Liiga-kierros: Jumbofinaali ja revanssiottelut eiliseltä

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Teemu Grönroos
Lauantaina Liigassa kamppaillaan viiden ottelun verran. Jyväskylässä iskevät yhteen piristymisen merkkejä osoittavat kriisiseurat. Helsingissä ja Kouvolassa puolestaan pelataan back-to-back -pelejä.

Kaataako HIFK Kärpät toistamiseen?

HIFK onnistui katkaisemaan jo historiallisen pitkäksi venyneen tappioputkensa, kun se kaatoi perjantaina sarjajohtajan Kärpät Oulussa huimien vaiheiden jälkeen. Oululaisilla on kuitenkin mahdollisuus pikaiseen revanssiin, kun joukkueet iskevät yhteen alle vuorokautta myöhemmin Helsingissä.

Kauden alku sujui helsinkiläisiltä varsin positiivisissa merkeissä. Joukkue jäi ensimmäisen kerran kokonaan pisteittä vasta kauden kahdeksannessa ottelussa. Sen jälkeen alamäki onkin ollut varsin jyrkkä, ja tällä hetkellä HIFK löytyy sarjataulukon kymmenenneltä sijalta.

HIFK on kärsinyt avainpelaajien loukkaantumisista mikä on yksi syy heikkoon menestykseen. Kaikkea ei voi kuitenkaan laittaa loukkaantumisten syyksi. Joukkuetta on syytetty väärin kootuksi, ja kaksi päävalmentajaa penkin takana vaikuttaa tällä hetkellä huonolta ratkaisulta. Nousu kolmen maalin tappioasemasta voittoon hallitsevan mestarin vieraana saattoi olla äärimmäisen tärkeä kokemus joukkueen yhteisellä matkalla.

Hallitsevan Suomen mestarin Oulun Kärppien mestaruusjuna sen sijaan puksuttaa vakaasti raiteillaan. HIFK:lle kärsitty tappio oli joukkueelle vasta kauden kolmas varsinaisella peliajalla. Ensi viikolla joukkueen mukana askiin hypännee myös Oskar Osala, joten joukkue ei varsinaisesti ole ainakaan heikentymässä.

Perjantaina puhetta aiheutti muutenkin värikkäässä ottelussa Kärppien kapteeni Atte Ohtamaan huitaisu HIFK:n Iikka Kangasniemeen 4−4 –tasoitusmaalin yhteydessä. Edellisillan tapahtumien jälkeen kummankaan tuskin tarvitsee latausta hakea millään poppakonsteilla. Helsingin lauantai-illassa on kaikki valmista erinomaiselle kiekkoviihteelle.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Tulosveto

KooKoo haki niukan voiton eilen Lahdesta, kun se kaatoi Pelicansin lukemin 2-1. Tällä kertaa joukkueet kohtaavat Kouvolassa, missä Pelicans sai revanssin mahdollisuuden. Viimeistä kymmentä ottelua tarkastellessa KooKoo on ollut Liigan paras joukkue. Viime
Vaikka HIFK onnistui pitkän tauon jälkeen kairaamaan voiton, ei perusastelema muutu mihinkään. Kärpät on edelleen ennakkosuosikki nappaamaan kolme pistettä tästä otteluta.Suora voitto vieraililijoilolle on oiva valinta. Maalimäärä tuskin nousee edellisen pelin kaltaiseksi.
1 2
3 4

Ilves pyrkii takaisin voittojen tielle

Sekä Ilveksen että KalPan peli on viime aikoina yskinyt. Tukkoisuudesta huolimatta Hakametsän lauantai-illassa on odotettavissa viihdyttävä kiekko-ottelu.

Viikon tauko oli selvästi tehnyt hyvää kuopiolaisille, kun KalPa kukisti perjantaina kotonaan Vaasan Sportin 6−3 lukemin. Maalikarkelot antoivat viitettä jo paremmasta ja varmasti vapauttivat kalpahyökkääjien henkisiä paineita. KalPa on tähän mennessä tehnyt Liigassa toiseksi vähiten maaleja, ja vastaavasti päästänyt toiseksi eniten.

Ilveksen mainio alkukausi on kääntynyt synkkyydeksi marraskuun pimeyden syventyessä. Perjantaina joukkue joutui nöyrtymään TPS:lle Turussa 5−3 lukemin. Tappio oli Ilvekselle jo neljäs perättäinen, mutta varsinaisesta kriisistä on aikaista puhua. Joukkueen pelissä on nähtävissä paljon oikeita asioita, joten on odotettavissa, että Ilves löytää takaisin voittojen tielle ennemmin kuin myöhemmin.

Joukkueiden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa Ilves kävi ryöstämässä Kuopiosta pisteet kuukausi takaperin 2−6 –lukemin. Jos KalPa sai eilen ketsuppipullot kunnolla auki, voidaan Hakametsässä nähdä illalla äärimmäisen vauhdikas ja viihdyttävä ottelu. Seurantaan kannattaa laittaa ainakin KalPan nuori ranskalainen Alexandre Texier, joka pelaa erinomaista marraskuuta. Kuuteen peliin Texier on iskenyt jo tehot 2+5=7

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

Tällä kaudella

runkosarja

08.02.
KalPa - Ilves
4 - 5 JA
01.03.
Ilves - KalPa
4 - 1

Tulosveto

Ilveksen kotietu tuo pisteitä
Vaikka TPS onnistui ottamaan pisteet Ilveksen kustannuksella, on tässä kohtaamisessa kotijoukkue Ilves ennakkosuosikin paikalla. KalPa tulee otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä se onnistui eilen ottamaan Sportin kustannuksella ensimmäisen voittonsa varsinaisella peliajalla sitten lokakuun alun. KalPan tekeminen Tampereella saattaa riittää jatkoajalle ja heikosti suorittaneella Ilveksellä voi olla haasteita KalPan kanssa.
3 4
2 3

Valoa tunnelin päässä?

Syksy synkkenee mutta Porissa ja Jyväskylässä aletaan vähitellen uskoa parempaan huomiseen.

Jyväskylässä yhteen ottavat sarjataulukon pahnanpohjimmaiset, eli kriisiseurat JYP ja Ässät. Molemmat kairasivat niukat voitot edellisenä iltana, kun Ässät peittosi paikallisvastustaja Lukon 3−2 ja JYP kaatoi Tapparan Tampereella voittomaalikilpailun jälkeen, noustuaan ensin ottelussa tasoihin vain kaksi sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

Ässät on syksyn aikana noussut kotimaisen kiekkoyleisön julkisen naurun aiheeksi. Ainakin kaukalon puolella turbulenssi on osoittanut laantumisen merkkejä, kun porilaiset ovat poistuneet kaukalosta viimeisestä viidestä ottelusta neljästi voittajana.

Myös viimevuosien kestomenestyjä JYP on alkanut vähitellen herätä katastrofaalisen alkusyksyn jälkeen. Joukkue lähtee illan koitokseen kolmen ottelun voittoputkessa. JYPin uutta tulemista viime peleissä on edustanut kaikkein parhaiten Julius Nättinen. Viimeiseen kolmeen otteluun hyökkääjä on kerännyt tehot 5+1=6, jonka lisäksi Nättinen taiteili voittomaalikilpailun ratkaisuosuman edellisenä iltana Tapparaa vastaan.

Pudotuspelijuna ei ole kummaltakaan vielä karannut, mutta hyvien otteiden on jatkuttava. Kun kyseessä on Liigan kaksi viimeistä joukkuetta, on pelissä jopa tavallista enemmän. Lauantain ottelu saattaa ratketa hyvinkin erikoistilannepelaamiseen. Siinä missä se on JYPillä ollut tilastojen valossa ihan hyvää, on Ässien erikoistilannepelaaminen ollut suorastaan umpisurkeaa.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tulosveto

Ässät löytämässä peli-iloaan
Pitkän synkemmän jakson jälkeen Ässät on löytämässä hukatun pelinsä. Se on voittanut edellisestä viidestä otteluun peräti neljä ja viimeisimpänä kaatui satakunnan paikallispelissä Lukko. Niin ikään heikkoa jaksoa on viettänyt JYP, joka on nyt korjannut suuntaansa kolmen ottelun voittoputkeen. JYP ottaa tästä kohtaamisesta voiton kotiedun turvin. Maalit ovat JYPin peleissä tulleet tutuksi ja niitä nähtäneen tässäkin kohtaamisessa.
3 4
1 2

Tasaista vääntöä Kouvolassa

KooKoo ja Pelicans kohtaavat jo kolmannen kerran reiluun viikkoon, joten taistelupareja luulisi jäältä jo löytyvän. Riittääkö raajarikkoisella kotijoukkueella tankissa vielä bensaa viikonlopun toiseenkin kohtaamiseen?

