Liiga-kierros: Mitä vaan voi tapahtua, jopa Ässät voi voittaa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Teemu Grönroos
Lauantaina pelataan kuuden ottelun kierros. Ässät hakee ensimmäistä kolmen pisteen voittoaan paikalliskamppailussa Lukkoa vastaan. HPK etsii vielä maalijyväänsä.

Hämeen herruus, ensimmäinen osaottelu

Keskikastissa kaksi ailahtelevaisesti kautensa aloittanutta joukkuetta kohtaavat. Toisella hyökkäys on tehokasta, toisella ei.

HPK:lla on allaan kaksi samankaltaista, mutta tuloksellisesti poikkeavaa ottelua. Keskiviikkona Sportia vastaan HPK loi maalipaikkoja liukuhihnalta, mutta tuloksetta. Sportin saatua pelin jäädytettyä kolmannessa erässä, loppui myös HPK:lta bensa.

Seuraavana päivänä Lukkoa vastaan maalipaikat käytettiin paremmin hyödyksi, mutta tuhlailua tapahtui silti roimasti.

HPK:n hyökkäysalueen hyökkäyspelaamista leimaavat vahvat kulmarallit. Hyökkäysalueen puolustuspeli on myös kuluttavaa, sillä joukkue pyrkii aktiivisella karvauksella riistoihin.

Pelitapa toimii paperilla parhaiten toisissa erissä, kun hyökkäykseen voidaan helposti vaihtaa tuoreita pelaajia viimeistelemään. Nyt paras terä menetetään, kun on paiskittu ensin hommia riiston eteen ja kamppailtu sen jälkeen tovi kulmissa.

Pelicans on ollut alkukaudesta ailahtelevainen, mutta nappasi voiton syöksykierteeseen joutuneelta Ässiltä.

Hyökkäyspeli on ollut Pelicansin vahvuus. Onnistujia on jo laajalta rintamalta, vaikka hämeenlinnalaisillekin tuttu Jesse Saarinen ei olekaan vielä avannut maalihanojaan. Sen sijaan tšekkihyökkääjä Hynek Zohorna on osoittautunut tehokkaaksi hankinnaksi. Hyökkäysalueen puolustuspeli on avainasemassa, sillä HPK-pakisto on epäonnistunut pelin avaamisessa alkukaudesta ja ollut erityisen haavoittuvainen paineen alla.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tällä kaudella

Tulosveto

Maaleissa mahdollisuus
Pelicansin alkukausi oli erityisesti viimeistelyn osalta ailahteleva, mutta kolmessa viime ottelussa verkko on heilunut tasaisesti, yhteensä 12 kertaa. HPK:lla on ollut vaikeuksia viimeistelyssä, mutta potentiaalia on. Hämeenlinnalaiset ovat hallinneet otteluita, mutta tasaviisikoin maalit ovat antaneet odottaa itseään. Tällä kaudella joukkueen laukaisuprosentti on vaatimaton 5,7, kun alavireisesti sujuneella viime kaudella vastaava lukema oli kaksi prosenttiyksikköä parempi. Viime peleissä joukkueen otteissa on ollut viitteitä paremmasta.
3 4
3 4

Onko Sport Kärpille pelkkä suupala?

Kärpät on aloittanut kautensa vakuuttavasti, mutta pystyykö Sport kiusaamaan mestarisuosikkia? Paljon on vaasalaisten maalivahtipelin varassa.

Sport on kovan haasteen edessä Kärppiä vastaan. HPK:sta otetun taisteluvoiton jälkeen tuli lunta tupaan Ilvestä vastaan, kun tamperelaiset latoivat peräti kahdeksan maalia.

Sportin ykköspelaaja alkukaudesta on ollut maalivahti Sami Aittokallio, joka pystyy yksin voittamaan otteluita joukkueelleen. Toimiva maalivahtipeli onkin Sportin elinehto, sillä joukkue päästää vasustajan laukomaan erittäin paljon. Ilvestä vastaan maalissa olleelle Mika  Järvisellekin kertyi 32 torjuntaa.

Kärpille ei tällä hetkellä tunnu löytyvän pysäyttäjää. Voitosta toiseen liitävästä joukkueesta ei juuri heikkouksia löydy.

Maalivahti Veini Vehviläinen on jatkanut siitä, mihin viime kaudella jäi. Tilillä on jo neljä nollapeliä. Lisäksi joukkue on erikoistilanteissa väkevä, vaikka torstaina joutuikin tiukille JYPiä vastaan. Hyökkäyksessä Mika Pyörälän takaa nousee lisää vastuunkantajia, kuten Ville Leskinen, Michal Kristof sekä nuori ja lupaava Aleksi Heponiemi.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tällä kaudella

Tulosveto

Kärppien voittoputki jatkuu
Kärpät on voittanut seitsemän viime otteluaan ilman pistemenetyksiä, oululainen kultajuna on siis löytänyt alun hapuilun jälkeen takaisin raiteilleen. Sport on pelannut tuloksien valossa hyvin, erityisesti verrattuna viime kauteen. Perjantaina joukkue kuitenkin pelasi Ilvestä vastaan häviten ottelun. Ottelun rasituksella on vaikutuksensa myös lauantain otteluun. Sportin materiaali on kärjen osalta kapea, joten materiaaliero joukkueiden välillä vain kasvaa. Kärpillä on edellytykset lyödä taululle suuretkin voittolukemat.
5 6
0 1

Loukkaantumisista viis, SaiPa on iskussa

SaiPa on heikoista lähtökohdista huolimatta pystynyt kairaamaan voittoja. JYP tuskailee vielä pelisysteeminsä kanssa.

Vastikään jatkosopimuksen SaiPaan tehneellä Tero Lehterällä on kokoonpanopulmia, sillä loukkaantumiset ovat piinanneet lappeenrantalaisia. Siitä huolimatta SaiPa on saanut kahden tappion jälkeen käännettyä kurssinsa takaisin ylöspäin.

Joukkue lähtee haastamaan JYPiä kahden ottelun voittoputkessa. Edellisessä ottelussa KalPaa vastaan SaiPasta nousi uusia onnistujia, kun kaksi pelaajaa avasi kauden maalitilinsä. Erik Aution ja Oskari Lehtisen maalien lisäksi myös ranskalainen Bastien Maia avasi pistetilinsä syöttämällä Aution maalin.

JYP on valahtanut alkukaudesta sarjataulukon häntäpäähän. Uusi päävalmentaja Lauri Merikivi ei ole vielä saanut sapluunaansa iskostettua pelaajien selkärankaan, mikä näkyy ailahtelevina otteina erityisesti puolustuspäässä.

Kärppiä vastaan oli nähtävissä jo hetkittäisiä piristymisen merkkejä, mutta ottelun edetessä kävi selväksi, että jyväskyläläiset painivat edelleen samojen ongelmien kanssa.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tulosveto

Tasainen ottelu odotettavissa
Viime vuosina JYP oli joukkue, joka onnistui kääntämään tiukat ottelut omaksi edukseen, tällä kaudella JYP on kärsinyt lukuisia niukkoja tappioita. Viimeisen kuuden ottelun jaksolla jyväskyläläisten pelit ovat päättyneet maksimissaan kahden maalin erolla, joista vain kaksi jatkoaikavoittoihin. SaiPa on puolestaan vielä kotonaan kotonaan voittamaton, lisäksi lappeenrantalaiset ovat olleet tällä kaudella se joukkue, joka pystyy kääntämään otteluita itselleen, erityisesti loistavasti toimivan ylivoimapelinsä ansiosta.
2 3
1 2

HIFK:n kova ykkösketju puskemassa KalPaa jyrkempään kierteeseen

KalPalla on menossa heikompi vaihe, eikä urakka varsinaisesti helpota, kun vastaan asettuu yksi syksyn kuumimmista ketjuista.

KalPalla on allaan kaksi tappiota. HPK vyörytti vakuuttavan kotivoiton ja SaiPa nipisti pisteet lopulta voittomaalikilpailussa. Urakka ei näytä helpottuvan, sillä vastaan asettuva HIFK on jäänyt alkukaudesta ainoastaan kerran pisteittä.

Lauantain koitos on joukkueiden toinen keskinäinen kohtaaminen. Silloin voitto ratkesi KalPan eduksi vasta voittomaalikilpailun kuudennessa parissa.

HIFK on erikoistunut otteluihin, jotka ratkeavat vasta pitkän kaavan kautta. Peräti kuusi kertaa voittajaa on ratkottu vielä 60 peliminuutin jälkeen. Alkukaudesta HIFK käänsi otteluista voitot itselleen, mutta nyt viidestä edellisestä ottelusta plakkarissa on vain yksi voitto. Kolmesti helsinkiläiset ovat saaneet yhden pisteen.

Juhani Tyrväisen johtama ykkösketju on ollut Liigan parhaita koostumuksia alkukaudesta. Kultakypärä Erik Thorell on koko pistepörssin viidennellä sijalla. Myös Joonas Rask on ollut kovassa vireessä. Sen sijaan kapteeni Lennart Petrell on tahkonnut kymmenen ottelua ilman pisteitä.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tällä kaudella

Tulosveto

HIFK:n peli tökkii
Vaikka HIFK on jäänyt pisteittä tällä kaudella vain kertaalleen, on helsinkiläisten esityksissä vielä toivomisen varaa jokaisella pelin osa-alueella. Maalivahdit sekä puolustuspelaaminen ovat onnistuneet vain keskinkertaisesti ja hyökkäyksessä tulosvastuu on ollut vain harvojen harteilla. KalPa on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan, mutta kotonaan kuopiolaiset eivät ole hävinneet vielä yhtään ottelua varsinaisella peliajalla. Erot tuskin repsahtavat suuriksi, mutta KalPa on hienoinen ennakkosuosikki.
2 3
1 2

Tämän piti olla kärkikamppailu

TPS on vakuuttanut. Ykkösketju on maaginen. Tapparassakin tarvittaisiin taikoja kurssin kääntämiseksi.

Ennen kautta varmasti ajateltiin, että TPS:n ja Tapparan kohtaamiset olisivat kahden kärkijoukkueen odotettuja vääntöjä. TPS on kyllä esiintynyt odotusten mukaisesti. Erityisesti Oula Palve ja Ilari Filppula ovat esittäneet ajoittain jopa maagisia otteita.

Tappara sen sijaan etsii vielä itseään ja Jukka Rautakorven suojatit ovatkin sarjataulukon peräpäässä. Perjantaina kaatui KooKoo ja yksi illan onnistujista oli konkarimaalivahti Niklas Bäckström, jolle ottelu oli vasta kauden toinen. TPS:ää vastaan maalissa luultavasti onkin ykkösvahti Christian Heljanko.

Siinä missä TPS:n Palve on onnistunut, on Tapparaan palannut Antti Erkinjuntti ollut varjojen mailla. Kolme syöttöpistettä yhdessätoista ottelussa on surkea saldo viime kaudella peräti 41 pistettä takoneelle hyökkääjälle.

TPS pelasi edellisen ottelunsa torstaina. Tasaisessa kamppailussa HIFK:ta vastaan ratkaisijaksi nousi juuri Palve, jolla on kasassa jo kahdeksan maalia.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tällä kaudella

Tulosveto

Levännyt TPS vie pisteet
Tappara nappasi perjantaina KooKoon kustannuksella vasta kauden kolmannen pistepottinsa. Kirvesrintojen pelin ongelmia yksi voitto ei kuitenkaan poista. TPS on puolestaan löytänyt toimivan pelitavan, jossa Oula Palveen ja Ilari Filppulan tapaiset kiekkotaiturit pystyvät ulosmittaamaan oman kiekollisen potentiaalinsa. TPS on kotonaan ennakkosuosikki, asemaa vahvistaa entisestään Tapparan perjantainen ottelu, jolla saattaa olla vaikutus myös lauantain kamppailuun.
4 5
1 2

Satakunnan derbyssä mitä vain voi tapahtua

Vastakkain kaksi joukkuetta, joilla ei mene mairittelevasti. Kenties Satakunnan derby saa edes toisen kurssin kääntymään.

Lukon kausi ei ole alkanut vahvasti. Ainoa lohtu heille on ollut se, että rakas naapuri Ässät on vielä heikommassa jamassa.

Ässien alkukausi on ollut synkkä. Rumia tappioita toisensa perään. Viidessä edellisessä ottelussaan se on tehnyt 11 maalia. Lunta on tullut tupaan 23 päästetyn maalin muodossa. Viiteen edelliseen otteluun mahtuu kuitenkin kauden toinen voitto, kun TPS kaatui Porissa jatkoajalla maalein 2-1.

Lukko on petrannut tulostaan huomattavasti alkusyksyn taaperruksen jälkeen. Voittoja raumalaiset ovat napsineet niin ikään heikosti kautensa aloittaneita joukkueita vastaan.

Vaikka Lukko onkin tuloksellisesti onnistunut Ässiä paremmin, voidaan sarjataulukko, pistepörssi ja edelliset ottelut muita joukkueita vastaan unohtaa näiden joukkueiden välisissä kohtaamisissa. Kauden avauksessa Ässät nappasi Lukosta jatkoaikavoiton.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Tällä kaudella

Pitsiturnaus

03.08.
Lukko - Ässät
2 - 1

harjoitusottelut

16.08.
Ässät - Lukko
3 - 2
01.09.
Ässät - Lukko
6 - 1

runkosarja

Tulosveto

Ässien murheet jatkuvat
Ässät on jumiutunut Liigan jumboksi ja viralliseksi kriisijoukkueeksi. Valoa tunnelin päähän ei ole luvassa myöskään lauantaina. Muutenkin kapea kiekollinen osasto kärsii vaikeuksista Tommi Taimen ja Lauri Tukosen poissaolojen vuoksi. Ässät on jo ennestään tehnyt selvästi vähiten maaleja, joten nollan tehdyn pelaaminen on kertoimien toivossa perusteltua. Myöskään Lukko ei ole vakuuttanut, mutta paikalliskamppailuun raumalaiset lähtevät vahvemmassa vireessä kuin Ässät.
0 1
2 3