TAP - IFK
WPG - STL 3.30
SJS - VGK 5.00
CAR - WSH 2.00

Vierasvoitot jatkuivat eikä ottelusarjan tulinen luonne laantunut − TUTO rymisteli ja paineisti SaPKon nurin

MESTIS / Raportti
TUTO nappasi ottelusarjassa toisen voittonsa.
Kuva © Antti Varonen https://anttivaronen.com/
TUTO otti puolivälieräsarjan uudelleen komentoonsa, kun se nujersi SaPKon Talvisalossa varman ja eleettömän maalivahtinsa Julius Pohjanoksan johdolla.

Kahden ensimmäisen ottelun aikana sekä kaukalossa että kaukalon ulkopuolella kuumennut puolivälieräsarja sai jatkoa perjantaina Talvisalossa. Aiempien ottelujen kahnausten seurauksena pelikiellossa illan kohtaamisesta olivat SaPKo-hyökkääjä Jaakko Lantta ja TUTO-puolustaja Matt Nickerson.

Ensimmäisen erän puolivälissä yleisöä ja joukkueita kuumensi tilanne, jossa TUTOn Eetu Elo torppasi SaPKon Ville Tiitisen kumoon pässipaitojen puolustusalueella. Tuomareista kukaan ei nostanut kättään ylös itse tilanteessa, mutta myöhemmin pidetyn neuvonpidon jälkeen Elo passitettiin jäähylle pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta kymmenen minuutin käytösrangaistuksen kera. 

Erää sävyttivät monet kaksiminuuttiset ja tilanteiden ulkopuolella käydyt kahnaukset. Avausminuuteista lähtien kuumenneessa ottelussa nähtiin myös ulosajo, kun alivoimalla pelanneen TUTOn Henry Mäntylä taklasi kiekollista Joonas Toivasta päähän. Mäntylä saatettiin ulos isoista ovista ja tilanteessa loukkaantunut Toivanen seurasi hetkeä myöhemmin perästä. Toivanen ei palannut tilanteen jälkeen enää otteluun.

SaPKon viiden minuutin ylivoima alkoi joukkueen kannalta painajaismaisesti, kun Jussi Tammela kirmasi alivoimalla Antti Palojärven estelyistä huolimatta läpiajoon ja hankki vieraille rangaistuslaukauksen. TUTO-kultakypärä Niko Ahoniemi upotti rangaistuslaukauksen varmalla kudilla ohi Roope Urpolahden.

Erän aikana kumpikin joukkue näyttäytyi hyökkäysalueella aktiivisena, joskin TUTO puolusti aluetta maalin edustalla ja painotonta puolta pässipaitoja tarkemmin. Valokeilaan yksittäisistä pelaajista nousivat torjunnoillaan maalivahdit Urpolahti ja Julius Pohjanoksa.

TUTO jäädytti pelin ja viimeisteli maalit

Toisen erän avauspuoliskolla joukkueista kumpikaan ei juhlinut maalipaikoilla, mutta tukossa ollut keskialue heikensi SaPKon hyökkäyspelaamista turkulaisia enemmän. Puolustusalueellaan pässipaidat unohtivat TUTO-pelaajia yksin maalin edustalle, mutta Urpolahti piti joukkuettaan vielä mukana ottelussa. 

TUTO hyödynsi erän ensimmäisen ylivoimansa nopeasti, kun se käänsi kotijoukkueen epäonnistuneen purkuyrityksen kahdella syötöllä maalipaikaksi painottomalle puolelle. Maalin tehneelle Sami Salmiselle täysosuma oli jo ottelusarjan kolmas.

Kotijoukkueen murheenkryyninä näyttäytyi erityisesti avauspelaaminen, jota TUTO hankaloitti ahnaalla paineistuksellaan. SaPKolle tarjoutui tilaisuus kavennukseen erän lopulla, mutta hyökkäysalueelle pääsy viivästyi TUTO-paineen seurauksena useasti.

Turkulaiset olivat hyökkäyspäässä kotijoukkuetta vaarallisempia, mihin vaikutti olennaisesti se, että vieraat kykenivät luomaan hyökkäyksissään lisätilaa luistelu- ja syöttölinjoille.

Päätöserässä TUTO tyytyi jäädyttämään peliä niin, etteivät pässipaidat saaneet uhattua Pohjanoksan vartioimaa maalia. Ottelun päätösminuutteja lukuun ottamatta TUTOn maalin edusta oli tiiviisti tilkitty.

− Kova kamppailupeli, ja olemme saaneet hyvin näkyvyyttä. Kuten sanoin ennen peliä, nämä ovat tärkeitä Mestikselle. Kannattaa tulla katsomaan, sarja ei todellakaan vielä ole ohi, Miika Elomo kommentoi ottelun jälkeen.

Lopussa ilman maalivahtia pelannut SaPKo vapautti kapteeni Juuso Forsströmin läpiajoon, mutta Pohjanoksa torjui läpiajoyrityksen eleettömästi kilvellään. Hetkeä myöhemmin TUTO niittasi Ahoniemen johdolla ratkaisevan 3−0-osuman.

Videotarkistuksen jälkeen hyväksytty Forsströmin 1−3-kavennus jäi kotijoukkueelle laihaksi lohduksi. Puolivälieräsarja jatkuu Turussa ottelusarjan komentoonsa ottaneen TUTOn kotiluolassa sunnuntaina.

− Kyllä tämä on jääkiekkoviihdettä parhaimmillaan. Kaksi kovaa joukkuetta kamppailee koko ajan milleistä ja senteistä, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen myötäili kollegansa näkemystä ja käänsi katseensa tulevaan:

− Matka jatkuu.

» Lähetä palautetta toimitukselle