Sarjataulukon keskikastin kamppailu on tällä hetkellä äärimmäisen tasaista. Seitsemäntenä oleva KooKoo on vain pisteen viidentenä majailevaa Pelicansia perässä ennen illan ottelua. Lisäksi KooKoolla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Kouvolalaisten sairasosastolla riittää väkeä, mutta joukkue on silti pystynyt raapimaan tasaisesti pisteitä.

KooKoo vei Lahdessa perjantaina joukkueiden viikonlopun ensimmäisen kohtaamisen niukasti lukemin 1−2. Pelicansilla onkin kalavelkoja maksettavana, sillä KooKoo voitti myös joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen viime viikolla 3−2. Kaikkineen KooKoo on viimeisestä kymmenestä pelistään hävinnyt vain kaksi.

KooKoon ylivoima on ollut toistaiseksi Liigan toiseksi parasta. Eilen se pääsi yrittämään kolmesti ja onnistui kertaalleen. Pelicansin onkin pysyttävä poissa jäähyaitiosta, jos se aikoo taistella tosissaan ottelun voitosta ja kolmesta pisteestä. Pelicans on hävinnyt kolme edellistä otteluaan, eikä moneen lisätappioon olisi varaa. Niin tiukkaa on taistelu Liigan keskikastissa tällä hetkellä.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tällä kaudella

harjoitusottelut

24.08.
KooKoo - Pelicans
3 - 4 VL

runkosarja

Tulosveto

Kuntopuntarin kärki jälleen parempi
KooKoo haki niukan voiton eilen Lahdesta, kun se kaatoi Pelicansin lukemin 2-1. Tällä kertaa joukkueet kohtaavat Kouvolassa, missä Pelicans sai revanssin mahdollisuuden. Viimeistä kymmentä ottelua tarkastellessa KooKoo on ollut Liigan paras joukkue. Viimeisestä kymmenestä pelistä peräti seitsemän on päättynyt kouvolalaisille varsinaisella peliajalla. KooKoo on kotonaan hyvä ja kaataa Pelicansin. Maalimäärä nousee joukkueiden eilisestä kohtaamisesta.
3 4
1 2

Jukurit yrittää nousta takaisin kymppikerhoon

Keskikastissa mukana roikkuvat Jukurit ja Sport tavoittelevat lisäpisteitä Mikkelin lauantai-illassa.

Jukureilla on illan ottelussa puolellaan lepoetu. Joukkue pelasi viimeksi tiistaina Lappeenrannassa SaiPaa vastaan. Ottelun lopputulos 3−2 mairittelee mikkeliläisiä, sillä vastustajan maalilla Frans Tuohimaa joutui venymään kiekon tiellä ainoastaan yhdeksän kertaa koko ottelussa.

Sport puolestaan kaatui perjantaina KalPan vieraana Kuopiossa, ja jatkaa nyt Savon kiertuettaan Mikkeliin. KalPa osui vaasalaisia vastaan kolmesti ylivoimalla, ja Sportin alivoimapelaaminen onkin yksi selkeä kohde missä joukkueen tulee parantaa. Toinen parannuskohde on hermokontrolli. Sport ottaa tällä hetkellä liikaa jäähyjä omaa huolimattomuuttaan.

Jukurit on tehnyt Liigassa toistaiseksi kolmanneksi vähiten maaleja tällä kaudella, Sport puolestaan kolmanneksi eniten. Sport on kuitenkin päästänyt kaikista joukkueista eniten maaleja, joten vaasalaisten otteluissa punalamppu on palanut tiuhaan tahtiin.

Sportin Roope Talaja on päässyt marraskuussa oivaan vireeseen. Kuuteen otteluun hyökkääjä on takonut tehot 5+3=8. Se on enemmän kuin Talajalla oli pisteitä alkukaudelta yhteensä ennen marraskuuta. Jukureissa kesken kauden joukkueeseen saapunut Vadim Pereskokov on puolestaan tehoillut marraskuun viidessä ottelussaan neljän pisteen arvoisesti. On kuitenkin huomioitava, että Pereskokovin pisteet on kerätty ainoastaan kahdessa ottelussa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tällä kaudella

Tulosveto

Mikkelissä tasaista
Viime aikoina hyvin kotijäällään esiintynyt Jukurit saa vastaansa Sportin, joka kävi Kuopiossa tarjoamassa KalPalle sen ensimmäisen täyden pistepotin liki kahteen kuukauteen. Tästä ottelusta voi odottaa tasaista, eikä ero kasva suureksi. Joukkueet ovat suoritustasoltaan olleet kutakuinkin samalla viivalla viimeisiä otteluja tarkastellessa.
2 3
2 3