KÄR - HPK
WSH - CAR 2.00

SaPKo ryösti kotiedun TUTOlta takaisin Urpolahden johdolla - "Vastustaja tietää, että "Upi" seisoi siellä päällään"

MESTIS / Raportti
SaPKo nujersi tänään TUTOn eikä antanut henkistä yliotetta turkulaisille. (Arkistokuva)
Kuva © Timo Savela
SaPKo tasoitti puolivälieräsarjan, kun TUTO kaatui Kupittaalla 0−1. Ottelun hahmo oli pässipaitojen Roope Urpolahti, joka ylsi kiekon eteen 30 kertaa.

SaPKo puhdisti eilisestä puolivälierästä kasvonsa, kun pässipaidat syttyivät taisteluun erityisesti puolustuspäässä. Lisäksi savonlinnalaisten maalivahti Roope Urpolahti oli ilmiliekeissä ja piti joukkuettaan pystyssä. 

− Tämä oli hyvä peli meiltä. Uskon, että vastustaja tietää, että "Upi" seisoi siellä päällään, ja oli ottelun hahmo, TUTO-luotsi Miika Elomo kehaisi Urpolahtea.

Toiselta kannalta TUTO oli äärettömän tehoton maalipaikoissaan sekä ylivoimalla, jota tarjottiin turkulaislaumalle yllin kyllin. 

Suuret jäähymäärät jatkuivat myös ottelusarjan toisessa osassa, sillä tuomaristo vihelsi peräti 40 minuuttia rangaistuksia. Valmentajilla riittikin puitavaa otteluvalvojan kanssa taiston tauottua.

− Tämä oli kova pudotuspeli, ja tästä saa yhden kiinnityksen, SaPKo-käskijä Pasi Räsänen kommentoi lyhyesti, vaikka hänen sisällä tuntui kiehuvan.

SaPKo kasvatti selkärangan

TUTO jatkoi ottelun avauskympin eilistä fyysistä dominointiaan. SaPKo ei saanut ylivoimallakaan mitään aikaan, kun TUTO-pelaajat antoivat taklausten paukkua. Kovimman pommin jakoi avojäällä Mikke Levo, joka sai erän loppupuolella myös käytöskympin.

Turkulaiset loivat avauskympin aikana vaarallisia maalipaikkoja, mutta tolppaa lähemmäs kotijoukkue ei päässyt.

TUTOn keskialueen trapin kanssa ongelmissa ollut savonlinnalaisjoukkue onnistui murtamaan sen ensimmäisen kerran erän jälkipuoliskolla. Tästä seurasi erittäin pitkä hyökkäys ja lukuisia maalipaikkoja, jotka TUTO-vahti Julius Pohjanoksa vaivoin selvitti.

SaPKo sai henkisesti tärkeän maalin, kun Niklas Salo survoi kiekon maalin edestä Pohjanoksan taakse. Savonlinnalaisten usko pelaamiseen oli palannut. 

TUTO iski päätään Urpolahteen

Toisen erän hahmo oli pässipaitojen maalivahti Urpolahti, joka koppasi kolme läpiajoa sekä TUTOn loistopaikkoja. Turkulaisten ylivoima oli umpisurkeaa, vaikka sitä tarjottiin erässä peräti kuusi minuuttia.

− Emme olleet tarpeeksi tehokkaita. Meillä oli riittävä määrä paikkoja, mutta tänään emme tehneet niistä, Elomo väisti kysymyksen ylivoiman toimimattomuudesta.

SaPKon peli-ilme oli kotijoukkueen useista maalipaikoista huomattavasti eilistä lujempi eikä kotijoukkue kyennyt olemaan fyysisesti pelin päällä. Lisäksi vieraat kykenivät purkamaan turkulaisten trappia paremmin.

− En tiedä mistään trapista. Tämä on kovaa kamppailupelaamista molempiin suuntiin eikä kumpikaan kauheasti seiso trapissa, Räsänen muotoili pyöreästi savolaiseen tyyliin.

Tuomareille lokaa yleisöstä

Päätöserässä TUTOlla oli useita paikkoja tasoittaa ottelu, mutta Urpolahti ja SaPKo-puolustus uhrautuvasti pitivät maalinsa puhtaana.

Ottelun loppuhetkillä alle tuhatpäinen turkulaisyleisö tulistui, kun Atte Mäkiselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus poikittaisesta mailasta. Jäähy sinetöi kotijoukkueen kirin päätökseen.

Sarja on tasatilanteessa 1−1 ja se jatkuu perjantaina Savonlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle