Liiga-kierros: Helsingissä juhlitaan Arttu Luttista, Mikkelissä nähdään häntäpään kamppailu

LIIGA / Kierrosennakko
Kähkönen löysi kiekon ajoissa Arttu Luttisen tekemän maskin takaa.
Liigassa nähdään neljän ottelun kierros. Pelipaikkakunnat ovat Helsinki, Hämeenlinna, Mikkeli sekä Pori. Tarjolla on muun muassa juhlatunnelmaa sekä häntäpään kamppailua.

Helsingissä juhlitaan Arttu Luttisen uraa

HIFK saa vieraakseen Lukon pitkäaikaisen kapteeninsa Arttu Luttisen juhlaottelussa. Molemmat joukkueet taistelevat tiukasti paikasta kuuden parhaan joukossa

Viidettä sijaa Liigassa tällä hetkellä hallinnoiva HIFK isännöi viimeisessä kotiottelussaan ennen joulua Rauman Lukkoa. Helsinkiläiset pelasivat edellisen kerran perjantaina, kun HIFK kärsi 2–0 tappion Ässien vieraana. Porissa HIFK pelasi nuorella joukkueella, kun helsinkiläisten kokoonpanoa verottivat loukkaantumiset sekä maajoukkue. Illan ottelussa HIFK saa käyttöönsä maajoukkueesta palaavat Otto Paajasen, Jere Sallisen sekä Frans Tuohimaan.

Lukko nappasi edellisessä ottelussaan perjantaina voiton kotonaan KalPasta 5–2 numeroin. Lukko hallitsi pääasiassa ottelua ja pystyi kahden viimeisen erän aikana nousemaan tappioasemasta voittoon. Lukko on joutunut viime peleissään jossain vaiheessa tappioasemaan, josta joukkue on kuitenkin pystynyt kampeamaan itsensä tasoihin ja ohi.

Raumalaiset saavat kokoonpanoonsa takaisin maajoukkueessa esiintyneet Tarmo Reunasen sekä Lukas Klokin. Lukko menettää nuorten maajoukkueeseen matkaavat Ville Petmanin sekä Ville Heinolan.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Tällä kaudella

Pitsiturnaus

02.08.
Lukko - HIFK
2 - 0

runkosarja

Piristynyt Sport matkustaa HPK:n vieraaksi

Viime viikolla ison voiton Kärpistä napannut Sport lähtee hakemaan lisäpisteitä HPK:n vieraana. Kotijoukkue HPK pääsee otteluun hyvin levänneenä.

HPK pelasi viimeisimmän ottelunsa viikko sitten keskiviikkona, kun hämeenlinnalaiset kävivät Kärppien vieraana. Oulusta mukaan tarttui yksi piste voittomaalikilpailussa tuleen tappion jälkeen. Viiteen viimeiseen otteluun HPK on voittanut kolme ja jäänyt ainoastaan kerran pisteittä. Kerhon pelaamisessa erityisesti tiivistynyt puolustuspeli sekä maalivahti Joona Voutilaisen hyvät otteet ovat tuoneet tulosta.

Hämeenlinnaan vieraisille saapuva Sport nappasi lauantaina ison voiton, kun Vaasassa kaatui sarjakärki Kärpät 2–1 -lukemin. Sportin peli on piristynyt Risto Dufvan tultua penkin taakse ja erityisesti puolustuspäässä ongelmat ovat vähentyneet. Myös maalivahti Niko Hovinen on ollut isossa roolissa parantuneiden tulosten takana. Kuuteen viimeiseen otteluun vaasalaiset ovat napanneet neljä voittoa.

HPK saa maajoukkueesta takaisin puolustajat Niklas Frimanin ja Elmeri Erosen sekä hyökkääjä Valtteri Puustisen. Sportilta nuoren maajoukkueen mukana on Eemil Erholtz

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tällä kaudella

Mikkelissä nähdään häntäpään kamppailu

Kymmenen viimeisen ottelun kuntopuntarin häntäpäästä löytyvät Jukurit ja TPS iskevät yhteen Mikkelissä.

