Liigakierros: Tehokkuuden löytänyt Lukko isännöi SaiPaa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Teemu Grönroos
10.1.
2019
Syvissä vesissä viime aikoina rypenyt SaiPa suuntaa torstai-illan ainoassa Liiga-ottelussa Raumalle haastamaan tehokkuuden jyvän löytänyttä Lukkoa.

Onnistuuko SaiPa kääntämään kurssin Raumalla?

Kolmen ottelun tappioputkessa kyntävä SaiPa haastaa Rauman Lukon. Kahden ottelun uinahduksen jälkeen Lukko palasi takaisin voittokantaan hakemalla Kouvolasta täydet pisteet murskalukemin 1-6.

Tero Lehterän luotsaamalla SaiPalla vuosi ei ole lähtenyt hyvissä merkeissä. Kulunut vuosi on tuonut tullessaan vain kaksi tappiota ja edellisestä kymmenestä ottelusta voittoja on kertynyt ainoastaan kolme. Tappioputken aikana maalinteossa lappeenrantalaiset ovat onnistuneet viisi kertaa, kun taas oma verkko on heilunut 11 maalin verran.

SaiPan on onnituttava pitämään viisikkopuolustus vankkana ja kasassa, mikäli haluavat Raumalta matkamuistoksi muutakin kuin rakentavaa kritiikkiä. Keskialueen peittämisen on onnistuttava paremmin ja vastapuolen hyökkäykset pitää eliminoida nopeasti. 

Tyler Morleyn ollessa sairastuvalla hyökkäyksen on parannettava tasoaan Cody Kunykin johdolla. 

Lukon tilastolukemat ovat SaiPaan verrattavissa melkein täysi vastakohta. 12 edellisestä taistosta raumalaiset poistuivat jäältä voittajina kymmenen kertaa. Koko joukkue on kyseisissä otteluissa suoriutunut erinomaisesti, mutta kovimman tasonnoston on tehnyt maalivahti Oskari Setänen. Surkuhupaisan alkukauden jälkeen Setänen on pelannut edelliset yhdeksän ottelua peräkkäin, tuuraten myös Lassi Lehtistä täyden kympin esityksellä.

Kahden niukan tappion jälkeen Lukko palasi kuluneen kuun viides päivä voittokantaan voittamalla KooKoon viiden maalin erolla. Kouvolan herra ja hidalgo oli Lukko-sentteri Arttu Ilomäki, joka alusti joukkueen kuudesta osumasta neljä.

Torstai-ilta näyttää käykö SaiPan tie lähemmäksi kymmenen parhaan joukosta putoamista vai onko Lehterä löytänyt aseet kovavireisen Lukon tilastojen hiekoittamiseksi.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Tulosveto

SaiPan kurssi ei käänny
SaiPa on hävinnyt kolme edellistä otteluaan saamatta pistettäkään. Alavire on kestänyt jo pidempään, sillä viimeisen kymmenen ottelun kuntopuntarissa sijoitus on toiseksi viimeisenä ja joukkue on valahtanut sarjataulukossa kymmenenneksi. Lukon yhdeksän ottelun voittoputki katkesi, mutta joukkue on edelleen hyvässä vireessä ja kotikentällään selvä ennakkosuosikki SaiPaa vastaan.
3 4
1 2