RoKi väänsi vahvasti, mutta Ilves piti pisteet Tesomalla rutiinilla
Ilves sai vieraita Rovaniemeltä, kun RoKi saapui Naisten Liigan otteluun Tesomalle. RoKilla oli käynnistymisvaikeuksia ensimmäisessä erässä, mutta toisessa ja kolmannessa erässä nähtiin hyvää kiekkoa. Ilveksen rutiini oli kuitenkin RoKille liikaa ja petopaidat painelivat vakuuttavaan 5−1-voittoon.

Ilves määräsi vauhdin ensimmäisessä erässä.

Heti alkupuolella Johanna Siira pääsi kasvokkain Olivia Lastin kanssa, mutta kiekko painui ohi maalin.

RoKi iski vastaan muutaman kerran, mutta melko vaarattomasti.

Ilves sen sijaan vyöryi RoKin puolustuspäätä kohti.

Venla Riipinen sai nimiinsä ottelun ensimmäisen maalin.

Tilanteet väännettiin loppuun saakka.

RoKi-valmennus jakoi ohjeita pelaajilleen.

Toisessa erässä vieraat paransivat vauhtiaan selvästi.

RoKi kavensi ottelun 2−1:een pian Ilveksen toisen maalin jälkeen.

Vaikka taklata ei saa, fyysisyyttä ottelussa riitti.

Ilves juhli 3−1-maalia vielä toisen erän lopulla.

Kolmannessa erässä Ilves vankisti johtoaan jälleen.

RoKi-maalilla ruuhkaa riitti.

Tuomas Liitolalla oli mielipiteensä kerrottavana tuomarille.

RoKi-puolustus ei päästänyt kotijoukkuetta helpolla.

Emilia Varpula yritti lisätä maalisaldoaan vanhanaikaisella.

Lopussa juhli Ilves...

...ja RoKi joutui pitkälle kotimatkalle nollan pisteen kera.
Kaikki kuvakoosteet
Kanada juhli MM-kultaa Nokia-areenassa
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 8:30
Latvia juhli Nokia-areenan jäällä MM-pronssia
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 20:02
Saksa juhli finaalipaikkaa – Yhdysvalloille karvas jatkoaikatappio
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 0:10
Latvian kannattajat joutuivat pettymään – Kanada marssi jälleen finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 18:59
- 1 / 1279
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Tiffels laukoo Saksan finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 21:12
Leijonasankarin viimeiset kiitokset
MAAJOUKKUE | 25.5.2023 23:47
Yhdysvallat lohkovoittoon!
MAAJOUKKUE | 23.5.2023 19:31
Timanttikuva: Ja täältä yläkertaan
MAAJOUKKUE | 19.5.2023 16:03
Timanttikuva: Voittajafiilis
MAAJOUKKUE | 16.5.2023 23:38
- 1 / 121
- ››
Lue myös
Uutinen
HIFK voitti Naisten Liigan runkosarjan, KalPa ja Ilves väänsivät tasaisesti − "Pystyimme vastaamaan kovan joukkueen haasteeseen"
Naisten Liiga | 19.2.2023 19:38
Uutinen
Jatkoajan äänestys: Jenna Hietala on Naisten Liigan sykähdyttävin pelaaja
Naisten Liiga | 19.2.2023 19:10
Uutinen
HIFK:n Julia Liikala tehoili KalPan kumoon huippuottelussa, Kiekko-Espoolle ohipeli Tampereella − "Oloni oli tänään raikas ja vapautunut heti alusta"
Naisten Liiga | 18.2.2023 18:42
Uutinen
Runkosarja huipentuu viikonloppuna − Äänestä Naisten Liigan sykähdyttävintä pelaajaa
Naisten Liiga | 15.2.2023 17:07