kuitenkin selvästi parempi 6–0 -lukemin.

Yksilöistä Sveitsissä pirteästi esiintyivät erityisesti Joel Janatuinen sekä Lauri Pajuniemi. TPS kaipaa Liigassa kipeästi otteisiinsa samaa pirteyttä, jotta jumbosija jäisi taakse.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tällä kaudella

harjoitusottelut

22.08.
TPS - Ilves
3 - 2

runkosarja

Jukurit pyrkii katkaisemaan tappioputkensa Raumalla

Alavireiset Lukko ja Jukurit hakevat suunnanmuutosta Raumalla. Neljän ottelun otannalla Lukko sekä Jukurit löytyvät kuntopuntarin pohjilta.

Kotijoukkue Lukon peli on sakannut hieman ennen vuodenvaihdetta. Neljästä edellisestä ottelustaan Lukko on pystynyt nappaamaan vain kolme pistettä. Maanantaina Lukko voitti tiukan taistelun jälkeen Sportin vasta voittomaalikilpailun jälkeen. Lukon pelaamisessa erityisesti ylivoima on tökkinyt, kun 15 edelliseen ylivoimakertaan raumalaiset eivät ole onnistuneet kertaakaan maalinteossa. Edellinen Lukon ylivoimamaali on nähty joulukuun puolivälissä pelatussa HIFK-ottelussa.

Lukko saa tärkeän palasen takaisin kokoonpanoonsa, kun Kanadan mukana Spengler Cupia voittamassa ollut Justin Danforth palaa Lukon mukaan. Danforth saalisti turnauksessa yhden syöttöpisteen. Lukko joutuu pelaamaan ilman nuorten MM-kisoissa ollevia Ville Heinolaa sekä Ville Petmania.

Raumalle vieraaksi saapuva Jukurit on Liigan heikoimmassa tuloskunnossa. Kymmenestä viimeisestä ottelustaan Jukurit on voittanut ainoastaan yhden ja tällä hetkellä mikkeliläiset seilaavat viiden ottelun tappioputkessa. Jukurien pelaaminen on ollut ajoittain hyvää, mutta siitä huolimatta tulokset ovat olleet heikkoja. Varsinkin kolmannet erät ovat olleet luvattoman heikkoja, kun viimeiseen kymmeneen otteluun Jukurit on päästänyt 18 maalia ja tehnyt seitsemän kolmansissa erissä.

Nuorten Leijonien mukana olevat Kristian Tanus sekä Mikko Kokkonen puuttuvat edelleen Jukurien kokoonpanosta. Jukurit menetti sairastuvalle tärkeän pakkinsa, kun Jakub Galvas loukkaantui ennen vuodenvaihdetta harjoituksissa ja on sivussa arviolta 4–6 viikkoa. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Hyvin pelannut Ässät piristyneen Pelicansin vieraaksi

Sarjataulukon sijalta 13 löytyvä Pelicans saa vieraakseen yhdeksänneksi nousseen Ässät. Molemmat joukkueet ovat saaneet hieman piristystä otteisiinsa.

Pitkään kriisissä ollut Pelicans on viimein saanut hieman tasattua otteitaan ja se on myös näkynyt viime otteluiden tuloksissa. Edelliseen kolmeen peliin lahtelaiset nappasivat kaksi voittoa HIFK:sta. Erityisesti pelin sisällä tasaisuus on noussut ja katastrofaalisia hetkiä on tullut vähemmän. Myös puolustuspelaaminen on piristynyt sekä maalivahti Atte Tolvasen otteet ovat parantuneet.

Lahdessa lainalla ollut Ossi Ikonen jatkoi lainalle SaiPaan ja Pelicans hankki uuden lainapuolustajan HIFK:sta, kun Elias Ulander saapuu Lahteen. Joulukuussa joukkueeseen saapunut Janne Jalasvaara jatkaa kauden loppuun Pelicansissa.

Ässien marraskuu oli synkkä, kun yhdeksään peliin kertyi kuusi tappiota. Varsinkin joulukuun lopussa patapaitojen otteet paranivat ja viidestä viimeisestä ottelustaan Ässät on voittanut kolme. Maanantaina edellisessä ottelussaan Ilveksen isäntänä Ässät koki tappion jatkoajan jälkeen. Porilaisten puolustuspelaaminen on tiivistynyt ja maalivahti Daniil Tarasov on esittänyt erinomaisia otteita.

Ässien Lenni Killinen on edelleen poissa kokoonpanosta nuorten MM-kisojen takia.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Kahden alavireisen joukkueen kohtaaminen Vaasassa

Sportin ja SaiPan tulokset joulukuun lopulla ovat olleet erittäin heikkoja. Sport on kärsinyt kolme ottelua putkeen ja SaiPa on saalistanut viidestä viimeisestä ottelustaan ainoastaan yhden voiton

Koko kauden Liigan häntäpäässä ollut Sport sai otteisiinsa hieman piristystä Risto Dufvan tultua penkin taakse, mutta joulukuun loppu toi jälleen useamman tappion putkeen. Maanantaina Sport hävisi Raumalla Lukolle voittomaalikilpailun jälkeen 3–2. Sportin pelaamisessa puolustus on tiivistynyt paljon alkukaudesta, mutta virheitä sattuu edelleen liikaa.

Sportin kokoonpanosta on nuorten MM-kisojen takia poissa Eemil Erholtz.

SaiPan joulukuu oli erittäin synkkä, kun joukkue pystyi nappaamaan kuukauden kahdeksasta pelistään vain seitsemän pistettä. Suurimpana ongelmana SaiPalla oli epätasaisuus sekä puolustuspeli. Viiteen viimeiseen otteluun SaiPalle on tehty 23 maalia. Nuoret maalivahdit eivät ole onnistuneet ja puolustus ei ole pystynyt antamaan riittävästi tukea heille. Myös loukkaantumiset riivaavat lappeenrantalaisia. Edellisessä ottelussaan maanantaina SaiPa kärsi kotonaan 1–7 tappion Tapparalle.

SaiPa hankki JYPistä lainalle puolustaja Ossi Ikosen tammikuun ajaksi. Syksyllä Ikonen kiekkoili lainalla Pelicansissa ja otteet olivat nousujohteisia. SaiPan puolustus kärsii loukkaantumisista, kun peleistä sivussa ovat Mario Grman, Markus Kojo sekä Jere Sneck.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL