Liiga-kierros: Sport ja Pelicans hakemassa kurssille käännöstä

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Torstain Liiga-kierroksella tappioputkeen ajautuneilla Pelicansilla ja Sportilla on edessään kovat haasteet, kun he kohtaavat sarjan kuntopuntarin kärkipäässä majailevat Tapparan ja SaiPan.

Huilannut Pelicans yrittää katkaista tappioputkensa

Pelicans lähtee Tappara-otteluun neljän ottelun tappioputkessa. Viikonlopun tuplapeleistä KooKoota vastaan sille jäi käteen ainoastaan yksi piste, kun se hävisi lauantaina jatkoajalla 5-4-lukemin Kouvolassa. Kotikaukalossaan se hävisi perjantaina 2-1-numeroin.

Lahtelaisryhmän ilonaiheita viime kierroksilla on ollut kuitenkin tehokas ylivoimapelaaminen, sillä edellisessä viidessä kamppailussa se on onnistunut ylivoimillaan 30 prosentin teholla. Puolustajista Mikko Kousa ja Oliwer Kaski ovat pelanneet vahvasti tehojen valossa. Hyökkääjistä viime aikoina puolestaan hyvässä lennossa ovat olleet viidessä viime ottelussa 1+6-tehot koonnut Aleksi Mustonen sekä pisteet 4+1 iskenyt Hynek Zohorna.

Tappara pelasi keskiviikkona Jukureita vastaan, joten lepoaikaa tamperelaisryhmällä on huomattavasti lauantaista asti huilannutta lahtelaisryhmää vähemmän. 

Kirvesrinnat nappasivat keskiviikon kamppailusta 4-2-voiton rutiinisuorituksella. Joukkue iski kaksi ylivoimamaalia ja puolusti päätöserässä johtoaan tylysti iskien viimeisen niitin tyhjään maaliin.

Kokonaisuudessaan Tappara on ollut viime aikoina hyvässä iskussa, sillä se on voittanut viimeisistä seitsemästä pelistään kuusi ja jäänyt pisteittä edellisen kerran kuukausi sitten.Tehot ovat jakaantuneet tasaisesti ja onnistujia on löytynyt jokaisesta ketjusta, mikä lupaa hyvää jatkoakin ajatellen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tulosveto

Tapparan rutiini tuo pisteitä
Kovaan pelilliseen iskuun nousseet kirvesrinnat saapuvat Lahteen edellisen päivän pelin rasitukset kintuissaan. Tämä ei kuitenkaan Tapparan iskukykyä vie pois, sillä joukkueen rutiinitaso on todella korkea ja säästeliäämpi pelityyli luonnistuu loistavasti. Pelicansin otteet ovat viime aikoina olleet laskusuhdanteessa, kun erityisesti puolustuspää on vuotanut pahemman kerran. Tähän myös tamperelaiset iskevät.
1 2
2 3

Sportin vuoro testata SaiPan huimaa kotivirettä

Sarjassa viidentenä olevan SaiPan tilastot ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Vieraskaukalossa se on voittanut edellisen kerran lokakuun alussa ja koko kaudelta vierasvoittoja on vain kolme. Kotikentällä sen sijaan se voittanut yhtä vaille kaikki ottelunsa, joten se on ollut iso tekijä SaiPan nykysijoituksen takana.

Tiistaina lappeenrantalaisten kotikunnon sai todeta KooKoo, kun SaiPa nappasi 3-1-voiton. Ottelun alku oli SaiPalle tyypilliseen tapaan hankala, mutta pelin edetessä se sai pelin juonesta kiinni ja käänsi pelin kolmannen erän vahvalla esityksellä itselleen.

Vieraskaukalossa SaiPa kärsi edelliskerralla ruman 6-0-tappion HPK:lle, mutta tulos ei kertonut koko totuutta ottelusta. Lappeenrantalaisryhmä oli kamppailussa vahvasti mukana ennen kolmannen erän repsahdusta, jolloin HPK teki neljä maalia. Yleisesti ottaen SaiPan peli-ilme on ollut tappioista huolimatta varsin pirteä.

Joukkueen ykköspyssynä viime aikoina on häärinyt kanadalaishyökkääjä Cody Kunyk, joka on iskenyt viimeisissä kuudessa ottelussa tehot 1+8. Puolustaja Kalle Maalahti katkaisi KooKoota vastaan pitkän maalittoman putkensa, joten se varmasti toi puolustajalle lisää itseluottamusta.

Sport matkustaa Lappeerantaan kolmen ottelun tappioputkessa. KooKoolle se hävisi tuplapelien toisen osan kotonaan ja viime viikonloppuna se teki pisteiden osalta tyhjän reissuun Savoon Jukureiden ja KalPan vieraaksi. 

Jukureita vastaan vaasalaisryhmä esiintyi kuitenkin vahvasti ja oli hallitsevampi osapuoli, mutta tehottomuus maalipaikoissa koitui kohtaloksi. KalPa ja- Jukurit-otteluissa se sortui myös typeriin rangaistuksiin, jotka kostautuivat rajusti, sillä viikonlopun kahdeksasta päästetystä maalista peräti viisi syntyi vaasalaisryhmän pelatessa vajaamiehisenä.

Sportin peli-ilme on ollut kuitenkin pääosin energinen ja suoraviivaisella pelaamisellaan se on aiheuttanut vaikeuksia monelle joukkueelle. Samalla ennakkoluulottomalla ilmeellä sen on jatkettava myös Lappeenrannassa, jotta se pystyy edes yrittämään SaiPan kotivireen murtamista. 

Sportin hyökkääjä Roope Talaja on ollut viime ajat liekeissä, sillä hän seitsemän ottelun pisteputkessa ja naputtanut sen aikana tehot 6+2. Häntä vahvasti ovat tukeneet marraskuun seitsemässä ottelussa tehot 2+5 viimeistellyt Antti Kalapudas sekä 4+4-tehot koonnut Aleksi Ainali.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tällä kaudella

Tulosveto

SaiPa vankistaa asetelmia keskikastissa
SaiPan kotitaika on ollut todella kova, sillä joukkue on hävinnyt kotonaan vain kertaalleen. Samaan aikaan Sport on ollut vieraissa kohtalaisissa ongelmissa, eikä pisteiden tasainen kerääminen ole ollut itsestäänselvyys. SaiPan tukitoimet hyökkäysalueella ovat todella hyvät, mitkä helpottavat maalintekoa myös vähäisemmillä paikoilla. Sportilla on ollut isoja ongelmia puolustussuuntaan, mikä johtaa tappioon myös Lappeenrannassa.
3 4
1 2