Kiekko-Espoo esitti huiman nousun tukalasta tilanteesta − Julius Pohjanoksan 41 torjuntaa ei riittänyt

MESTIS / Raportti
Morten Jürgens aloitti Kiekko-Espoon kirin.
Kuva © Joonas Kämäräinen
TUTO oli vahvasti kiinni toisessa voitossa puolivälieräsarjassa runkosarjan voittanutta Kiekko-Espoota vastaan. Kahden maalin etumatka kolmannessa erässä kääntyi kuitenkin espoolaisten 6−4-voitoksi ja näin ottelusarja on tasan.

Kolmannen erän puolivälissä TUTO johti 4−2, mutta Kiekko-Espoo onnistui loppukirissään ja vei voitolla sarjan tasoihin. Kirin aloitti Morten Jürgens vahvalla maalinedusväännöllä, ja myös Joni Piipposen tasoitusosuma tuli maalin edestä. 

Anton Ollikaisen voittomaali syntyi vapaasta paikasta voitetun laitakamppailun jälkeen, ja Piipponen pääsi sinetöimään espoolaisvoiton tyhjään maaliin.

Kiekko-Espoo hallitsi peliä suuren osan otteluajasta, mutta TUTO käytti tehokkaasti maalipaikkansa hyväkseen, mistä kertovat myös ottelun lopulliset torjuntalukemat: Julius Pohjanoksa 41, Waltteri Ignatjew 16. Kotijoukkueella oli ottelun aikana myös kaksi neljän minuutin ylivoimaa, mutta sillä oli vaikeuksia saada kiekkoa edes espoolaispäätyyn.

TUTO osasi puolustaa suuren osan pelistä puhtaasti, sillä kotijoukkuelle merkittiin ottelussa kolme kaksiminuuttista Kiekko-Espoon viittä vastaan.

Kaikki TUTOn maalit syntyivät varsin nopeiden hyökkäysten jälkeen. Tilanteita edelsi Kiekko-Espoon osalta virheitä hyökkäyspäässä, kuten Joona Tammisen sekoilu avauserässä ja epäonnea Daniel Takkusen osuman mennessä Atro Leppäsen jalan kautta.

Kiekko-Espoon puolustukselta nähtiin löysää pelaamista Topias Kasken maalissa. Maalivahti Ignatjewkin olisi parempana päivänä onnistunut torjumaan Michael Higginsin tekemän TUTOn neljännen maalin.

Ottelusarja jatkuu tiiviissä tahdissa, sillä kolmas ottelu on ohjelmassa jo tiistaina Espoossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle