Ketterä nappasi Suomen Cupin voiton toista kertaa peräkkäin

MESTIS / Raportti
Imatralaiset pääsivät juhlimaan perjantai-iltana.
Suomen Cupin finaali ratkesi lopulta selvin 1−4-lukemin Ketterälle. Imatralaiset hoitivat voiton kotiin vahvan toisen eränsä turvin ja voittopokaali lähti taas itärajalle.

Ottelu alkoi vauhdikkaissa merkeissä kummankin joukkueen totutellessa Hartwall Areenan isoon kaukaloon. Ketterällä oli jo kokemusta edelliskauden cup-finaalista, mutta SaPKon pelaajilla kyseessä oli ensikosketus halliin.

Avauserän alkupuolella SaPKo hukkasi oman etsikkoaikansa osittain omaan hölmöilyynsä, kun se ei saanut iskettyä ylivoimallaan. Ketterä puolestaan avasi maalihanat Valtteri Niemen osumalla. Muuten erä kului tasaisissa merkeissä.

Toisen erän alkupuoli oli kaksi maalia, kun se SaPKon Tatu Vihavainen ja Ketterän Roope Mäkitalo heiluttivat maaliverkkoja. Imatralaiset karkasivat erän puolivälin ylivoimallaan jo kahden maalin johtoon, kun Arttu Rämö osui. Savonlinnalaisille tarjottiin aivan erän lopussa kavennusmahdollisuutta ylivoimalla, mutta se ei sitä hyödyntänyt. Myöskään kolmannen erän alku ei tuonut tulosta.

Pian jäähyn loputtua Ketterä teki neljännen maalinsa, kun Joel Olkkonen johdatteli joukkuettaan kohti voittopokaalia. SaPKon kiri ei ottanut onnistuakseen, vaan se hukkasi mahdollisuutensa jäähyihin ja tehottomuuteen. Ketterä piti johtonsa loppuun saakka ja pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa toista kertaa peräjälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle