Liiga-kierros: Marraskuu avataan täydellä kierroksella – Tarjolla tiukkoja vääntöjä sijoituksista

LIIGA / Kierrosennakko
Liiga-ottelussa HIFK - KalPa, Helsingin jäähallissa, 15. tammikuuta 2019.
Marraskuu aloitetaan Liigassa seitsemän ottelun voimin. Liigassa piste-erot ovat vielä pieniä, mutta eroja alkaa myös syntyä. Pikkuhiljaa maaottelutauolle valmistautuvat joukkueet taistelevat tärkeistä pisteistä.

Hassutteleeko HPK tiiviin KooKoon nurin?

Perjantai-ilta ja Rinkelinmäki. Kuulostaa nopeasti siltä, että iloinen kiekkoilta olisi tulossa.

Kotijoukkue HPK nousi eilen torstaina kuilun partaalta 3–5 voittoon SaiPaa vastaan Lappeenrannassa oltuaan ottelussa jo 3–0 häviöllä. Illan vierasjoukkue KooKoo taasen hävisi keskiviikkona HIFK:lle Helsingissä 3–2.

KooKoo on ollut tämän kauden Liigan yksi positiivisia yllättäjiä ja joukkueen valmentaja Jussi Ahokas on todennut kuinka ”puolustuspelin kautta lähdetään rakentamaan pelillistä pohjaa”. Alkukaudesta pahasti sakannut puolustuspeli on kokenut selvän ilmeen kohentumisen. Lokakuun yhdeksään peliin kouvolalaiset päästivät ainoastaan 11 maalia. Ainoana joukkueena lokakuussa yli yhden maalin KooKoon verkkoon iski juuri keskiviikkon vastustaja HIFK. 

HPK:n Antti Pennanen tuntuu saavan pelaajistaan kaiken mahdollisen irti, ja vaikka käytännössä koko HPK:n mestaruuden tuoneen joukkueen kärki lähti pois, Pennanen on pystynyt luomaan Hämeeseen voittamisen kulttuuria. HPK on jälleen tällä kaudella sinnikäs ja vastustaja joutuu pelaamaan aina täysillä loppuun asti hamutessaan pisteitä hämeenlinnalaisia vastaan. Tästä hyvänä osoituksena SaiPaa vastaan käyty kamppailu. 

Illan ottelussa esiin voisi nostaa molemmista joukkueista maajoukkueeseen valitun puolustajan.

HPK:n Petteri Nikkilä on jatkanut kehityskulkuaan ja kolkuttelee jo isompien areenoiden portteja. Koko Liigan peliaikatilaston toisena oleva Nikkilä tekee debyyttinsä viikon kuluttua Suomen paidassa Karjala-turnauksessa.

KooKoo:sta nuori Peetro Seppälä pelaa keskimääräisesti noin 20 minuuttia per peli ihailtavalla varmuudella. Vakuuttavat otteet toivat valinnan Nuorten Leijonien kokoonpanoon Helsingin turnaukseen. 

Illan ottelusta on odotettavissa intensiivinen peli, jossa KooKoon tiivis puolustuspelaaminen ja nopea vastaiskut punnitaan.

Jere Innalan kanssa KooKoon on syytä olla varpaillaan, kun taasen vastapuolen vanhalle kehäketulle Juha-Pekka Haatajalle riittää usein se yksi paikka naulata kiekko vastustajan reppuun.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Ilveksen ja SaiPan kauden ensimmäinen yhteenotto

Lappeenrannan SaiPa pelasi eilen torstaina Liigan ainoassa ottelussa HPK:ta vastaan kotonaan. SaiPa johti ottelua vielä 31 peliminuutin jälkeen 3-0, mutta suli lopulta 3-5 tappioon. 

Tänään SaiPa matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Tupsukorvat ovat Jouko Myrrän johdolla kääntäneet pikkuhiljaa kurssinsa kohti parempia sijoituksia. SaiPaa vastaan pelattava kohtaaminen on Ilveksen viikon avaus. Viime viikolla tamperelaiset nappasivat viikon päätteeksi kaksi isoa voittoa, ensiksi perjantaina kaatui paikallisvastustaja Tappara ja lauantaina Pelicans. Viimeisistä viidestä pelistään Ilves on hävinnyt vain yhden, senkin voittolaukauskilpailussa Lukolle. 

Karjala-turnaukseen valittu Eemeli Suomi on yltänyt huimaan maalivireeseen. Kapteeni on johtanut joukkoja edestä ja iski lokakuun yhdeksään peliin kahdeksan maalia. Liukkaana pelaajana Suomi on näyttänyt esimerkkiä Joose Antosen antaessa hyvää tukea.

Kahden ottelun pelikiellon viikko sitten pelatussa paikallispelissä Tapparaa vastaan saanut Nikolas Matinpalo on vielä tämän ottelun sivussa.

SaiPan osalta mielenkiinto on keskittynyt nuoreen maalivahtikaksikkoon. Lupaavat Niclas Westerholm sekä Karolus Kaarlehto ovat jakaneet vastuuta lappeenrantalaisten veräjänsuulla. Otteet ovat kuitenkin olleet ailahtelevia ja SaiPa on päästänyt kolmanneksi eniten maaleja runkosarjassa.  

Mielenkiintoista SaiPan osalta on myös nähdä kuinka joukkueen konkariosastoon kuuluvan kaksikon Teemu Ramstedt sekä Tomas Zaborsky luistin liikkuu toisena iltana peräkkäin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

TPS lähtee etsimään suunnanmuutosta Keski-Suomesta

Jyväskylän perjantai illassa on tarjolla mielenkiintoiset asetelmat.

Vierailija TPS on ollut koko alkukauden erilaisissa otsikoissa ja viimeisessä kotipelissä myös joukkueen fanit protestoivat TPS:n heikkoa menestystä ja antoivat näin ollen kritiikkiä seurajohdon toimimattomuudelle. TPS voitti lokakuussa käymistään 11 pelistä vain vieraissa Vaasan Sportin voittolaukausten jälkeen. Viimeisimmässä kampailussaan turkulaiset taipuivat voittolaukauskilpailussa Jukureille. 

Päävalmentaja Kalle Kaskiselle suurinta päänvaivaa on tuottanut maalinteon vaikeus, sillä joukkueen parhaat maalintekijät ovat kuusi osumaa iskeneet nuori Lauri Pajuniemi sekä ruotsalaisvahvistus Anton Holm. TPS kaipaa onnistumisia kaikilla pelin osa-alueilla, mutta erityisesti maalinteossa. Esimerkiksi joukkueen kapteeni Lauri Korpikoski aloitti kauden vauhdikkaasti, mutta kapteenin lokakuu oli pisteetön.  

Kotijoukkue JYP on sarjassa neljäntenä ja joukkueen tähti on ollut liigan maalipörssiä johtava Julius Nättinen, joka on viimeistellyt jo 13 osumaa.

Puolustaja Juuso Vainion hyvät otteet kaukalossa puolestaan palkittiin kutsulla Karjala-turnaukseen.

Jyväskyläläiset lähtevät otteluun levänneenä, sillä joukkueen viimeinen ottelu on lauantailta, jolloin JYP kävi murskaamassa Ässät Porissa 7–0 lukemin. JYP tunnetaan kotikaukalossaan liikkuvasta energisestä pelistään, joten voidaan olettaa tänäänkin nähtävän vauhdikkaan ottelun. 

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

TPS

30.03
TPS - Tappara
4 - 5 JE
28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2

KalPa isännöi kovavireistä HIFK:ta

Kupsin mestaruusjuhlien jatkeena on Niiralan montussa tarjolla jännittävä kiekkoilta, kun alavireisesti viime aikoina pelannut ja viisi viimeistä peliä hävinnyt KalPa kohtaa kovassa tuloksellisessa vireessä olevan HIFK:n.

Kotijoukkue KalPan lokakuun vire oli heikko. Varsinkin kuun loppu meni erittäin tahmeasti ja pelaamisen ongelmia on näkynyt molemmissa päissä kaukaloa. Oma pää on vuotanut pahemman kerran ja viimeistely on myös ontunut. Edes tähtikategoriassa oleva ykkösmaalivahti Eero Kilpeläinen ei ole pystynyt kannattelemaan joukkuetta.

KalPan suurena murheenkryyninä on ollut myös ylivoimapeli, jonka onnistumisprosentti huitelee tällä hetkellä noin 10 prosentin korvilla.