Jukurit pelasi edellisen ottelunsa perjantaina kotonaan SaiPaa vastaan. Tuloksena oli pitkästä aikaa voitto, kun pisteet jäivät Mikkeliin maalein 3–1. Ennen SaiPaa vastaan pelattua ottelua Jukurit oli hävinnyt viisi ottelua putkeen. Viime perjantaina Jukurit oli liikkeellä raikkaalla jalalla ja hyvin liikkunut mikkeliläisryhmä onnistui nappaamaan tärkeät pisteet. Jukurien kannalta pelataan tärkeistä pisteistä, sillä piste-ero kymmenenteen sijaan on kolme pistettä.

TPS on jatkanut synkkää menoaan myös joulun lähestyessä. Edellisestä viidestä ottelustaan TPS on voittanut ainoastaan yhden ja senkin jatkoajan jälkeen. Tappioista kaksi on myös tullut varsinaisen peliajan jälkeen. Edellinen tappio tuli perjantaina Turussa, kun JYP vei kaksi pistettä mukanaan. Ottelussa TPS teki hurjan nousun kolmannen erän lopussa, mutta voittomaalikilpailussa lisäpiste lähti JYPin matkaan. TPS:n pelissä erityisen isossa roolissa on ollut Lauri Pajuniemi, joka on iskenyt yhteentoista viimeiseen otteluun 15 tehopistettä.

Jukureilta nuorten maajoukkueen mukana ovat Mikko Kokkonen sekä Kristian Tanus. Jukurit lainasi Jokereista nuoren hyökkääjän Konsta Hirvosen paikkaamaan poissaolijoita. TPS:n kokoonpanossa on myös tullut muutoksia, kun HV71 kutsui puolustaja Christoffer Perssonin takaisin lainalta ja Jens Olsson tuli korvaamaan Perssonia.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

TPS

30.03
TPS - Tappara
4 - 5 JE
28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2

Tällä kaudella

runkosarja

Ässät saa vieraita Kouvolasta

Ässät sekä KooKoo pystyivät pelaamaan molemmat nollapelin edellisessä pelissään. Myös tämän illan ottelusta on odotettavissa tiukka ja vähämaalinen taisto.

Ässät nappasi perjantaina kotiottelussaan HIFK:ta vastaan voiton maalein 2–0. Ottelu ei noussut aivan klassikoiden joukkoon, mutta tiiviisti pelannut Ässät oli riittävän tehokas ja pystyi pitämään nuoren HIFK:n nollissa. Ässien puolustuspelin sitoutuneisuus on noussut alkukaudesta ja tämän takia päästettyjen maalien määrä on pysynyt alhaalle. Esimerkiksi kolmeen viimeiseen otteluun Ässien verkkoon on tehty vain neljä maalia. Samassa ajassa porilaiset ovat iskeneet itse kolme maalia, joten hyökkäyspään tehokkuudessa on vielä paljon parannettavaa.

Hieman ailahtelevasti viime aikoina pelannut KooKoo nappasi perjantaina 4–0 voiton kotonaan Pelicansia vastaan. KooKoo vei ottelua ja oli pelin päällä heti ensimmäisestä erästä lähtien. Vaisu Pelicans ei juurikaan tarjonnut haastetta KooKoolle. Ennen Pelicans peliä KooKoo pelasi useamman ottelun, jossa kouvolalaiset hallitsivat, mutta peli lopulta kääntyi vastustajalle. KooKoon hyökkäyspään tehokkuus on ollut ajoittain hyvin heikkoa ja toisaalta omiin on uponnut välillä liian helppoja osumia.

Ässilta nuorten maajoukkueen mukana ovat hyökkääjät Lenni Killinen sekä Otto Kivenmäki. Killisen ja Kivimäen tilalle Ässät lainasi Ilveksestä Topias Haapasen sekä Hermeksestä Jerry Sammaliston. Haapasen laina on loppukauden mittainen ja Sammaliston vuoden loppuun saakka. KooKoolta nuorten maajoukkueeseen valittiin puolustaja Peetro Seppälä sekä hyökkääjä Joonas Oden.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA