Mahdollisia muutoksia lauantain neljänteen finaaliotteluun: "Ehkä yksi tai kaksi uutta pelaajaa otetaan mukaan"

LIIGA / Ennakko
Edellisellä kerralla Hämeenlinnassa HPK oli kotonaan vahvempi.
Tasainen finaalisarja on edennyt jo neljänteen otteluun. HPK:lla on paikka ahdistaa Kärpät tukalaan paikkaan. Nähdäänkö kokoonpanoissa isoja muutoksia?

Asetelmat lauantain neljänteen finaaliotteluun ovat herkulliset. Altavastaaja HPK voi  sysätä Kärpät kuilun partaalle, sillä voitolla hämeenlinnalaiset siirtyisivät ottelusarjassa jo 3−1-johtoon. Samalla Kärpillä on mahdollisuus katkaista HPK:n karkumatka heti alkuunsa ja tasoittaa sarjan.

Edellisen Hämeenlinnassa pelatun finaaliottelun avauserää hallitsi Kärpät, mutta sen jälkeiset viisi erää ovat menneet enemmän tai vähemmän HPK:n komennossa. Torstaina myös väkevää kevättä pelannut Veini Vehviläinen Kärppien maalilla näytti haavoittuvaisuutensa. Virkaveli toisessa päässä, HPK:n Emil Larmi pelasi sen sijaan nollapelin.

HPK:lla on yllätysmahdollisuus, mutta ajatukset eivät ainakaan joukkueen kapteenin Otto Paajasen mukaan ole harhailleet.

− Aika hektisesti tässä eletään. Ei ole hirveästi ajatukset harhailleet. Tietysti välillä saattaa tulla ajatuksia sinne sun tänne, mutta aika hyvin tässä on pystynyt elämään hetkessä ja pelaamaan sitä yhtä peliä. Siitä on kyse taas huomenna. Yksi peli, Paajanen muistutti perjantaina lehdistötilaisuudessa.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennasen mukaan pelaamiseen ei tehdä tässä vaiheessa isoja muutoksia, mutta etua voi hakea reservipelaajista. Henri Kanninen nousi torstaina mukaan kokoonpanoon. Lisää muutoksia saattaa olla luvassa lauantaina, molemmissa leireissä.

− Kaikki pelaajat ovat kunnossa, että siinä ei ole mitään. Kyllä tässä varmaan vähän tuoreutta haetaan ja ehkä yksi tai kaksi uutta pelaajaa otetaan mukaan. Haetaan raikkautta. Pitää silläkin tavalla vastata vastustajalle, sillä hekin varmasti tulevat muuttamaan kokoonpanoja, Pennanen totesi.

Yksi mielenkiintoisimmista asioista kärppäleiristä on Jussi Jokisen tilanne. Kokenut supertähti on hiihdellyt varjojen mailla finaaleissa ja kaikesta näkee, ettei Kalajoen Junkkarien kasvatti ole täydessä tikissä. Aiemmin kesken finaalisarjan Kärppien kokoonpanosta putosi toinen kesken kauden hankittu tähtihyökkääjä Oskar Osala.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HPK pääsee askeleen päähän mestaruudesta
HPK:n lähtöasetelmat tulevaan peliin ovat huomattavasti helpommat, mutta Kärpilläkin on vielä varaa parantaa. Nopea onnistuminen olisikin Kärpille tärkeä, mutten HPK:n iltapuhde helpottuu. Tarkassa pelissä itseluottamuksen merkitys korostuu, minkä takia HPK vie voiton.
2 3
1 2