SaPKo päätti vuotensa voitokkaasti − Ässistä lainalla oleva Tommi Laakso nousi ratkaisupelaajaksi

MESTIS / Raportti
Tommi Laakso oli pässipaitojen voiton yksi pääarkkitehdeistä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo päätti vuotensa täyteen pistepottiin, kun perjantain voitokasta KeuPa-ottelua seurasi päänahka samoista sijoista kamppailevasta Kiekko-Vantaasta.

Heti ottelun alkusekunneista lähtien kotijoukkue SaPKo ylitti kiekon kanssa vaivatta Kiekko-Vantaan puolustussiniviivan. Pässipaidat viimeistelivätkin kaksi salamamaalia Tatu Vihavaisen ja Eetu Anderssonin johdolla.

Nopeiden takaiskujen seurauksena lohipaidat käyttivät herätyskeinona maalivahdin vaihtoa, kun Waltteri Ignatjewin tilalle luisteli Eetu Mäkiniemi

Maalivahdin vaihdon jälkeen K-Vantaa tiukensi otettaan pelivälineestä ja sai 0−2-osumaa seuranneen ylivoiman myötä aiempaa enemmän painetta SaPKon puolustusalueelle ja Roope Urpolahden vartioimalle maalille.

Erätauolle lähdettiin lopulta 2−2-lukemista, kun ensin Erik Embrich ja sen jälkeen hetkeä myöhemmin Joona Monto rokottivat pässipaitoja. Synkästä alusta toipunut K-Vantaa käytti tasoihin päästäkseen hyväkseen erikoistilanteita ja SaPKon puolustusalueen huolimatonta syöttöpelaamista.

Toiseen erään kaukaloon asteli hyökkäyspelillisesti aiempaa itsevarmempi kotijoukkue ja K-Vantaa tyytyi puolustamaan pitkät hyökkäykset kurinalaisesti. 

Ottelun puolen välin tienoilla Ässistä lainalla oleva SaPKo-hyökkääjä Tommi Laakso ohjasi Jimi Kurosen siniviivalaukauksen ohi Mäkiniemen. Osumaa edelsi usean minuutin hallintajakso vierasjoukkueen päädyssä.

Toisen erän loppupuolella K-Vantaan jäähyaition ovi avautui kahdesti kahden kaksiminuuttisen myötä, mikä toi SaPKolle tilaisuuden kasvattaa johtoa entisestään. Mahdollisuus ylivoimalla ei jäänyt käyttämättä, sillä Eetu Pylkkänen ja illan toisen osumansa tehnyt Laakso pöllyttivät kumpikin maaliverkkoa Mäkiniemen takana.

SaPKon kolmen maalin etumatkaa päätöserässä jahtaamaan lähtenyt K-Vantaa iski 3−5-kavennuksen erän ensimmäisten minuuttien aikana. Suoran hyökkäyksen päätti maaliin Henri Tamminen. Kavennus jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä SaPKon maalitehtailua jatkoi ylivoimalla Ville Väinölä.

6−3-voitollaan SaPKo nousi viimeiseltä pudotuspelipaikalta seitsemänneksi ohi illan vastustaja K-Vantaan. Kotietuun joukkueella on matkaa seitsemän pistettä, mutta pässipaidoilla on viisi ottelua vähemmän pelattuna kuin neljännellä sijalla olevalla Jokipojilla. 

» Lähetä palautetta toimitukselle