Jääkiekon MM 2021 tuoreimmat

Kalervo Kummolan mittava ura kansainvälisen jääkiekon parissa kulki aina Sikorasta Lukašenkaan − "Kaikesta on selvitty"

10.6.2021 10:09
Kansainväliselle jääkiekkon eteen valtavan työn tehnyt Kummola kertasi uraansa Jatkoajan haastattelussa. Hän on ollut IIHF:n hallituksessa yli 20 vuotta.

Jossittelu sikseen – Leijonat hävisi maailmanmestaruuden heikomman maalineduspelin vuoksi

8.6.2021 8:00
Maalivahti Jussi Olkinuora jätettiin finaalissa liian yksin, ja Kanada osasi rankaista maalin läheltä.

Hävitty finaali tarjoaa Leijonille paremmat lähtökohdat huipputärkeään ensi kauteen

7.6.2021 17:25
MM-kisojen kakkostila helpottaa Leijonien asetelmia olympiakauteen ja Jukka Jalosen toistaiseksi viimeiseen maajoukkuerypistykseen.

IIHF ja Latvian jääkiekkoliitto iloitsivat onnistuneista MM-kisoista

7.6.2021 15:45
Latvian jääkiekkoliiton puheenjohtaja Aigars Kalvitis ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja René Fasel kiittelivät kilpaa onnistuneen MM-turnauksen järjestelyitä turnauksen päätöslehdistötilaisuudessa. Moni asia meni paremmin kuin uskallettiin odottaa.

Päivä koitti, jona Leijonat petti Suomen

7.6.2021 11:04
Leijonat ei nosta poikaa torijuhlissa, vaikka mestaruuslippikset oli jo painettu. Taivaalla on todella tummia pilviä.

Kanadan leirissä otettiin ilo irti nousukiidon kruunusta − "Meille ei annettu mahdollisuutta voittoon"

7.6.2021 8:30
Vaahteralehtipaitojen nousujohteinen MM-turnaus päättyi kultajuhliin. Kanadan leirissä mestaruus otettiin ilolla vastaan kaikkien vaikeuksien jälkeen.

Jääkiekon MM-kisat 2021 Latviassa. Tuoreimmat uutiset, otteluohjelma, raportit, tunnelmat ja tulokset koottuna yhteen paikkaan.

Näin pelataan

Vuoden 2021 MM-kisat pelataan Riiassa, Latviassa. Kisat piti alunperin järjestää jaettuna turnauksena Latvian ja Valko-Venäjän kesken, mutta jälkimmäisen turvallisuustilanteen takia IIHF päätti antaa kisat pelkästään Latvian järjestettäväksi.

Pelit näyttää Suomessa CMORE. Suomen pelit näkyvät kaikki suorana ilmaiseksi MTV3-kanavalta.

Leijonat pelaa pelinsä B-lohkossa. Kummankin lohkon neljä parasta etenevät puolivälieriin. Puolustava maailmanmestari on edelleen Suomi, sillä kevään 2020 kisat päätettiin perua kokonaan koronapandemian takia. Suomi lähtee kisoihin tutusti kultavalmentaja Jukka Jalosen johdolla.

Suomen joukkue

  • Maalivahdit
  • 29 Harri Säteri
  • 31 Janne Juvonen
  • 45 Jussi Olkinuora
  • Puolustajat
  • 2 Ville Pokka
  • 3 Olli Määttä
  • 6 Tony Sund
  • 7 Oliwer Kaski
  • 39 Kim Nousiainen
  • 40 Petteri Lindbohm
  • 50 Miika Koivisto
  • 52 Mikael Seppälä
  • 55 Atte Ohtamaa
  • 61 Axel Rindell
  • Hyökkääjät
  • 12 Marko Anttila
  • 13 Mikael Ruohomaa
  • 15 Anton Lundell
  • 20 Niko Ojamäki
  • 21 Jere Innala
  • 22 Arttu Ruotsalainen
  • 24 Hannes Björninen
  • 25 Jere Karjalainen
  • 27 Petri Kontiola
  • 38 Teemu Turunen
  • 47 Peter Tiivola
  • 48 Valtteri Puustinen
  • 76 Jere Sallinen
  • 80 Saku Mäenalanen
  • 81 Iiro Pakarinen

Ottelukierros

Lisää lukemista

Sivut