Liiga-kierros: Pelicans katkaisemaan HIFK:n voittoputkea, Tappara etsii tietä ylös

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Perjantaina Liiga jatkuu viiden ottelun voimin. Alkukauden kierroksilla useat joukkueet ovat tuskailleen maalinteon vaikeuden kanssa. Löytyykö joukkueilta tänään aseita tämän ikävän ongelman nujertamiseen? Avoimia kysymyksiä on perjantain kierroksella paljon. Monella joukkueella pelissä on paljon ja heikkojen tuloksien olisi aika kääntyä valoisammaksi.

Löytääkö HPK lääkkeet maalintekoon?

Mikkelin Jukurit ja Hämeenlinnan Pallokerho kohtaavat toisensa Kalevankankaan jäähallissa perjantaina. Vastakkain ovat kaksi kautensa ailahtelevasti aloittanutta joukkuetta

HPK on aloittanut kautensa tappioilla TPS:lle, HIFK:lle ja Kärpille, sekä voitoilla Ässistä ja Tapparasta. Kauden ensimmäisissä otteluissaan hämeenlinnalaiset ovat saaneet kiekollisen pelinsä toimimaan, mutta kahdessa viimeisimmässä pelissään HPK:lla on ollut vaikeuksissa.

Kotijoukkue Jukureiden kausi on startannut kolmella voitolla ja kolmella tappiolla. Kuudesta ottelustaan vain yhdestä mikkeliläiset ovat joutuneet poistumaan ilman ainuttakaan pistettä mukanaan. Viimeisimmässä ottelussaan tiistaina Jukurit kaatoivat Pelicansin Turo Asplundin upealla jatkoaikamaalilla lukemin 0-1.

Jukureiden maalivahti Juhana Aho pelasi Pelicansia vastaan loistavasti pitäen maalinsa koko ottelun ajan puhtaana. Jukurit olivat Pelicansia vastaan puolustuskannalla, mutta mikkeliläisten puolustus pelasi vahvasti. Jukurit onnistuivat saamaan Pelicansia vastaan oman erikoistilannepelaamisen alivoimien suhteen kuntoon tappaen kaikki lahtelaisten saamat ylivoimat.

Perjantainen ottelu on Jukureille jo kolmas neljän päivän sisään. Paistaako raskaan viikon rasitus kurinalaiseen puolustamiseen? Voittaakseen HPK:n on saatava erityisesti puolustus- ja maalivahtipelaaminen toimimaan. Myös hyökkäyksen on löydettävä tehokkuutta Jukureiden puolustusta vastaan. Hämeenlinnalaiset ovat alkukaudella tehneet toiseksi vähiten maaleja kaikista seuroista.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tällä kaudella

Tulosveto

HPK hakee tärkeät pisteet
HPK:n alkukauden vastustajat ovat olleet liigan ehdotonta kärkeä, mikä osaltaan on vaikuttanut heikkoon pistesaaliseen pirteistäkin otteista huolimatta. Jukurien kohdalla alkukausi on sujunut paremmin kuin kukaan on osannut odottaa, mutta kuplan voi odottaa puhkeavan jossain vaiheessa. Tärkeitä pisteitä jahtaavan HPK:n kohdalla tehot eivät ole löytyneet, mutta Mikkelissä niitäkin voidaan jo odottaa.
1 2
2 3

Jatkuuko vierasvoittojen trendi?

Jyväskylän LähiTapiola Areenan valoissa JYP saa vieraakseen sarjakakkosen Turun Palloseuran. Tämän otteluparin kohtaamisissa kotiedun merkitys on ollut minimaalinen, joten mielenkiintoista on nähdä jatkuuko vierasvoittojen sarja tämän kaksikon kohdalla kulkuaan. Näiden joukkueiden kahdestatoista edellisestä runkosarjaottelusta peräti kymmenen on päättynyt vierasvoittoon.

Jyväskyläläisryhmä on avannut kautensa kolmella voitolla ja kahdella tappiolla. JYPin peli on ollut paikoin ailahtelevaa ja ketjukoostumukset ovat vielä hakeneet itseään. Viimeiset kolme otteluaan JYP pelasi neljän päivän sisään, mutta TPS -otteluun ryhmä pääsee liki viikon levänneenä. Harjoituksissa joukkue on hionut viisikkopeliään kuntoon. JYP:n puolustus on alkukaudesta ollut heikko, joten tehokasta turkulaisjoukkoa vastaan puolustuksen on palattava omalle tasolleen.

Marraskuun alussa 43 vuotta täyttävä Eric Perrin on ollut alkukauden otteluissa jyväskyläläisten paras pistemies yhdessä Jarkko Immosen kanssa. Tälle kaudelle Jyväskylään takaisin palannut Perrin kohtaa ensimmäistä kertaa turkulaisryhmän, jossa hän pelasi aikaisemmat kolme kautta. Perjantain otteluun jyväskyläläisryhmästä kannattaa nostaa tarkkailuun nuori Samuli Ratinen. Saarijärveläinen Ratinen iski Ässiä vastaan uransa kahdeksannessa liigaottelussa kaksi maalia.

TPS on aloittanut kautensa vahvasti saalistaen kuudesta ottelustaan peräti 14 pistettä. Joukkue saapuu Jyväskylään kolmen pelin voittoputkessa kaataen Jukurit, Sportin ja KooKoon. Ainoan tappion joukkue on kokenut Oulun kärppiä vastaan voittomaalikilpailussa.

Turkulaisten alkukauden tehomiehinä ovat luutineet Ilari Filppula kahdeksalla tehopisteellä, Oula Palve ja Kaapo Kakko seitsemällä tehopisteellä. Erityisesti Kakon otteet ovat ilahduttaneet suomalaista jääkiekkoyhteisöä. Nuoren miehen peli on ollut ilahduttavaa katseltavaa ja yhteistyö Filppulan kanssa on ollut näyttävää molemmin puolin. Myös keikkasopimuksella pelaava Petteri Wirtanen on esiintynyt edukseen pelaamissaan neljässä ottelussa. TPS sai torstaina huonoja uutisia Liigan kurinpitodelegaatiolta, kun Palloseura joutuu pelaamaan perjantaisen JYP-ottelun ilman tehopelaajaansa Oula Palvea. joka sai kahden ottelun pelikiellon Jukurit -ottelussa tapahtuneen päähän kohdistuneen taklauksen johdosta.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tulosveto

TPS rokottaa JYPin virheistä
JYP pelaa vasta viikon ensimmäisen ottelunsa, kun TPS saapuu vieraaksi. JYP lähtee hakemaan ottelusta eheyttä viisikkopelaamiseensa, sillä siinä on ollut pahaa rakoilua sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. TPS:lla on liigan kuumimpiin kuuluva hyökkäyskalusto, joka rankoo virheistä kovalla prosentilla. Maalijuhlat ja jatkoaikakaan eivät yllättäisi, mutta TPS:llä on oiva sauma hakea jälleen pisteet Jyväskylästä.
2
3 4

Jatkaako KalPa Tapparan alamäkeä?

Kuopiossa KalPa saa vastaansa kauden heikosti aloittaneen Tapparan.

Kuopiolaiset ovat keränneet viidessä pelaamassaan ottelussa seitsemän pistettä. Voittoja joukkue on napsinut Kärpiltä ja Lukolta. Tapparaa vastaan KalPa lähtee kuitenkin kahden ottelun tappioputkessa. KalPan pelit ovat tällä kaudella olleet erittäin tasaisia ja varsinaista maali-iloittelua ei olla otteluissa nähty. Joukkueen hyökkäyspelaaminen perustuu vahvaan kiekonhallintaan, jolloin peli saadaan pyörimään vastustajan kenttäpäätyyn.

Puolustuspelaaminen on kuopiolaisilla ollut erittäin aktiivista ja erityisesti edellissä ottelussaan KooKoota vastaan KalPa onnistui karvaamaan kouvolalaisten hyökkäykset pois jo KooKoon omalla puolustusalueella. Tehokkuutta ja vaarallisia maalintekopaikkoja on kuitenkin KalPan kyettävä rakentamaan paremmin, mikäli kuopiolaiset mielivät päästä pisteisiin kiinni. KalPan parhaana pistemiehenä viiden pelin jälkeen häärii puolustaja Otto Leskinen neljällä tehopisteellään.

Tapparan kausi on käynnistynyt täysin odotusten vastaisesti. Joukkue on saavuttanut ainoan voittonsa Lahden Pelicansista ja tamperelaisten pistesarake näyttää neljää viiden pelatun ottelun jälkeen. Tapparalle otteluiden alut ovat tuottaneet vaikeuksia. Onko Tappara oppinut virheistään ja saapuu Kuopioon valmiina pelaamaan jo ottelun alusta alkaen?

Joukkueen pelaamisesta on paistanut myös hajanaiset viisikot, helpot kiekonmenetykset ja harhasyöttöjen paljous. Tapparan parhaana pistemiehenä perjantain kamppailuun lähtee Tomas Záborsky kuudella tehopisteellään. Viime pelissä erityisesti kolmikko Niko OjamäkiAntti Erkinjuntti - Jarkko Malinen on ollut hyvässä vireessä ja tehokasta menoa on lupa odottaa myös perjantain kamppailussa.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tulosveto

Kuopiossa nähdään tasainen taisto
Kahden edelliskevään pudotuspelivastustajat ovat vääntäneet keskenään todella tasaisia pelejä. Kymmenestä edellisestä kohtaamisesta seitsemän on päättynyt maalin erolla toiselle joukkueelle. KalPan iskun paikka tulee ottelun alkupuolella, sillä Tapparalla on ollut vaikeuksia napata pelin virtaus haltuunsa. Jos kuopiolaiset eivät tässä onnistu, kirvesrinnat hakevat elintärkeät pisteet.
2 3
2 3

Katkaiseeko Lahden Pelicans HIFK:n tappiottoman putken?

Lahden Isku Areenalla Pelicans saa vastaansa rakkaan vihollisensa Helsingin IFK:n. Lahtelaisten ja helsinkiläisten väliset mittelöt ovat usein tunteikkaita ja luvassa onkin varmasti vauhdikas ottelu perjantai-illan huumassa.

Alkukaudesta Pelicans keräsi voitot sekä SaiPasta, että Rauman Lukosta. Pelicans lähtee otteluun kuitenkin kahden pelin tappioputkessa. Pelicansin viimeisin ottelu Mikkelin Jukureita vastaan päättyi mikkeliläisten yhden maalin voittoon. Pelicansin peli on kokonaisuudessaan varsin hyvässä kunnossa.

Maalilla tsekkivahti Jakub Skarek pelasi erinomaisen ottelun Jukureita vastaan. Lahtelaisten puolustuspelaaminen on myös ollut jämäkkää, erikoistilannepelaaminen alivoimilla on ollut kunnossa ja ylivoimatilanteissakin erityisesti kolmikko Jesse Saarinen-Miska Siikonen-Jesse Mankinen on saanut luotua hyviä tilanteita vastustajan päätyyn. Hyökkäyspelaamisen suoraviivaisuudella ja aktiivisella ottella Pelicans on saanut luotua painetta ja laukauksia vastustajansa maalille. Pelaamista on kuitenkin vaivannut tehottomuus. Pelicansin on saatava käytettyä hyökkäysaika ja luodut hyökkäystilanteet paremmin hyödyksi mieliessään pisteille vahvan alkukauden pelannutta helsinkiläisryhmää vastaan.

Helsingin IFK on avannut kautensa tappiottomasti viidellä voitolla. Joukkue on pystynyt tekemään eniten maaleja Liigassa, peräti 4,6 per ottelu. IFK on sarjan puhtain Meidän pelin -joukkue. Helsinkiläisryhmä haluaa hallita kiekkoa ja rytmittää kiekollista pelaamistaan monipuolisesti. Vaativa pelitapa on ollut yllättävän hyvässä iskussa heti liigakauden alkaessa. HIFK:n alkukauden otteluohjelma on toki ollut kohtuullisen helppo. Ainoastaan Jyväskylän JYP on alkukauden vastustajista ollut alun perin kärkikahinoihin povattu seura. Helsinkiläisten riveistä erityisesti ruotsalainen Erik Thorell on ollut hirmuisessa iskussa. Viiteen peliin Thorell on tehtaillut viisi maalia ja kolme maalisyöttöä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tulosveto

Lahdessa mätetään maaleja
Pelicansin ja HIFK:n peleissä on outo tilastokummajainen, sillä viidessä edellisessä kohtaamisessa toinen joukkue on jäänyt yhteen osumaan. Pelicans uuden päävalmentajan johdattamana on pelannut varsin ailahtelevin ottein, ja keinot heidän puolustuksen horjuttamiseen ovat olleet selvästi nähtävillä. HIFK puolestaan ei ole hävinnyt vielä yhtään ottelua, eikä se tapahdu vieläkään.
2 4
4 5

Paistaako aurinko länsirannikolle?

Perjantaina kaksi länsirannikon ylpeyttä Vaasan Sport ja Rauman Lukko kohtaavat toisensa. Molemmat joukkueet ovat suoriutuneet heikosti alkukauden otteluistaan.

Kotijoukkue Sport ajelehtii tällä hetkellä kolmen ottelun tappioputkessa ja onkin saalistanut ainoastaan yhden voiton alkukauden otteluistaan. Vierasjoukkue Lukko puolestaan kaatoi keskiviikkona Tapparan ja sai tililleen kauden avausvoittonsa. Molempien seurojen ongelmat ovat alkukaudesta tiivistyneet samoihin asioihin. Maalinteon kanssa on ollut tuskaista. Omaan päähänkin on mennyt liikaa maaleja, jotta joukkueella olisi mahdollisuudet voittaa.

Lukolla suurimpana haasteena ovat olleet ongelmat hyökkäyksiin lähdöissä. Siinä on kotijoukkue Sportin paikka iskeä. Rauman Lukon tekeminen hyökkäysalueella on pääosin hyvää ja pelaajien itseluottamus onkin kasvanut onnistumisten myötä. Tapparaa vastaan Lukko saikin tehokkuutta peliinsä maalinteon muodossa tehden neljä maalia.

Sportin parhaina pistemiehinä otteluun lähtevät Joel Kiviranta kolmella tehopisteellään, sekä puolustaja Jyri Niemi samoin kolmella tehopisteellä. Puolustaja Niemi joutui kuitenkin jättämään edellisen ottelun kesken loukkaantumisten vuoksi, joten pelaaminen Lukkoa vastaan on vielä kysymysmerkkinä. Mielenkiintoisena pelaajana Sportista on nostettava NHL-pelejäkin vyötärölleen kerännyt Brody Sutter. Sutter on alkukauden peleissä kerännyt tehot 1+1, mutta lupa on odottaa vieläkin parempaa menoa.

Raumalaisten riveissä tehot ovat jakautuneet laajalle rintamalle. Erityisesti Arttu Ilomäen ja Janne Keräsen alkukauden meno on pisteiden valossa ollut vakuuttavaa. Seurantaan kannattaa laittaa nuori 17-vuotias puolustaja Ville Heinola. Heinola teki debyyttinsä Tapparaa vastaan ja vakuutti heti yleisön osaamisellaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Tällä kaudella

harjoitusottelut

17.08.
Sport - Lukko
1 - 4
06.09.
Lukko - Sport
4 - 2

runkosarja

Tulosveto

Lukko jatkaa helpotuksen tiellä
Vaasassa ottelun lopputuleman määrittää pitkälti se, kumpi saa pelinvirtauksen haltuunsa ja toteuttaa omaa sapluunaansa laadukkaammin. Paremman itseluottamuksen saaneen Lukon päästessä hallitsemaan kiekkoa voitto karannee Raumalle. Tämä on myös todennäköisempi kaava, ja siinä tulosta tekevät isäntiä laadukkaammat kärkipelaajat.
1 2
3 4