Pässipaidat kärsivät murskatappion TUTOlle − SaPKo-käskijä Räsänen: "Meillä ei ole heikkouksia"

MESTIS / Raportti
SaPKon miehistöllä oli ankea Turun reissu.
Kuva © Timo Savela
TUTO murskasi SaPKon Mestiksen puolivälierissä lukemin 5−0, ja sarja on katkolla keskiviikkona. Tuomareiden näkökulmasta peli oli ottelusarjan siistein.

TUTO ratkaisi ottelun toisen erän alussa, kun turkulaiset iskivät kaksi maalia ja pelin 4−0-lukemiin erän kahdella ensimmäisellä minuutilla. Ensin Jere Karlsson tälläsi kiekon ylänurkkaan keskisektorista ja Aaro Löyttymäki latasi siivestä ylivoimamaalin heti perään.

− Painotimme ensimmäisellä erätauolla huolellisuutta ja jokaisessa vaihdossa omaa hommaa. Jätkät riisti hyvin, ja olimme harjoituksissa harjoitelleet minne ammutaan ja ammuin sinne, TUTO-kippari Karlsson kuvaili erätaukoa ja tekemäänsä maalia.

Maalien jälkeen SaPKon sarvet katkesivat ja jännite kentällä laukesi. Tämän myötä peli oli ottelusarjan siistein, sillä samanlaisia nujakoita ja ylimääräistä pelaamista ei nähty.

− Meillä ei ole heikkouksia, TUTO oli vain erittäin hyvä, SaPKo-käskijä Pasi Räsänen muotoili.

Sarjan tasaisin erä

TUTO otti tuloksellisesti komennon jo ottelun avauserässä, kun turkulaiset iskivät kaksi maalia ohi SaPKo-vahti Roope Urpolahden. Avausmaali syntyi erän jälkipuoliskolla, kun Juho Virtanen iski ylivoimalla Miro Mäkisen laukauksesta tulleesta paluukiekosta lätyn verkkoon.

2−0-maali oli hieno viisikkosuoritus. Kotijoukkueen Atte Mäkinen riisti kiekon keskialueella, passasi vaihdosta tulleelle Timi Lahtiselle, joka kiersi maalin ja löysin maalin kulmalle unohtuneen Miro Mäkisen. Hän napautti kiekon varmasti häkkiin.

Tuloksesta huolimatta erä oli ottelusarjan tasaisin, sillä SaPKo onnistui horjuttamaan turkulaisten avauspeliä. Tämä avasi maalipaikkoja pässipaidoille, mutta savonlinnalaisten maalinteko ontui jälleen. Tolppaa lähemmäksi SaPKo ei päässyt.

− Meillä oli vähän tahmeaa alussa, mutta niin oli kaverillakin. Pelimme oli huolimatonta, ja olisimme voineet olla vieläkin tylympiä, Karlsson tiivisti ottelua.

Ratkaisun jälkeen tilaa aukesi kentälle

Toisessa erässä TUTOn maalien jälkeen pelin intesiteetti laski ja vieraat pääsivät myös maalipaikoille. Yritykset hoiti varmasti kotijoukkueen vahti Julius Pohjanoksa, vaikka osa laukauksista oli erittäin vaarallisia.

Kotijoukkueen Mikke Levon lisäsi turkulaisten johdon 5−0:aan neljällä kolmea vastaan erän lopulla.

− TUTO käytti paikkansa hyväksi loistavalla tavalla. Me jäimme telineisiin, Räsänen hehkutti.

Päätöserässä SaPKo sortui jäähyilyyn, mutta TUTO ei enää intoutunut ylivoimatulitukseen vaan hakivat hienoa osumaa. 

Murskajohdossa turkulaisten puolustus ei pysynyt enää yhtä tiiviinä erän puolivälin jälkeen, ja vieraat saivat useita hyviä paikkoja kaunistella lukemia. Tehottomuuden vuoksi maalisarake pysyi nollillla.

− Tämä ei auta meitä vielä mitenkään. Tarvitsemme yhden kiinnistyksen lisää, TUTO-luotsi Miika Elomo suuntasi katseen seuraavaan kamppailuun.

Sarja on katkolla TUTOlle keskiviikkona Savonlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle