Liiga-kierros: Hämeenlinnassa kärki kylässä kärkikynä kylläisenä − Vehviläinen huilaa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Saana Hakala
Perjantaina Liigassa pelataan kuuden ottelun kierros. Hämeenlinnassa kohtaavat sarjaykkönen Kärpät ja -kolmonen HPK. Liigan häntäpäähän joukkueista Ässät ja JYP eivät lähde omiin otteluihinsa lupaavista lähtökohdista.

Kerholla paljon parannettavaa kärkikynien kourassa

Syyskuussa Oulussa kohdanneet HPK ja Kärpät mittaavat toisiaan perjantaina Hämeenlinnassa. Viimeksi Kärpät vei ja HPK vikisi - pahemman kerran.

Edellisestä kohtaamisesta HPK on ottanut useamman askeleen eteenpäin. Tuolloin Kärppien pelinopeus oli jatkuvasti pari askelta Kerhoa edellä, eivätkä oranssipaidat päässeet tasapainoon oikein missään osassa kaukaloa. Sittemmin ryntäily kiekon perässä on ottanut napsun taaksepäin, eikä todennäköistä ole syyskuun kaltainen yksipuolinen näytös.

HPK:n kuumiin pelaajiin kuuluu ainakin Jere Innala, jonka yritteliäs alkukausi on tuottanut jatkosopimuksen sekä maanantaina kolme tehopistettä HIFK:ta vastaan. Muuten liukasliikkeisen laiturin osumatarkkuudessa on ollut paljon parantamisen varaa. Laukauksia lavasta on lähtenyt.

Taitoa ja yritystä löytyy sitäkin enemmän vierasjoukkue Kärpiltä. Vaisumman syyskuun jälkeen Kärppien "kärkikynää" on alkanut löytyä Rasmus Kuparilta, jonka lokakuu tuotti yhteensä kymmenen tehopistettä. Tarjoilua on piisannut etenkin samassa ketjussa pelaavalta Aleksi Heponiemeltä. Edellisessä ottelussa syntyivät kauden viides ja kuudes maali, tällä kertaa tosin muiden pelaajien syötöistä. Perjantaina ketjun kolmantena lenkkinä pelaa Michal Kristof.

Joukkue viilettää tällä hetkellä TPS:n kanssa omassa kastissaan, sillä ero sarjakolmoseen Kerhoon on jo 11 pistettä, vaikka pelejä on alla vasta 18.

Myös Veini Vehviläisen tilastot ovat uskomattoman hyvät. Siihen nähden on hauska sattuma, että hänet NHL:ään varanneen Columbus Blue Jacketsin maalivahtien Sergei Bobrovskin ja Joonas Korpisalon kaudet eivät ole lähteneet lainkaan mairittelevasti liikkeelle. Perjantaina Vehviläinen saa huilivuoron, kun maalilla nähdään Jussi Rynnäs.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Tulosveto

HPK kiusaa Kärppiä
Kärpät on jopa odotetusti sarjataulukon kärjessä, mutta täysin vailla ongelmia ei ole oululaistenkaan peli kulkenut. Neljässä viime ottelussa Kärpät on tehnyt vain seitsemän maalia, eikä työ ole helpotu HPK:ta vastaan. HPK on aktiivinen joukkue, joka pystyy karvaamisellaan sekoittamaan minkä tahansa joukkueen pelin avaamista. Kärppiä vastaan on tehty vähiten maaleja, joten vähämaalinen ja tasainen kamppailu odotettavissa.
1 2
1 2

Heittopussit Ilveksen syliin

Liukasliikkeisen Ilveksen ottelut jatkuvat sarjan heittopussia vastaan.

Todennäköisyysarvioissa kierroksen selkeästi varmin kotivoitto on tyrkyllä Tampereella, jossa sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva Ilves saa parin heikommin pisteiden valossa sujuneen ottelun jälkeen vastaansa heittopussin eli sarjajumbona vain yhden ottelun voittaneen Ässät.

Viime otteluissa kotijoukkueen pistesaldo on karttunut ailahtelevasti, mutta nyt tarjolla on todennäköiset kolme pistettä.

Ässien ylivoimapeli on tällä hetkellä surkeaa. Pahinta ylivoimapelaamisessa on se, ettei mitään näytä tapahtuvan edes Sakari Salmisen oivalluksilla.

Joukkueen hyökkäyspäässä riittää tällä hetkellä vähän tapahtumia. Jarno Kärki on ollut yössä ja Jussi Makkonen ei ole ykkössentteritasoa. Keskiviikkona KooKoota vastaan positiivisimmin esillä olivät nelosketjun Tuomas Huhtanen sekä kolmosketjun Matias Varttinen jatkuvalla pirteydellä, kovalla yrityksellä ja vauhdila. Toki joukkueen loukkaantumistilanne on myös karmea.

Perjantaina Ässien maalilla pelaa Henri Kiviaho. Startti on hänelle kahdeksan päivän sisään kolmas.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tällä kaudella

harjoitusottelut

24.08.
Ilves - Ässät
2 - 1
07.09.
Ässät - Ilves
2 - 5

runkosarja

Tulosveto

Ei valoa porilaisen tunnelin päässä
Ässät ei ole tehnyt viimeisen kuuden ottelun jaksolla kertaakaan enempää kuin yhden maalin, eikä enempää ole luvassa perjantainakaan. Kauden lennokaasti aloittaneen Ilveksen tahti on hieman hiipunut, siitä osoituksena kolme peliä ilman täyttä pistepottia, mutta tupsukorvien kauden alussa rakentama rutiini riittää kyllä ilman kurssia seilaavan porilaisryhmän voittoon.
2 3
0 1

Tontteja ja tontteja

HIFK hakee perjantaina Kouvolasta "tontteja".

Kotijoukkueen tempauksen vuoksi nitä olisi luvassa Kouvolaan siirtyville pelaajille alennuksella. Seuran mainonnassa lupailtiin uusille Helsingistä siirtyville pelimiehille tontteja puoleen hintaan.

HIFK:n vire on ollut heikko useiden loukkaantumisten siivittämänä. Nyt alla on neljä tappiota viidestä viime ottelusta. Loppuviikosta kokoonpano muokkaantui, kun Lucas Lession kerrottiin jättävän seura ja tilalle hankittiin hätäpestillä Hannu Toivonen.

KooKoon hankinnat tälle kaudelle ovat onnistuneet erittäin hyvin. Etenkin Malte Strömwall on suoriutunut koko Liigan kärkipelaajien joukossa erittäin hyvin. Ruotsalaisen pelaamista ja itseluottamusta on ilo katsella. Hänen rinnallaan myös Anrei Hakulinen on päässyt ennätysvauhtiin ja saanut paljon aikaan veiveillään ja ennakkoluulottomuudellaan.

Jos KooKoo saa kolme pistettä tästä ottelusta, se ohittaa HIFK:n sarjataulukossa. Iikka Kangasniemi palasi HIFK:n kokoonpanoon HPK:ta vastaan. Tuolloin hän jäi pisteittä, vaikka alkukauden pelit ennen loukkaantumista sujuivat oikein hyvin.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tulosveto

KooKoossa mahdollisuus
Paperilla HIFK:n pitäisi olla kaksikosta selvästi parempi joukkue, mutta viime aikojen otteet eivät puhu menestyksen puolesta. Kohteessa on mahdollisuus hakea suurempaa pottia KooKoon hieman runsasmaalisemmalla voitolla. Vedonlyöjien listoilla KooKoon neljä tai viisi maalia tuskin löytyvät pelatuimpien listoilta, mutta ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.
4 5
1 2
Karmeita tuloksia niskassaan pelaavat Lukko ja Tappara kohtaavat Raumalla. Lukko pääsee haastamaan viime aikoina vuotanutta Tapparan puolustuspäätä.

Pahasti kauden aikana alisuorittanut Lukko kohtaa toisen alavireisen joukkueen eli Tapparan. Vuoristoratamaisesti kauttaan pelannut kotijoukkue näytti jo kertaalleen selättäneen alkukautensa ahdinkoa, mutta nyt alla on taas neljä peräkkäistä tappiota ja vain yksi piste niistä.

Lukon kausi ei ole ollut pelkkää myrskypilveä. Tuloksellisesti kausi on ollut kuitenkin floppi, ja etenkin ykkösvahti Oskari Setänen on esityksiensä suhteen pettänyt perusteellisesti. Perjantaina maalilla jatkaa Lassi Lehtinen.

Tapparan kahden edellisen ottelun maaliero 0-9 kertoo olennaisen pelien sisällöstä - mikään ei onnistunut ja omissa soi. Tehottomuus on vaivannut jopa Kristian Kuuselaa, joka on kyllä yrittänyt pitää tasoaaa yllä kapteenin esimerkillä. Viime ottelussa myös Tomas Zaborskyn ja nuoriso-osaston otteet olivat yritteliäät.

Christian Heljangon piikkiin takaiskuja on turha laittaa, vaikkei nuoren maalivahdin kausi olekaan ollut päällä seisomista tai muurina olemista. Parannettavaa on enemmän hänen edessään. Joonas Järvisen lähtö näkyi heti puolustuspäässä, kun vääntövoimaa, kovuutta ja fyysisyyttä lähti aimo annos pois. Elias Fälth on kiekollisena ihan kohtalainen, ja hänen laukauksensa on hyvä, mutta kaksinkamppailuissa ruotsalainen on ollut toistaiseksi heppoisen oloinen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tulosveto

Raumalla tehotonta viimeistelyä
Kahden alavireisen joukkueen kohtaaminen, josta tuskin muotoutuu suurimaalista juhlaa. Tapparan edellisestä maalista on kulunut jo yli 130 minuuttia ja Lukolla on ollut paria lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta vaikeuksia viimeistelyssä koko kauden. Tapparalla tehot ovat jakautuneet harvojen harteille. Tappara on otteluun niukka ennakkosuosikki, mutta Lukon venyminen jatkoajalle ei olisi mikään suuri yllätys.
0 1
1 2

JYP kyntää seuraavaksi Lahdessa?

