Liiga-kierros: Tampereen herruus Ilveksen käsissä, Sport ja KalPa tiukan paikan edessä

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Saana Hakala
Perjantaina pelataan täysi kierros, jossa pudotuspeliviivan tuntumassa olevat joukkueet taistelevat kynsin hampain tärkeistä pisteistä.

HIFK tarvitsee pisteitä saadakseen suoran pudotuspelipaikan

HIFK:lla moni kärkinimistä on sairastuvalla, sillä edellisestä ottelusta puuttuivat muun muassa Iikka Kangasniemi ja Erik Thorell. HIFK ei ole päässyt pelaamaan peräkkäisiä otteluita samoilla ketjukoostumuksilla ja se näkyy pelin sisällä takkuamisena. Viimeisestä viidestä pelistä joukkue on saanut vain yhden varsinaisen peliajan voiton.

Kentällisten vaihtuminen ottelusta toiseen on tuonut ongelmia viisikkopelaamiseen. Hyökkäyspelaaminen rakentuu liian usein päädyn kautta pelaamisesta ja jää pyörimään laidoille. Puolustuspelaamisessa tulee paljon merkkausvirheitä. Lisäksi kiekonmenetyksen jälkeen HIFK ei ehdi organisoitumaan puolustukseen, mikä antaa vastustajalle avoimet ovet ylittää keskialueen. Maalilla pelanneen Atte Engrenin otteet ovat olleet ailahtelevaisia, joten huonon päivän sattuessa Jukureilla on hyvät mahdollisuudet saada maaleja.

Jukurien edellinen ottelu HPK:ta vastaan noudatti tuttua kaavaa. Peli oli sinällään ihan kelpo esitys, mutta tulosta ei tullut. Joukkueen haaveet jatkoon pääsystä on jo haudattu ja nyt mikkeliläiset pelaavat enää kunniasta.

Vieraiden suurin ongelma on erikoistilanteet, joissa sillä on ollut hankaluuksia jo pitkään. Alivoimalla joukkue päästää liikaa maaleja ja ylivoima ei toimi ollenkaan. Tähän vaikuttaa se, että joukkueen materiaali on kapea, sillä kärkinimet ovat jo poistuneet muualle. Toki asiassa on hopeareunus, sillä syksyllä pimennossa olleet Joonas Kalliola ja Ville Leskinen ovat nousseet esille tämän vuoden puolella. Leskinen on muun muassa tehnyt kolmeen viimeiseen peliin kaksi maalia.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Tällä kaudella

Tulosveto

HIFK jatkaa voittojen tiellä
Jukurit on osoittanut viime aikoina erinomaisia haastajan kykyjään pitämällä muun muassa HPK:ta pinteessä. Esimerkiksi Anttoni Hongan lisäys on tehnyt kiekolliselle pelille hyvää. HIFK lähtee kuitenkin iltaan suurena suosikkina, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä. Ehjempi viisikkopeli erityisesti puolustussuuntaan tuo tuloksen, vaikkei ottelusta rallattelua tulekaan.
3 4
1 2

Kauden viimeisestä Tampereen paikalliskamppailusta ei puutu taistelutahtoa

Ilveksellä on hyvä neljän voiton putki menossa. Vaikka edellinen ottelu Kouvolassa oli melkoista tervanjuontia, nuori ja lupaava maalivahti varmisti joukkueelle kaksi pistettä. Tuore hankinta Lukas Dostal on tullut vauhdilla mukaan ja aikaisemmalla maalivahtikaksikolla Antti Lehtosella ja Riku Heleniuksella riittää tekemistä vastuun saamisessa.

Hyökkäysrintama on tasainen, mutta ykkösnimeksi on noussut alkukaudestakin osaamistaan esitellyt Teemu Lepaus. Joukkueen terveystilanne on erittäin hyvä verrattuna muihin, ainoastaan kapteeni Eemeli Suomi joutui jättämään edellisen ottelun väliin äkillisen taudin vuoksi. Viimeisestä paikallistaistosta tulee erittäin mielenkiintoinen, eikä kumpikaan joukkue ei ole valmis luovuttamaan.

Helmikuu on ollut tuloksellisesti vaikea Tapparalle, sillä kuudesta pelistä on tullut vain kaksi voittoa. Pelillisesti joukkue on kuitenkin ollut lupaava. Hyökkäyspäässä kuitenkin tarvittaisiin lisää tehoja, nimittäin pelkästään Kristian Kuuselan tasaisuus pisteiden teossa ei riitä. Puolustuspää puolestaan kaipaa kovasti Ben Bloodia, joka on joutunut olemaan poissa henkilökohtaisten syiden takia.

Niklas Bäckström torjui hienosti KalPaa vastaan, mutta luultavasti Christian Heljanko nähdään illan ottelussa tolppien välissä. Heljanko oli viime viikolla hyvässä vireessä, joten valmennuksen luotto on perusteltua. Muita esille nostettavia yksilöitä ovat Jan-Mikael Järvinen ja Veli-Matti Vittasmäki, jotka molemmat ovat näyttäneet osaamistaan viime aikoina.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Tulosveto

Ilves on isoveli
Ilves on ollut hallitsevampi osapuoli tämän kauden keskinäisissä kohtaamisissa. Viime aikoina tupsukorvien vire on myös ollut parempi. Vaikka Tapparan tulivoima onkin kovempi, viimeinen puristus puuttuu kirvesrintojen pelaamisesta. Tampereen paikallisesta tuleekin vauhdikas peli, jossa Ilves viimeistelee pykälän paremmin.
3 4
2 3

Kompastuuko JYP jälleen altavastaajaan?

JYPin kokoonpano illan otteluun on kysymysmerkki. Keskiviikon ottelusta kesken kaiken poistuneiden Eric Perrinin, Juuso Vainion ja Eetu Laurikaisen pelikunnosta ei ole vielä tietoa. Kyseiseen otteluun oli muutettu ketjukoostumuksia, jotka todennäköisesti pysyvät melko samana.

Koko alkukausi oli JYPillä todella vaikea, mutta vuodenvaihteen jälkeen joukkue on jäänyt vain viidesti ilman pisteitä. Mikäli kehitys jatkuu samaan suuntaan, joukkue voi olla kelpo haastaja pudotuspeleissä. JYPin pelaaminen ei tosin ole kovin tasaista, sillä suoritustaso heittelee jopa erien sisällä valtavasti. Positiivisena asiana voidaan kuitenkin mainita se, että erikoistilanteisiin on tullut järkeä. Siitä on apua, mikäli kotijoukkue haluaa otteluita voittaa.

KooKoo ei pelaa juuri mistään loppukaudella, mikä on näkynyt suoraan peliesityksissä. Keskiviikkona joukkue onnistui riistämään pisteen Ilvekseltä. Erityisesti ongelmia on tuottanut maalivahtiosasto, sillä loukkaantumisista kärsineet Juha Järvenpää ja Samu Perhonen tuskin pelaavat paljoa loppukauden aikana. Keskiviikkona 26 kertaa torjunut nuori Oskari Salminen saanee myös tänään torjuntavastuun.

Mielenkiintoinen yksityiskohta JYPin ja KooKoon tämän kauden aiemmissa kohtaamisissa on ollut se, että kummassakin syksyn kahdessa ottelussa JYP tasoitti ottelun päätöserässä kahdella pikamaalilla. Lopulta KooKoo vei viime hetken osumilla 4–3-voitot. Kotijoukkue JYP on muutenkin ollut suurissa vaikeuksissa häntäpään joukkueita vastaan tällä kaudella.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Tulosveto

JYPiä ei kaadeta kotona
Viimeisen kolmen kuukauden aikana JYP on jäänyt pisteittä kotona vain kertaalleen. Myös perjantain otteluun JYP lähtee selvänä ennakkosuosikkina, kun KooKoo on alkanut menettää pudotuspelimahdollisuutensa. Poissaolot rokottavat jyväskyläläisten kokoonpanoa, mutta puolustuspelissä JYP on edellä.
3 4
0 1

KalPa yrittää tasoittaa kauden keskinäisten otteluiden tulokset

Lukko on pelannut koko kauden melko ailahtelevasti. Kevään lähentyessä voittojakin on alkanut tulemaan enemmän. Voittoja tarvitaan, jotta suora pudotuspelipaikka pysyy. Nyt joukkue tarvitsee tasaisen varmaa suorittamista, joka jatkuu myös pudotuspeleihin. 

Lukko luottaa toimivaan kokoonpanoon, joten ilman sairastumista tai yllättäviä loukkaantumisia kokoonpano tulee olemaan sama, kuin edellisessä ottelussa. Edelliseen peliin paluun tehnyt Ville Heinola sai heti vastuuta ja paikan ykköspakkiparista. Odotettavissa on, että nuoren pelaajan varmat otteet jatkuvat myös illan tärkeässä ottelussa. 

Kauden keskinäiset kohtaamiset KalPan kanssa ovat menneet suurimmaksi osaksi Lukolle. KalPa kuitenkin tarvitsee kipeästi pisteitä kiivetäkseen kymmenen parhaan joukkoon, joten ottelusta ei tule läpihuutojuttu. Loukkaantuneita pelaajia odotellaan takaisin, tällä hetkellä suurin kysymysmerkki lienee maalivahtiosastolla. Jonathan Iilahden ollessa loukkaantuneena kakkosmaalivahdin virkaa toimittaa A-junioreiden maalivahti. Denis Godla joutuu jälleen ottamaan vetovastuun maalivahdin tehtävistä. 

Odotettavissa on, että nuoret pelaajat Otto Leskinen ja Alexandre Texier nostavat itseään esille tilastojen valossa. Heillä on ollut hyvää ja tasaista suorittamista koko kauden ja nyt taistellessa pudotuspelipaikasta, heidän tasaiset otteet ja pelivarmuus korostuvat entisestään. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

KalPa

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Tulosveto

KalPan puodutuspelihaaveet hupenevat
Pekka Virta on kauden edetessä vienyt Sami Kapasta keskinäisissä kohtaamisissa. Kaksi selvää voittoa ovat omiaan tekemään Lukosta ennakkosuosikin myös perjantain kohtaamiseen. Pelin rakenteiden kanssa vaikeroineet kuopiolaiset eivät löydä vastausta Lukon kiekolliseen pelaamiseen. Samalla pudotuspelisauma ohenee kuopiolaisleirissä.
4 5
1 2

Sarjan viimeinen pyrkii säilyttämään kasvonsa

Pelicans on menossa kohti suoraa pudotuspelipaikkaa. Viivan tuntumassa on kuitenkin hyvin pienet piste-erot, joten jokainen voitto ja saatu piste on merkitsevää. Tammikuun huikea menestys on kääntynyt hieman päälaelleen, edellisistä seitsemästä ottelusta joukkue on voittanut ainoastaan kaksi peliä. Mikäli otteluiden kurssi ei muutu, voi suora pudotuspelipaikka livahtaa näpeistä. 

Edellisessä ottelussa peräkkäiset pelipäivät alkoivat näkymään ja Pelicans ei pysynyt enää luistelussa Ilveksen perässä. Nyt on kuitenkin lepopäivä alla, joten virtaa pitäisi riittää koko ottelun ajaksi. Maalin edustalla jaksaa häärätä ja luoda mahdollisimman hyviä tekopaikkoja, jotta niitä maaleja saadaan vastustajan selän taakse. 

Sarjataulukon viimeisellä joukkueella, Ässillä, ei ole enää varsinaisesti panosta otteluihin, sillä joukkue on jäänyt pudotuspelikelkasta jo aikoja sitten. Voittoja tulee enää harvakseltaan ja pääasia onkin vain selviytyä kausi loppuun ja kääntää katseet kohti ensi kautta. 

Edellinen ottelu JYPiä vastaan antoi pienen toiveen paremmasta, sillä Ässät nousivat 0–3-tilanteesta tasoihin. Nousu ei kuitenkaan riittänyt ja JYP nappasi pisteet. Kolmen maalin takaa tullut nousu kertoo taistelutahdosta, mutta se ei aina riitä haluttuun tulokseen. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tulosveto

Lahdessa liuta maaleja
Pelicansin alle kuuden maalin ottelu on kuukauden takaa, jonka jälkeen maali-iloitteluita on nähty seitsemän kappaletta. Ässien pelit eivät samanlaista juhlaa ole olleet, kun porilaiset ovat useaan otteeseen taipuneet vaikeroivan hyökkäypspelin vuoksi. Pelicans pääsee viikon ensimmäiseen otteluun täynnä energiaa, mikä näkyy myös iloisena pelinä kaukalossa, mikä laittaa Ässät todella ahtaalle.
5
2 3

SaiPa testaa kuntoaan ylivoimaisen liigakärjen isäntänä

SaiPan tammikuun vaikeat hetket ovat takana yksinkertaistetun pelin ansiosta. Puolustus on parantanut otteitaan ja pelaa varmaa ja hallittua peliä. Ongelmia löytyy edelleen hyökkäyspäästä, viimeistelyssä voi aina parantaa. Joukkueella on takana hyvä jakso, kymmenestä viimeisestä pelistä on tullut hurjat kahdeksan voittoa.

Tärkeitä pelaajia jää uupumaan kokoonpanosta erinäisten syiden takia. Tyler Morley, Vladimir Denisov ja Santeri Virtanen ovat suuri menetys jo valmiiksi kapealle materiaalille. Siirtorajalla joukkue nappasi haaviinsa Ville Vainikaisen, joka on tasaisen varma suorittaja, sekä Jere Seppälän, joka ei ole vielä päässyt sisään joukkueeseen. SaiPan voitto olisi ihme, tosin joukkue on alkanut näyttää vahvuuttaan ja taistelutahtoaan näin kevään kynnyksellä.

Kärpillä on takana murskavoitto TPS:stä Liigan kärkikamppailussa. Kärpät hallitsivat peliä joka osa-alueella ja pitivät huolen, ettei TPS:llä ollut mitään mahdollisuuksia. Nyt on kuitenkin mahdollisuus siihen, että viime viikko tapahtuu uusiksi. Silloin Kärpät voittivat Tapparan kotonaan ja seuraavassa pelissä kokivat murskatappion Lukolle. Jälkimäisessä pelissä ei ollut enää kovinkaan paljoa panosta, kun alla oli voitto isosta ottelusta. Jättivätkö Kärpät kaiken jäälle TPS:ää vastaan vai onko vielä paukkuja Kisapuistossa?

Pelilliseltä kantilta katsottuna Kärpillä on kaikki kunnossa, eivätkä tärkeiden nimien poissaolot näkyneet TPS-pelissä. Kokoonpanosta olivat poissa Mika Pyörälä, Atte Ohtamaa ja Nicklas Lasu. Viikonloppureissulta Kärpiltä on varmasti poissa Pyörälä ja Ohtamaa. Flunssassa olevien Lasun ja Radek Koblizekin kuntoa tarkkaillaan. Liigaan palannut Jussi Jokinen on ollut kovassa vireessä, hän on pelannut otteluita lähes pari pistettä per peli keskiarvolla. 

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Kärpät

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Tällä kaudella

Tulosveto

SaiPalla sauma yllättää
SaiPa on kääntänyt kurssinsa ympäri, sillä edelliseen kymmeneen otteluun joukkue on jäänyt vain kertaalleen pisteittä. Kärpät aloittaa vierasviikonloppunsa. Viime viikon vierasreissu alkoi murskatappiolla Lukolle, eikä ohipelin vaaraa voi sulkea tälläkään kertaa poissa. Kärpät on jo käytännössä varmistanut runkosarjavoittonsa, mikä poistaa latausta. Samaa ei voi sanoa SaiPasta, joka taistelee vielä sijoituksesta tosissaan.
1 4
2 3

Sport vajaamiehisenä kiinni oljenkorteen

Yhä ohuella toivonlangalla pudotuspelipaikasta taisteleva Sport saa perjantaina vastaansa HPK:n. Lähtöasetelma ei ole helppo, sillä viikko on tuonut joukkueelle lisää vastoinkäymisiä, kun Brody Sutterin koko kausi on ohi, ja lisäksi Tommi Tikka kuormitti joukkuettaan keskiviikkona hankkimalla pelirangaistuksen elintärkeässä ottelussa HIFK:ta vastaan.

Kaksi taistelupistettä merkitsi eron viivan yläpuolella olevaan JYPiin pysymistä kolmessa pisteessä. Raaka totuus on kuitenkin se, että kaksi pistettä vähemmän pelanneiden jyväskyläläisten todennäköisyys pitää Sport takanaan on huomattavan suuri. Otteluohjelma itsessään antaa sille vielä suotuisasti lisätoivoa, kun neljä viimeisistä seitsemästä ottelusta on kotona.

HPK ei saanut parastaan irti itsestään keskiviikkona Jukureita vastaan, sillä ilta sisälsi rumia henkilökohtaisia virheitä, turhia jäähyjä ja helppoja takaiskumaaleja. Tärkein eli kolme pistettä kuitenkin irtosi, kiitos etunenässä 20 maalin kerhoon yltäneiden Jere Innalan ja Teemu Turusen. Vaasassa testi on kova puolustajille ja erityisesti Emil Larmia vielä pari viikkoa kestävän loukkaantumispoissaolon aikana tuuraavalle Antti Karjalaiselle.

Pudotuspelien kuuden joukkoon ja kotietuun HPK:lla on vielä täydet saumat, mutta keskiviikon kaltainen suvantovaihekiekko ei riitä parhaan lopputuloksen metsästyksessä. Kiinnostavaa seurattavaa ovat vastikään Kerhoon saapuneet Henri Kanninen ja Janne Tavi, jotka hakevat vielä askelmerkkejään uudessa joukkueessa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tulosveto

HPK pitää paikkansa kuuden joukossa
Tiukassa keskikastissa suorasta pudotuspelipaikasta taisteleva HPK nappaa lisäpisteitä Vaasasta. Vaikka ykkösvahti on poissa ja Sport on tehokas viimeistelijä, HPK pystyy vastaamaan vaasalaisten asettamaan hyökkäyspelilliseen haasteeseen- Puolustussuuntaan hämeenlinnalaisten peli on parempaa, mikä tekee eron Vaasassa.
1 2
3 4