Larinmaa toi TUTOlle isomman pistepotin Mestiksen häntäpään kamppailussa

MESTIS / Raportti
Larinmaa ratkaisi pisteet TUTOlle
Kuva © Tiia Mahkonen
Turun paikallisylpeys TUTO, isännöi odotetun kehnosti kauden aloittanutta KOOVEEta tiistai-illan ainoassa ottelussa. Ottelusta muodostui sarjan häntäpään kamppailu, jossa pelin taso korreloi sarjasijoitusten mukaan.

Sarjan häntäpään kamppailussa ratkaisua jouduttiin hakemaan pitkän kaavan mukaan. KOOVEE kuitenkin sai mitä tilasi ollen ottelun aikana jatkuvasti ottavana osapuolena TUTOn hallitessa kenttätapahtumia.

Ensimmäinen erä alkoi raskaassa TUTOn hallinnassa KOOVEEn tyytyesssä satunnaisiin vastahyökkäyksiin. KOOVEE kaivoi omaa pelillistä arkkuaan ottamalla huolimattoman jäähyn, mutta vieralijoiden päästessä takaisin täysilukuisiksi Nikolai Hakala siirti vierasjoukkueen 0−1 johtoon. Maalin ansiosta vierasjoukkue saa lisää puhtia peliinsä, mutta KOOVEE ei onnistunut lisäämään johtoaan.

Toinen erä tarjosi vauhtia sekä vaarallisia tilanteita ja Joona Veikkola onnistui viemään vierailijat jo 2−0 johtoon. TUTOn Mikke Levo toi kuitenkin uskoa kotijoukkueen tekemiseen tehden tärken kavennusmaalin ja päätöserään lähdettiin numeroissa 1−2.

Kolmas erä jatkoi ottelun käsikirjoitusta. TUTO hallitsi kenttätapahtumia, mutta tulostaulu ei hyvästä tekemisestä huolimatta isäntiä kiittänyt, kunnes erän puolessa välissä kotijoukkueen Olli Valtola pääsi yrittämään rangaistulaukausta ja onnistui kauniisti Pavel Datsjyukin tutuksi tekemässä harhautuksessa tasoittaen pelin lukemiin 2−2.

Ottelun viimeisillä minuuteilla alkoi kuitenkin tapahtua. Ensiksi Jani Nyman vei kotijoukkueen 3−2 johtoon, mutta vierailijoiden Niklas Konttila iski välittömästi kuittauksen ja ottelussa siirryttiin jatkoajalle lukemissa 3−3.

Jatkoerän alkaessa TUTO sai vaarallisen maalipaikan KOOVEEn kenttäpäätyyn, mutta vieraiden maalivahti Joonas Valtonen kesti maalin suulla.  Jatkoerä tarjosi viihdyttävää sekä rohkeaa jääkiekkoa, mutta ottelun ratkaisu jouduttin hakemaan voittolaukauskilpailusta.

Kotijoukkueen sankariksi nousi TUTON kultakypärä Joonas Larinmaa tehden voittomaalikilpailun ainoan osuman.

» Lähetä palautetta toimitukselle