Jyväskyläläisten vauhti (tai sen puute) on koetuksella myös perjantaina Lahdessa.

Lahtelaisten pelissä on tällä hetkellä paljon positiivista, vaikka loukkaantumislista onkin pitkä. Jalkeilla olevat kiekkosoturit ovat keränneet pinnoja mukavaan tahtiin. Viimeksi kotona kaatui SaiPa. Jakub Skarekin kannettua seuraa alkukaudesta, on Juho Olkinuora nyt kaappaamassa ykkösvahdin viittaa itselleen huomattavasti alkukierroksista paremman kuntonsa ansiosta. Iloa tuottavia pillereitä on muuallakin kuin mäkimontusta löytyvissä laukuissa. Perjantaina maalilla nähdään Skarek.

Jypin maalintekotehokkuus on ollut kunnossa kahdessa pelissä kolmesta viikon aikana. Huolestuttavaa on ollut joukkueen kannalta se, ettei maalipaikkojan etenkään Sportia vastaan ollut. JYP lisäsi selvästi kiekolla vaihtamista, mutta viisikko ei ollut samassa rytmissä. Heikko rakenne on vaikuttanut siihen, että maalipaikat nojaavat vahvasti yksilöosaamiseen.

Joukkueen tulikuumin pelaaja on ollut David Tomasek - seitsemän pistettä 12 ottelussa.

Jyp tarvitsisi puolustusalueen kamppailupelaamiseen jämäkkyyttä. Maalille näyttää pääsevän aika helposti.

Jypin ykkösyksilö on ollut parin viime viikon ajan Eetu Laurikainen, joka pelaa myös perjantaina.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tällä kaudella

harjoitusottelut

22.08.
Pelicans - JYP
5 - 8

runkosarja

Tulosveto

JYPin tuskailu jatkuu
Joukkueiden kuntopuntarit osoittavat päinvastaiseen suuntaan. Pelicans on saanut pisteitä neljästä edellisestä ottelusta, joista kolme on päättynyt lahtelaisten varsinaisen peliajan voittoon. JYP on puolestaan saanut kahdestatoista viime ottelustaan vain yhden täyden pistepotin, joten ennakkosuosikkia ei tarvitse hakea. Pelicans on vakiinnuttamassa tehtyjen maalien määräänsä kolmen ja neljän kieppeille, JYPillä heittelyä on ollut enemmän.
3 4
1 2

Sport suosikkina KalPaa vastaan - mitä ihmettä?

Pitkä loukkaantumislista ja tehottomuus pitävät KalPaa altavastaajana Vaasassakin.

Kolmen peräkkäisen kolmen pisteen voiton putkessa liukuva Sport on ollut kauden yksi piristysruiskeista. Nyt joukkue saa vieraakseen KalPan, jonka pelitulokset riittävät vielä paljon toivomisen varaa.

Kuopiolaisten riveistä on puuttunut iso liuta pelimiehiä, mutta perjantaina mukana voi olla uusi hankinta Cade Fairchild

Ongelmia KalPalla on etenkin sen hyökkäyksissä. Joukkue pyrkii kääntämään peliä väkkäränä todella nopeasti, mutta useat tilanteet päättyvät kiekonmenetyksiin tai muuhun ahdinkoon.

Ottelussa kaukalopaluunsa Vaasaan tekee Ari Gröndahl, joka ehti viettää Sportissa aiemmin seitsemän kautta. Nyt kausi on sujunut uuden seuran muun miehistön tavoin kohtalaisesti ja välttävästi, eli parasta vielä odotellaan.

Kiekon palautukset ja viivelähdöt vaikuttavat KalPan pelissä harvinaisilta. Kiekkokontrollilla edellisinä vuosina pärjännyt keino ei tällä hetkellä lukeudu Sami Kapasen sanavarastoon entiseen malliin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

Tällä kaudella

harjoitusottelut

30.08.
Sport - KalPa
3 - 2

runkosarja

23.11.
KalPa - Sport
6 - 3
12.12.
KalPa - Sport
3 - 2

Tulosveto

Vaasassa tasainen kamppailu
KalPa on tuskaillut koko kauden loukkaantumisten kanssa. Ykkössentteri Jaakko Rissanen on jo palannut kokoonpanoon, mutta ovat käyvät samaa tahtia myös toiseen suuntaan. Sport on kolmen ottelun voittoputkessa. Vaikka KalPan vire on päinvastainen, on kuopiolaisilla eväät haastaa Sport, sillä maalimäärät suhteessa laukauksiin ovat alakantissa. Loukkaantumistenkin keskellä KalPa saattaa venyä vähintään tasapeliin varsinaisella peliajalla.
2 3
1 2