Vierasjoukkue HIFK taas on viimeisestä seitsemästä pelistään hävinnyt vain yhden. Helsinkiläiset ovat saaneet myös positiivisia uutisia sairastuvalta, kun maalivahti Atte Engren palasi kokoonpanoon keskiviikon KooKoo ottelussa. Engren saattaa olla pelivuorossa KalPaa vastaan. 

Karjala turnaukseen valitut Teemu Turunen, Otto Paajanen sekä Sebastian Dyk ovat vastanneet tehoista. Joukkueen sairastupa on ollut nimekäs, kun Jere Sallinen, Iikka Kangasniemi ja Jesse Saarinen ovat olleet loukkaantuneita. Kapteeni Lennart Petrell on vaeltanut pelillisesti varjojen mailla. Viimeisissä peleissään HIFK on pystynyt terästämään omaa viimeistelyään, joka oli alkukaudesta suurin ongelma. 

Kuopiossa nuori Aleksi Klemetti on ollut pimeiden syysiltojen ilo, kun puolestaan Janne Keräsen loukkaantuminen on ollut kova isku Kalpalle.

Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet varsinkin Kuopiossa usein värikkäitä, joten olemassa on kaikki elementit hyvään kiekkoiltaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Levännyt Lukko testaa Jukurien vireen.

Rauman Lukko on esittänyt hyviä otteita kuluvalla kaudella. Pekka Virta yhdessä Kalle Sahlstedin kanssa ovat saaneet naarattua hyviä pelaajia kesän aikana Raumalla. Kun vielä Tarmo Reunanen palasi New York Rangersin organisaatiosta, voidaan Raumalla myhäillä tyytyväisenä. 

Pelillisesti Lukon otteet ovat viime aikoina hieman ailahdelleet. Esimerkiksi neljässä viimeisessä ottelussaan Lukko on napannut kaksi voittoa voittolaukauksilla, mutta hävinnyt kahdesti suoraan. 

Vastaansa Lukko saa Mikkelin Jukurit. Jukurit vieraili viikolla Turussa ottaen sieltä liigahistoriansa ensimmäisen vierasvoiton. Voitto tuli  voittolaukausten jälkeen, kun taitava Vadim Pereskokov osui voittolaukauksissa kolmesti.

Joukkueen piiskurimainen valmentaja Pekka Kangasalusta on varsin hyvin saanut viritettyä Jukurit lentoon. Joukkueen taustalta löytyy Jukka Holtarin tasoinen mies, joten Mikkelissä voidaan katsoa luottavaisena tulevaisuuteen.

Jukureiden joukkueen valtti on tasaisuus. Jos yksi lenkki pettää toinen tulee apuun.

Illan pelin ratkaisu on se, kuinka hyvin joukkueena Jukurit pystyy pelaamaan pois Lukon tähdet Justin Danforthin sekä Rauman Sedinit eli Westerholmin veljekset.

Luvassa lienee tarkka kiekkoilta, jossa jopa jatkoaika voisi olla mahdollinen. Jos voittolaukauskilpailuun mennään on molemmilla joukkueilla laittaa lauteille kuuma viimeistelijä.  Jukureilla spesialisti Pereskokov ja Lukolla kolme maalia neljästä yrityksestä tällä kaudella viimeistellyt Robin Press.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Matalalla lentävä Pelicans saa vastaansa Tapparan

VeikkausTV näyttää perjantaina Liiga-ottelun Lahdesta. VeikkausTV-ennakkossamme voit lukea Pelicans-valmentaja Ville Niemisen mietteet valmistautumisesta otteluun.

Miljoonasateen sanojen mukaan ”ikävä lokakuu” on varmasti Pelicans-käskijä Niemisen ajatuksissa taakse jäänyttä elämää. Lokakuun kymmenestä ottelusta pussinokat saavuttivat ainoastaan kolme voittoa ja kahdeksan pistettä. Viimeisin tappio tuli lauantaina Ilveksen vieraana. 

Pelicans on väläytellyt osaamistaan ajoittain, mutta sitä on seurannut apaattisempaa kiekkoilua. Nimet Aaltonen, Vartiainen, Tyrväinen, Björninen pystyvät paljon nähtyä parempaan. Joukkueen taustalla on koettu myös hieman vaihtuvuutta, kun pääomistaja Pasi Nurminen hyppäsi penkin takaa pois. Torstaina Pelicans ilmoitti napanneensa Kiekko-Vantaalta potkut saaneen Jesse Wellingin valmennusryhmäänsä. 

Vastus on tällä kertaa kova, sillä hyppyrimäkien juureen saapuu Jukka Rautakorven johtama Tappara. Kirverinnat ovat koko kaudella hävinneet varsinaisella peliajalla vasta kerran. Tapparan pelaaminen on ollut tiivistä ja siitä kertoo, että Tapparan reppuun on lauottu kiekko 17 pelissä vain 29 kertaa. Tapparan maalivahtikaksikko Michael Garteig ja Christian Heljanko ovat molemmat maalivahtien torjuntapörssin kärkisijoilla. 

Illan ottelun odottama on se, että Tappara lähtee otteluun sarjataulukon mukaan ennakkosuosikkina. Pelicansin on esitettävä parastaan, jotta pisteet jäisivät Lahteen. Uusi kuukausi tuo kuitenkin uuden mahdollisuuden Niemisen valmentamalle joukkueelle. Ottelu on myös osa Nenäpäivää, jonka myötä Pelicans lahjoittaa yhden euron lippua kohden Nenäpäivä-keräykseen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Ärsytetty Ässät Sportin kimppuun

Porin perjantai-illassa nähdään länsirannikon taisto, kun Ässien vieraaksi saapuu Vaasan Sport. 

Ässien viimeinen peli päättyi varsin katkerasti kun Lappeenrannan illassa SaiPan Tomas Zaborsky iski voittomaalin ajassa 59.59.

Ässien otteet aivan alkukaudesta olivat ilahduttavia, kun joukkue haastoi ennakkoluulottomasti ennalta kovempia vastustajiaan. Viime aikoina pelissä on kuitenkin ollut suuria haasteita. Ennen SaiPa peliä Ässät koki nöyryyttävän kotitappion lauantaina JYPiltä 0–7 lukemin. Isomäessä odotetaan varmasti kasvojenpesua joukkueelta. 

Vastaan luistelee alavireinen Sport. Päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma kertoi viime pelin jälkeen kuinka joukkueella on ollut muun muassa mentaalipuolen ongelmia. Myös pelillisesti on tökkinyt. Vaasalaiset pitävät Liigassa perää tällä hetkellä. 

Sport saapuu Poriin kuuden ottelun tappioputkessa. Viimeisin tappio tuli tiistaina HPK:ta vastaan kotikaukalossa. Varsinkin puolustuspäässä on ollut isoja ongelmia. Sport hankki puolustukseen vahvistukseksi tutun Ari Gröndahlin KalPasta. Sportissa maajoukkueeseen aikanaan kasvanut Gröndahl urakoi jo HPK-pelissä isoimmat minuutit vaasalaisista ja vastuuta on varmasti luvassa tulevaisuudessakin.

Myös maalivahtiosastolla Sport teki jo aiemmin vaihdoksen, kun Mika Järvinen vaihtui Niko Hoviseen. Mitään merkittävää muutosta parempaan vaihto ei ole vielä tuonut.

Ässien kohdalla huomionarvoista on se, että neljän viimeisen kotiottelun tehtyjen maalien saldo on tasan yksi.

Näin ollen porilainen ”hulluus” pitää kaivaa esiin, jotta Sportin verkko alkaisi heilumaan. Paljon puhutut Spinkin veljekset ovat piristyneet viime peleissä ja kantaneet vastuun tehoista, mutta Porissa odotetaan edelleen kaksosten osumaprosentin paranemista. 

Sportin kohdalla tilanne on tukala mutta ei mahdoton. Ari-Pekka Pajuluoma osoitti viime kaudella olevansa hyvä valmentaja, mutta hänen kokemattomuutensa  piikkiin voidaan laittaa jonkun verran tämänhetkisestä tilanteesta. Nyt käynnissä on kova vastatuuli. Sport kaipaa erityisesti onnistumisia laajalla rintamalla, jotta itseluottamus nousisi. 

Ottelusta voi näin ollen odottaa vähämaalista taistoa, jossa maalipaikoilla ei mässäillä. Perjantai, Pori, Ässät ja Sport on sellainen yhdistelmä, josta voi luvata kuitenkin vauhdikkuutta sekä laitojen ryskettä. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA