Liiga-kierros: Tasaväkiset joukkueet kohtaavat tiistaina

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Jarno Hietanen
Tiistaina kohtaavat viiden ottelun kuntopuntarissa perätysten majailevat taisteluparit Jukurit - JYP sekä Ässät - KalPa.

Jukurit kohtaa JYPin ensimmäistä kertaa tällä kaudella

Joukkueet lähtevät ensimmäiseen keskinäiseen kohtaamiseensa sarjataulukon peräkkäisiltä sijoilta. JYP sai käännettyä kurssinsa oikeaan suuntaan pari viikkoa sitten ja pyrkii nyt pitämään tekemisen tasaisena.

Kotijoukkue Jukurit on aloittanut kautensa raikkaasti, ja ryhmä keikkuukin sarjataulukossa komeasti kuudentena. Lauantaina joukkue kärsi tappion Tapparalle, mutta siinäkin ottelussa mikkeliläisillä oli paljon hyvää tekemistä.

Jukureiden hyökkäyspeli on ollut liikkuvaa ja se on pystynyt luomaan mukavasti maalipaikkoja onnistuen myös viimeistelyssä. Jukuripuolustus taas on pelannut uhrautuvasti, joten vastustajilla ei ole ollut joukkueen kanssa helppoa.

Vieraaksi luisteleva JYP hengittää viiden ottelun kuntopuntarissa aivan isäntien niskaan. Heikon alkukauden jälkeen jyväskyläläisryhmä on saanut rivit suoristettua ja onnistunut viime otteluissaan hyvin.

Erityisen tarkkana Jukurit saa olla Petrus Palmun kanssa. Ensimmäisen pelinsä JYPin paidassa lauantaina pelannut Palmu täräytti välittömästi teholukemikseen 2+2, ja pisti jatkuvasti Ilveksen puolustusta polvilleen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Kuittaako KalPa viime viikon tappion ja nappaa pisteet Porista?

Isomäen illassa tiistaina kohtaavat joukkueet ottivat viimeksi yhteen vain viikko sitten Kuopiossa. Tuolloin Ässät oli parempi selvin 0−3-lukemin.

Kotijoukkue Ässät on suorittanut ottelunsa alkukaudella joko suoraan voittaen tai häviten − porilaisilla ei ole tilastoissaan yhtään tasapeliä. Vastaan asettuvalla KalPalla tilanne on liki päinvastainen, sillä pelaamistaan otteluista neljä on venynyt kolmea erää pidemmälle.

Joukkueet ovat tällä hetkellä viiden ottelun kuntopuntarissa perätysten Ässien ollessa niukasti KalPan edellä. Tiistai-illasta voinee siis olettaa tulevan varsin tasaväkinen vääntö.

Ässien alkukauden ongelmat ovat olleet sekä maalinteossa että ylivoimassa. Lauantai-iltana HPK:ta vastaan joukkue sai viimein laajalla rintamalla onnistumisia hyökkäyspäässä, joten onkin mielenkiintoista nähdä, jatkavatko porilaispelaajat samassa tehopistevireessä.

Jo aiemmin mainittu kuntopuntari kertoo Ässien kaipaavan suurta apua ylivoimaansa, sillä joukkueen ylivoimaprosentti kyseisessä tilastossa näyttää pyöreää nollaa. KalPan alivoima taas on ollut tehokasta, joten porilaisilla on vaikeaa lähteä tiistaina ylivoimatilastojaan kaunistelemaan.

KalPan alkukausi on sujunut tuloksellisesti alavireisesti. Joukkue onnistuu kohtuullisen hyvin hyökkäyspäässä, mutta samaa vauhtia puolustuksessa ollaan välillä helisemässä.

Tiistai-illasta voinee odottaa siis tasaista peliä eikä olisi suuri yllätys, jos porilaisyleisö näkisi kauden ensimmäisen jatkoajan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5