Liiga-kierros: Alavireiset suosikit kohtaavat Jyväskylässä, Ässät kovaan kyytiin

LIIGA / Kierrosennakko
Välillä tilaa oli niukasti.
Kuva © Oskari Mäkisarka / Facebook.com/makisarkaphoto
Lauantaina väännetään Liigakiekkoa kuudella paikkakunnalla. Kärpät hamuaa takaisin sarjakärkeen sarjajumbo Ässien kustannuksella. Suursuosikit hakevat herätystä otteisiinsa Jyväskylässä.

Siipirikkoinen SaiPa piristyneen Lukon vieraaksi

Raumalla viime aikoina heräämisen merkkejä osoittanut Lukko saa vastaansa siipirikkoisen SaiPan. Lukolla on lauantain ottelussa lepoetu, kun SaiPa pelasi perjantai-iltana Turussa.

Kotijoukkue Lukko on piristynyt viime kierroksilla. Vierasvoitot Tapparasta ja Sportista saattoivat avata joukkueen peliä, sillä Kärpille kärsitty tappio ei hätkähdyttänyt joukkuetta, vaan se palasi voittojen tielle torstaina, kun JYP kaatui Äijänsuolla 5−3.

Lupaava Lassi Lehtinen on astumassa joukkueen ykkösmaalivahdin saappaisiin. Lukolle kaikki kolme kauden voittoa torjunut maalivahti lienee raumalaisten maalinsuulla huomennakin.

Lukko menetti viime viikonlopun jälkeen tehokkaasti pelanneen lainapelaajansa Andrew Gordonin, mutta torstain perusteella se ei menoa haitannut. Arttu Ilomäki ja Janne Keränen ovat olleet joukkueensa tehokkaimmat pelaajat yhdeksällä tehopisteellään.

Hiljattain Lukon kanssa jatkosopimuksen tehnyt puolustaja Roni Sevänen on kaikessa hiljaisuudessa iskenyt tehot 3+2 pelaamissaan seitsemässä ottelussa.

Lukuisista poissaoloista kärsivä SaiPa kävi häviämässä perjantai-iltana TPS:lle Turussa 3−0. Joukkue ei saanut kasaan täyttä neljää hyökkäysketjua, joskin mukaan oli saatu kahdeksan puolustajaa. Eikä loukkaantumistilanteeseen liene helpotusta siihen mennessä, kun kiekko isketään Raumalla jäähän vain noin 19 tuntia edellisen ottelun päättymisen jälkeen.

SaiPan pelaamisessa ei Turun perjantai-illassa ollut sinällään moitittavaa. Turkuhallin heikko jää vei kummankin joukkueen pelistä parhaan terän, mutta SaiPa loi riittävän määrän paikkoja voittamisenkin suhteen. 

Tero Lehterä on saanut suojattinsa pelaamaan raikasta jääkiekkoa. Frans Tuohimaa on joukkueelle erinomainen tuki ja turva. Täksi kaudeksi hankittu Tyler Morley on osoittautumassa nappihankinnaksi, kun kanadalainen on nakuttanut jo yhdeksän tehopistettä alkukauden aikana.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Tulosveto

Lukko on löytämässä pelivireen
Vaatimattomasti kauden aloittanut raumalaisnippu on hiljalleen löytämässä pelinsä. Viimeisestä viidestä ottelusta raumalaiset ovat voittaneet kolme. Kotivoittotilinsä se avasi tälle kaudelle, ottamalla kotivoiton JYPistä. SaiPa on ollut vahva kotipeleissään, mutta reissussa sputnikit tahtovat rähjääntyä. Lappeenrantalaiset onnistuivat voittamaan kauden avausottelunsa vieraissa Kouvolassa jatkoajalla, mutta sitä seuraavat lukemat vieraissa ovat olleet tylympiä. Viimeisten kolmen vierasottelun tuloksena on kolme tappiota. Peliään uomiin saaneet raumalaiset ottavat toisen kotivoittonsa putkeen SaiPan kustannuksella. Raumalaisten etua lisää se, että SaiPa pelasi eilen vierasottelun Turussa, mutta Lukko on saanut ottaa aurinkoa välipäivän verran kanaalin rannalla.
3 4 5
1 2

Pysyykö HPK KalPan kyydissä?

Hämeenlinnassa iskevät yhteen HPK ja hyvävireinen KalPa. KalPa löytyy hyvän alkukautensa turvin sarjataulukon kolmannelta sijalta, kun taas HPK:n alku on ollut vaisumpi, ja joukkue majailee sijalla 12. Kumpikin joukkue voitti perjantain ottelunsa.

Hiljattain jatkosopimuksen HPK:n kanssa tehnyt Antti Pennanen ei ole saanut hämeenlinnalaisia haluamaansa lentoon alkukauden aikana.

Viisi viimeistä ottelua on tuonut HPK:n laariin ainoastaan neljä sarjapistettä. Perjantai-iltana joukkue kaatoi KooKoon voittolaukauskilpailun päätteeksi.

Varsinkin HPK:n hyökkäyspeli on yskinyt alkukaudella pahemman kerran, sillä joukkue on maalannut ainoastaan 18 kertaa kauden kahdeksan ensimmäisen ottelun aikana.

Pennasen suojattien onkin terästettävä hyökkäyspelaamistaan, vaikka joukkue voikin tukeutua hädän hetkellä erinomaiseen maalivahtiinsa Emil Larmiin.

Hämeenlinnan lauantai-illan vierasjoukkue KalPa on ollut erinomaisessa vireessä. Sarjan kolmannella paikalla majaileva kuopiolaisjoukkue on voittanut neljä edellistä kamppailuaan. Viimeisimpänä kaatui sarjajumbo Porin Ässät perjantai-iltana Kuopiossa.

KalPan pelaaminen ei kokonaisuudessaan ole vielä vakuuttanut, mutta joukkue on pystynyt kaivamaan voiton toisensa jälkeen. Joukkueella on vielä potentiaalia parantaa, sillä esimerkiksi Alexandre Texierillä on varaa parantaa paljon. Toiveissa on myös varmasti, että joukkueen kesän ykköshankinta Jaakko Rissanen saataisiin sairastuvalta joukkueen mukaan lähiaikoina.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

Tulosveto

Tasainen näytös Hämeenlinnassa
Hämeenlinnassa kohtaavat kaksi joukkuetta, jotka ottivat eilen voitot peleissään. HPK kävi nappaamassa täyden pistepotin vierasottelusta Kouvolasta ja KalPa kaatoi Ässät kotonaan. HPK:n kotiottelut ovat olleet alkukauden aikana tasaisia, ja KalPa on pelannut yhden maalin otteluita paljonkin kauden aikana. Näiden joukkueiden kohdatessa maalimäärät pysyvät todennäköisesti vähäisempinä, eivätkä lukemat pääse repsahtamaan kumpaankaan suuntaan merkittävästi.
2 3
2 3

KooKoo jatkamaan Jukureiden kotikurimusta

Mikkelissä katkeaa lauantaina jomman kumman tappioputki, kun kolmesti peräkkäin hävinnyt Jukurit isännöi kahdesti putkeen tappio niskassaan kaukalosta poistunutta KooKoota. KooKoo on ollut alkukauden yksi väriläiskistä ennakkoluulottomalla jääkiekollaan. Jukurit ei ole vielä tällä kaudella voittanut kotiottelua.

Mikkelissä kotijoukkue Jukureille viime ajat ovat olleet synkkiä. Joukkueen otteet ovat olleet ailahtelevia ja rangaistuksia mikkeliläiset ovat ottaneet liikaa. Alivoimapelaaminen ei ole ollut myöskään riittävällä tasolla toistaiseksi.

Edellinen voitto irtosi Lahdesta, kun joukkue kaatoi Pelicansin jatkoajalla. Ottelun ainoan maalin ampui silloin Turo Asplund.

− Joka ottelussa ollaan pelattu hyvin, mutta täyttyä 60-minuuttia se ei ole vielä kestänyt. Lauantaina haetaan sitä, Asplund kertoi torstaisen HIFK-pelin jälkeen. 

Jukureiden kannalta huolestuttavaa on, että joukkueen sisäisen pistepörssin kärjessä on puolustaja Teemu Suhonen. Mikkelissä odotetaan varmasti, että joukkueen varsin tasaisesti suorittaneesta hyökkäyskalustosta alkaisi löytyä todellisia syömähampaita, jotka kantaisivat joukkuetta voittoihin.

KooKoo on pelannut pirteää ja ennakkoluulotonta jääkiekkoa. Joukkue on tehnyt sarjassa toisiksi eniten maaleja, kun kouvolalaiset ovat tuulettaneet maalia 31 kertaa. Syy siihen, miksi joukkue löytyy silti vasta sijalta 11, onkin pitkälti puolustuspäässä. Joukkue on nimittäin päästänyt jo 36 maalia, eli keskimäärin verkko on pöllynnyt neljästi ottelua kohden KooKoon maalivahtien selän takana.

Ruotsalaislaituri Malte Strömwall on ollut alkukaudella hyvässä vireessä. Tehot 5+6 pelaamissaan yhdeksässä ottelussa nakutellut hyökkääjä majailee ennen lauantain kierrosta pistepörssin toisena. Jukureiden onkin syytä olla tarkkana Strömwallin kanssa, mikäli mielivät paluuta voittokantaan lauantaina.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Tällä kaudella

harjoitusottelut

06.09.
KooKoo - Jukurit
5 - 2

runkosarja

Tulosveto

Paljon maaleja, vähän maaleja
Mikkelissä kamppaillaan lauantai-iltana moninkertaisten Mestis-aikojen kiistakumppaneiden välillä. Kumpainenkin on pelannut varsin hyvän alkukauden, joskin ovat napanneet pisteensä kovin erilaisilla tavoilla. KooKoo on iskenyt alkukauden peleissä kaappeja sielunsa pohjasta, mutta Jukureiden otteluiden maalimäärät ovat pysyneet maltillisempina. Etenkin Mikkelissä ottelut ovat olleet kauttaaltaan vähämaalisia. Kun KooKoonkin maali-intoilu on ollut hiljenemään päin, saattaa tästäkin ottelusta tulla vähämaalisempi.
1 2
1 2

Alkukauden pettymykset etsivät askelmerkkejään

Jyväskylän lauantaissa yhteen iskevät kaksi ennakkoon suurta mestarisuosikkia, kun JYP isännöi kestomenestyjä Tapparaa. Kummankaan joukkueen alkukausi ei ole sujunut suunnitellusti.

JYPin kauden alku on ollut tahmea. Yhdeksästä pelatusta ottelusta on irronnut täysi pistepotti ainoastaan kahdesti ja yhtä monta kertaa joukkue on poistunut kaukalosta voittajana 60 peliminuutin jälkeen.

Edellisessä ottelussaan torstaina jyväskyläläiset olivat helpottamassa raumalaisten tuskaa, kun edellisen kerran tammikuussa kotikaukalossaan voittoa juhlinut Lukko nappasi täyden pistepotin JYPin kustannuksella lukemin 5−3.

Joukkueen puolustuspelaaminen ei ole ollut riittävällä tasolla, eikä maalivahtipelaaminen ole tuonut siihen juurikaan apuja. Katseet kohdistuvat debytanttivalmentaja Lauri Merikiveen, sillä materiaalista homman ei pitäisi jäädä kiinni.

Helppoa ei ole myöskään toisella suursuosikilla, Tapparalla. Yhdeksän pelattua ottelua ja sama määrä pisteitä ei takuuvarmasti ole sitä mitä odotuksissa oli.

Tapparan viisikkopeli ei ole ollut riittävällä tasolla pelien voittamiseen, eivätkä nimekkäät yksilöt ole pystyneet kantamaan kirvesrintoja pelitavallisten puutteiden yli. Myöskään joukkueen maalivahdit Christian Heljanko ja Niklas Bäckström eivät ole tarjonneet pelastusta tilanteeseen.

Tampereella odotetaan varmasti myös nimekkäiden yksilöiden heräämistä. Pahiten on flopannut Sveitsistä palannut Antti Erkinjuntti, joka on saalistanut yhdeksässä ottelussa ainoastaan tehot 0+2.

Jyväskylän lauantai-ilta tarjoaa toiselle suurelle joukkueelle mahdollisuuden nousukiitoon lähtemiseen, kun taas toisen tuska syvenee entisestään.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tällä kaudella

Tulosveto

Tahmea, tahmeampi, JYP ja Tappara
Vaikka kaudesta on ehditty pelata vasta vajaa kuudennes, tuskin kovin moni olisi ennen kauden alkua uskonut, että kaksikosta JYP ja Tappara ainoastaan toinen mahtuu sarjataulukossa hätinä kymmenen parhaan joukkoon. Tällä hetkellä JYP löytyy sijalta kymmenen ja Tappara sijalta 12. Ennakkosuosikkien alkukausi on ollut todella haasteellinen, mutta tänään jompikumpi saa hieman helpotusta kivikkoiselle tielleen. JYPin vastuu hyökkäyspäässä on kaatunut muutaman pelaajan syliin, eikä puolustus- ja maalivahtipelaaminenkaan ole juuri vakuuttaneet. Tapparan ongelmat alkukauden aikana ovat olleet niin ikään moninaiset. Vaikka tunnelinpäässä on ollut ajoittaisia valonpilkahduksia, ei kokonaisuus ole edelleenkään ehjä. Tamperelaisten hyökkäyspelaaminen on ajoittain kovin mielikuvituksetonta. Ottelussa ei nähtäne maalisirkusta ja siitä voi odottaa tasaista.
3 4
2 3

Pussinokille kova haaste Tampereelta

Kovassa iskussa oleva Ilves lähtee pistejahtiin Lahteen. Kotijoukkue Pelicansilla on Ville Niemisen johdolla mietittävää, kuinka Karri Kiven johtama luisteluvoimainen Ilves kaatuu.

Kotijoukkue Pelicans hävisi lähes täydellisestä hallinnastaan huolimatta torstaina kotikaukalossaan voittolaukauskisan jälkeen Sportille lukemin 3−4. 

Lahtelaisten puolustuspeli on toiminut alkukaudella mallikkaasti, mutta hyökkäyspelaaminen on ollut kaksijakoista. Toisinaan maaleja syntyy hyvin, mutta välillä hyökkääminen on tuskaista. Torstain Sport-ottelussa joukkue myllytti vahvasti, mutta vaasalaisten maalivahti Sami Aittokallio tylsytti Pelicansin voittohaaveet 45 torjunnallaan.

Pelicansin kultakypärä Hynek Zohorna oli ottelussa vahvassa vireessä kahdella maalillaan, ja Tshekkihyökkääjän tehoja tarvitaan. Myös hiljattain joukkueeseen liittyneeltä Jesse Saariselta odotetaan Lahdessa paljon. Toistaiseksi viidessä ottelussa on syntynyt tehot 0+3.

Vahvavireinen Ilves keikkuu antoi edellisessä ottelussaan keskiviikkona kyytiä HIFK:lle, kun helsinkiläiset saivat poistua Hakametsästä 3−0 tappio niskassaan. Voiton arkkitehteina olivat nollapelin pelannut Riku Helenius sekä Ilveksen molemmat ylivoimamaalit alustanut Teemu Lepaus.

Ilves on pelannut alkukaudella vauhdikasta jääkiekkoa ja moni joukkue on ollut helisemässä. Tupsukorvat ovat myös puolustaneet jämäkästi, eikä Ilveksen verkkoon ole tehty kuin 18 maalia.
Hyökkäyspäässä joukkueen tehokkaimmat ovat olleet juuri Lepaus yhdeksällä pisteellään sekä Arttu Ruotsalainen, joka on summannut kahdeksan tehopistettä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Tällä kaudella

Tulosveto

Puolustus vastaan puolustus
Sekä Pelicans että Ilves lukeutuvat sarjassa vähinten maaleja päästäneisiin joukkueisiin. Vaikka Sport onnistuikin hakemaan voittomaalikilpailun jälkeen voiton Lahdesta torstai-iltana lukemin 4-3, oli se käytännössä ensimmäinen kunnon notkahdus lahtelaisille. Alkukauden muutaman tappion jälkeen Ilves on pelannut erinomaisesti ja on hävinnyt viidestä viimeisestä pelistään ainoastaan yhden, kun Kärpät haki Hakametsästä täyden pistepotin 1-0-voitolla. Ottelusta voidaan odottaa hivenen keskimääräistä Liiga-ottelua vähämaalisempaa.
1 2
1 2

Ässät joutuu levänneen kärppälauman kynsiin

Oulussa kohtaavat lauantaina joukkueet eri päistä sarjataulukkoa. Sarjakakkonen Kärpät saa vastaansa perjantai-iltana Kuopiossa hävinneen porilaisjoukkueen, joka majailee sarjataulukon viimeisellä paikalla.

Kärpät on ollut alkukaudella vakuuttava. Varsinkin joukkueen puolustuspelaaminen on ollut todella kovalla tasolla. Oululaisten maaliin on isketty yhdeksässä ottelussa vain 12 kiekkoa.

Joukkue on tehnyt tuplamäärän maaleja päästämiinsä verrattuna ja keikkuu ansaitusti sarjan kärkipaikoilla. Oululaisten pullat ovatkin hyvin uunissa, kun Veini Vehviläinen on jatkanut siitä, mihin viime kaudella jäi. Myös hyökkäyksestä löytyy riittävästi tehoa ja Kärpät on mille tahansa joukkueelle ikävä vastustaja. Kärpät on jyrännyt viisi edellistä vastustajaansa jäänrakoon.

Porin Ässillä tilanne on täysin päinvastainen. Joukkue on tehnyt sarjassa vähiten maaleja, eikä tilanne helpottanut perjantaina Kuopiossa, kun Kalpa nappasi kolme pistettä lukemin 4−2.

Ässät nappasi keskiviikkona kauden toisen voittonsa, kun TPS kaatui tuoreen hankinnan, Lauri Tukosen, jatkoaikamaalilla. Ässät kaipaisi kipeästi hyökkäyspelinsä moottoriksi Jesperi Kotkaniemeä, joka on kuitenkin tienaamassa paikkansa NHL-kaukaloista.

Ässien tilanteeseen ei lähtökohdat huomioon ottaen ole odotettavissa parannusta Oulun lauantai-illassa. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tällä kaudella

runkosarja

26.10.
Ässät - Kärpät
1 - 2 VL
16.02.
Ässät - Kärpät
1 - 3

Tulosveto

Ässille tulee hiki
Kärppien puolustus on alkukauden aikana ollut täyttä rautaa. Oululaisten verkkoon on alkukauden aikana toimitettu kiekko noin kerran pelissä, mitä voidaan pitää melko hyvänä suorituksena kauden ylittäessä kymmenen ottelun krouvin. Ässät pelasi eilen perjantaina ottelun Kuopiossa KalPaa vastaan, joten porilaisilla on vielä hitusen reissuväsymystä mukanaan. Myöskään Ässien maalinteko ei ole ollut mitenkään mairittelevalla tasolla, joten voidaan odottaa, että kotijoukkue Kärpät kävelee porilaisvieraidensa yli. Numerot tulevat olemaan tylyt.
4 5 6
0 1