Ilves koki kovia Turussa: jopa maalivahti Melisa Mörönen joutui jättämään pelin kesken

Naisten Liiga / Kuvakooste
Kuva © Timo Savela
TPS:n hyökkäysintoilu kostautui heti alkuminuutilla.
Kuva © Timo Savela
Linnea Melotindos karkasi maalintekoon.
Kuva © Timo Savela
Myös toisessa kenttäpäädyssä sai olla tarkkana. Pleksiin oli ilmestynyt kryptinen viesti.
Kuva © Timo Savela
Kuva ei kerro kävikö lapussa mainittu Jani parturissa vai ei.
Kuva © Timo Savela
TPS tasoitti ottelun ensimmäisen erän puolivälissä.
Kuva © Timo Savela
Emmi Mourujärven laukaus päätyi ihmismuurin läpi Ilves-maaliin.
Kuva © Timo Savela
Emma-Lotta Laamanen yllätti itsensä maalinteosta toisen erän alussa.
Kuva © Timo Savela
Toinen ja kolmas erä olivat raskaita tamperelaisvieraille. Ristikkoon osunut maila oli kuitenkin vielä pieni murhe joukkueelle.
Kuva © Timo Savela
Loukkaantumisilta ei vältytty. Keltapaidat törmäsivät toisiinsa.
Kuva © Timo Savela
Myös maalinteko kävi kalliiksi.
Kuva © Timo Savela
Eikä maalivahtikaan säästynyt, kuten Melisa Mörösen ilmeestä voi päätellä.
Kuva © Timo Savela
TPS nousi uudelleen johtoon toisen erän puolivälissä.
Kuva © Timo Savela
Ilves-maalille vaihdettu Neea Pohjamo joutui tukalaan paikkaan...
Kuva © Timo Savela
...sillä TPS pääsi pyörittämään peliä ylivoimalla.
Kuva © Timo Savela
Turkulaisten peli passivoitui loppua kohti.
Kuva © Timo Savela
Oli Ilveksen vuoro pitää vastustajaa pinteessä.
Kuva © Timo Savela
Ilveksen painostus ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja kun et tee, kaveri tekee.
Kuva © Timo Savela
Tupsukorvat hakivat vielä lisäpontta tekemiseensä aikalisän kautta. Edes ylivoima ja ilman maalivahtia pelaaminen eivät kuitenkaan tänään auttaneet joukkuetta.
Kuva © Timo Savela
Ilveksen parhaana pelaajana palkittiin Melotindos ja TPS:n parhaana puolestaan Emmi Metsä-Tokila. Kuumimmasta suorituksesta palkittiin itsensäkin yllättänyt Laamanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös