TPS:n sulake paloi Tesomalla – Anni Keisala torjui Ilveksen kotivoittoon

Naisten Liiga / Kuvakooste
Naisten Liigan iltapäiväottelu Ilveksen ja TPS:n välillä päättyi ikävään loukkaantumiseen ja sitä seuranneeseen tappeluun. Yhdeksän sekuntia etuajassa lopetetun ottelun avainhahmoksi nousivat 35 torjuntaa ja nollapelin tililleen kirjannut Anni Keisala ja kahdesti maalinteossa onnistunut Anniina Kaitala. Lopputulos Tampereella 3-0.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelu alkoi Ilveksen hienoisella hallinnalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue löi painetta Erica Jaskarin maalille.
Kuva © Jarno Hietanen
Tamperelaiset siirtyivät johtoon erän puolivälissä Anniina Kaitalan osumalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän edetessä vierailijat pääsivät paremmin mukaan otteluun.
Kuva © Jarno Hietanen
Anni Keisalan torjuntojen myötä erätauolle siirryttiin 1-0-lukemissa.
Kuva © Jarno Hietanen
TPS painoi myös toisessa erässä peliä Ilveksen päätyyn.
Kuva © Jarno Hietanen
Estelle Duvinin johtama ykkösketju loi useita hyviä tilanteita.
Kuva © Jarno Hietanen
Keisala venyi kuitenkin kerta toisensa jälkeen kiekon tielle.
Kuva © Jarno Hietanen
Päätöserä alkoi tasaisesti.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilveksellä oli paikkansa ottelun ratkaisuun.
Kuva © Jarno Hietanen
Kaksi minuuttia ennen loppua Kiia Narinen vei Ilveksen 2-0-johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Anniina Kaitalan iskettyä tyhjiin 3-0- alkoi TPS:n hölmöily.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensiksi itsensä jäähylle taklasi Udechi Udeh.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun viimeinen vaihto ja Maija Otamo lähti kostamaan Emilia Varpulalle hetkeä aiemmin ollutta pientä kontaktia.
Kuva © Jarno Hietanen
Tuloksena Otamolle väkivaltaisuudesta 5+20 minuuttia. Tilanteesta seuranneesta tappelusta jaettiin pelirangaistukset Duvinille ja Elli Suorannalle.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensitietojen mukaan pahalta näyttäneestä tilanteesta selvittiin ilman vakavampaa loukkantumista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Tuhannen ja yhden ottelun mies
LIIGA | 25.9.2021 19:19
Ville Petmanin tuuletus
LIIGA | 25.9.2021 7:00
Mestaruusviiri nousi Imatralla
MESTIS | 23.9.2021 20:51

Lue myös