NHL-aamuraportti: Nikita Kutšerov ratkaisi kalkkiviivoilla

NHL / Raportti
Andrei Vasilevskin torjunnat takasivat voiton tasaisessa väännössä.
Kuva © Getty Images
Puolustuspelaaminen ja Andrei Vasilevski olivat avaintekijöitä idän finaalisarjan toisessa kohtaamisessa. Ottelu ratkesi vasta aivan viimeisten sekuntien aikana. Jatkoaika kokosi yhteen yön kierroksen merkittävimmät tapahtumat.

Tampa Bay Lightningin ja New York Islandersin välisen finaalisarjan toisen ottelun luonne oli tyystin erilainen kuin ensimmäisen. Matt Martin vei Islandersin johtoon reilun minuutin pelin jälkeen. Lightning oli vähällä kuitata nopeasti Barclay Goodrow'n päästyä läpiajoon. Semjon Varlamov veti pitemmän korren.

Lightningin ote pelistä oli hapuilevaa, ja ongelmat kulminoituivat avauserän ilkeimmässä tilanteessa: Alex Killorn taklasi Brock Nelsonin päin laitaa viiden minuutin arvoisesti. Islandersilla oli jäähyn aikana iso nippu paikkoja lisätä johtoaan, mutta Andrei Vasilevski piti loisto-otteillaan joukkuettaan pystyssä.

Alivoiman jälkeen Lightning otti komennon kiekosta, mutta sillä oli suuria vaikeuksia päästä aidosti vaarallisiin tekopaikkoihin. Se ei ylivoimallakaan saanut ainuttakaan vetoa kohti Varlamovia. Vasta puolitoista minuuttia ennen taukoa Victor Hedman vapautti Boltsin piinasta. Ruotsalaispuolustaja laukoi viivalta, eikä Varlamov voinut millään nähdä kiekkoa kolmen pelaajan liikenteen takaa. Hedmanin maaliputki on nyt venynyt neljän ottelun mittaiseksi.

Toisen erän alussa Lightning sai toisen ylivoimatilaisuutensa, mutta kaksi päivää aiemmin urakalla maaleja latonut hyökkäysorkesteri kadotti teränsä tekopaikoissa. Ottelu alkoi saada kaipaamaansa sähköä, ja Luke Schenn ja Matt Martin selvittivät keskinäiset välinsä nyrkein – myöhemmin vielä saman erän aikana Martin sai tanssipartnerikseen Pat Maroonin.

Oli Islandersin vuoro ottaa komento. Josh Bailey saa miettiä pitkään tilannetta, jossa mies sai seitsennumeroista summaa vastaavan paikan maalin edestä, mutta nosto viuhui jyrkässä kulmassa maata kiertävälle radalle.

Muutoinkin Islandersin viimeistely kangerteli kautta linjan, ja lopusta piti huolen Vasilevski. Vetoja ei tullut määrällisesti montaa, mutta useimmat niistä olivat vaarallisia ja vaativat eliittitason maalivahtipeliä pysähtyäkseen.

Kolmannen erän alkupuolella kumpikin joukkue pääsi kokeilemaan ylivoimatehokkuuttaan – Islanders jopa 40 sekuntia viidellä kolmea vastaan – laihoin tuloksin. Tasatilanteen jatkuessa alkoi maalintekoyrityksissä ilmetä kokeiluluontoisuutta, kun yhden maalin merkitys kasvoi. Optimistiset kaukolaukaukset eivät kuitenkaan yllättäneet tulikuumassa vireessä torjuneita venäläisvahteja.

Pelikello näytti aikaa 59:52, kun siihen asti täysin pimennossa ollut Nikita Kutšerov pääsi täräyttämään 2–1- voittomaalin. Lightning johtaa sarjaa 2–0, mutta Islanders osoitti kykenevänsä tarjoamaan ennakkosuosikille tasaveroisen haasteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle