K-Vantaa haki vieraspisteet Kupittaalta − Nickerson hölmöili debyytissään

MESTIS / Raportti
Uransa kolmatta Mestis-ottelua pelannut vierasjoukkueen Waltteri Ignatjew toimi vierasryöstön takuumiehenä 31 torjunnallaan.
Kuva © Jarno Hietanen
TUTOn ja K-Vantaan keskiviikon ottelu ei noussut viihdearvoltaan suurten jääkiekkonäytelmien joukkoon, vaikka kohupuolustaja Matt Nickerson debytoi TUTOn riveissä. Vierasjoukkueen viisas pelaaminen hyydytti isäntien pelaamisen ja kolme pistettä lähti vantaalaisten matkaan.

Kotijoukkue TUTO tuli ottelun alkuun huomattavasti vierailijoitaan nälkäisemmin ja hallitsi pitkälti ottelun alkua. Vierasjoukkueen puolustus oli toisinaan hädässä kotijoukkueen karvauksen alla, mutta huippuvaaralliset maalipaikat loistivat poissaolollaan.

K-Vantaa siirtyi johtoon vajaan kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun TUTO:n kapteeni Jere Karlssonin rohkea avaus oman maalinedustalta jäi vierailijoiden Joona Puhakan haltuun. Puhakka tarjoili kiekon Alex Leväselle, jolla oli helppo työ napauttaa se ohi Julius Pohjanoksan.

Erä jatkui TUTOn lievässä hallinnassa, mutta K-Vantaan maalilla pelannut Waltteri Ignatjew ei ollut erässä ohitettavissa.

− Oikein hyvä ensimmäinen erä. Oltiin pelin päällä, mutta oikeastaan annettiin se yksi maali. Jääkiekossa sellaista vaan tapahtuu, luonnehti TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Simo Mälkiä oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen jo avauserässä.

− Oltiin mielestäni hyvin kartalla jo avauserässä, hän totesi kehaisten samalla maalivahti Ignatjewin illan suoritusta.

Nickerson suihkuun viilentymään

Ottelun keskimmäinen erä tarjosi yleisölle sekavaa jääkiekkoa. Varsinkin isäntien peli oli todellisessa kohmeessa. Tilannetta varsinaisesti helpottanut, kun vierasjoukkueen kapteeni Joona Harjama onnistui tuplaamaan K-Vantaan johdon viiden minuutin pelaamisen jälkeen.

Erän kohahduttavin tilanne nähtiin ajassa 32.42, kun debyyttiotteluaan TUTOssa pelannut Matt Nickerson ohjattiin aikaistettuun suihkuun. Yhdysvaltalaispuolustaja suivaantui vierasjoukkueen Joona Montoon ja jakeli ensin poikittaista mailaa tämän selkään. Pelkkä kaksiminuuttinen ei kuitenkaan Nickersonille riittänyt, vaan pillin vihellyksen jälkeen mies ryntäsi uudelleen Monton kimppuun ja iski nyrkillä tätä naamaan, saaden palkinnoksi 2+5+20-minuutin rangaistuksen

Elomo suhtautui Nickersonin tilanteeseen viileästi.

− En nähnyt sitä tilannetta. Mutta yleisesti jos huomioi kuinka pitkä tauko hänellä on peleistä, niin erinomaisesti tuli sisään peliin ja tulee varmasti olemaan meille vahvistus.

Myöskään Mälkiä ei Nickersonin tilanteesta revitellyt.

− En nähnyt, mistä tilanne lähti, mutta jostain suuttui ja otti ulosajoon, eikä siitä sen kummempaa.

Kotijoukkue kesti seuranneen pitkän alivoiman ja sai kokeilla erän lopulla myös omaa ylivoimaansa, joka oli jälleen tuloksetonta. Maalivahdit olivat erässä täystyöllistettyjä, sillä Pohjanoksa venyi kiekon tielle peräti 19 kertaa ja Ignatjew vieraiden maalilla 11 kertaa.

Tuton kiri jäi piippuun

TUTO sai päätöserään unelma-alun, kun Matias Lehtonen paukautti kotijoukkueen maalin päähän vain 18 sekunnin pelaamisen jälkeen.

Erinomaisesta erän alusta huolimatta kotijoukkueen kiri ei lähtenyt kunnolla missään vaiheessa käyntiin. K-Vantaa kesti TUTOn vähäiset hyökkäykset, ja Monto naulasi illan loppulukemiksi 1−3, kun pelikellossa oli jäljellä enää 24 sekuntia.

Elomo harmitteli joukkueen lukuisia poissaoloja. Hänen mukaansa ihan kaikki pelaajat eivät pärjänneet tänään kaksinkamppailuissa.

− Poissaolot huolestuttavat tietysti. Pari kenttää äijiä sivussa ja pitää miettiä mistä löydetään miehet viikonlopuksi, hän totesi viitaten tulevan viikonlopun vieraskiertueeseen.

Mälkiä oli tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen Kupittaan keskiviikkoillassa, mutta löysi myös parannettavaa.

− Aika tasapainoinen ja kypsä vieraspeli. Vielä voimme tietenkin parantaa omaa hyökkäyspeliämme, mutta puolustuspelaamisemme toimi ja saimme TUTOn jäämään melko vähille maalipaikoille.

» Lähetä palautetta toimitukselle