LeKi eteni Mestiksen välieriin − RoKi kaatui selvin lukemin

MESTIS / Raportti
RoKin kausi päättyi kotitappioon.
Kuva © Teemu Korhonen
Yli 2000 katsojaa todisti Rovaniemellä, kun LeKi eteni Mestiksen välieriin kaatamalla RoKin lukemin 2−6.

Ottelu lähti käyntiin sekavissa merkeissä. RoKin edellisistä peleistä tuttu taisteluilme ja energisyys puuttuivat täysin, eikä joukkueen peli toiminut millään osa-alueella. Syötöt hukkuivat matkalle, hyökkäyspeli ei auennut ja puolustuspäässä nähtiin lepsuilua ja virheitä. Vierasjoukkue LeKi pääsikin juhlimaan avauserässä peräti neljää maalia.

Ensimmäinen osuma nähtiin kuudennella peliminuutilla, kun Tommi Välimaa nosti kiekon rystyltä ohi RoKi-vahti Rasmus Reijolan. Vain reilu minuutti myöhemmin Santeri Vuoti kasvatti LeKin johtoa Santeri Arousvan hienosta syötöstä. Tämän jälkeen pidettiin pitkä pelitauko, kun jäätä jouduttiin paikkaamaan. Tauon jälkeen RoKin hapuilu jatkui, ja Niko Lahtinen siirsi vierailijat jo kolmen maalin karkumatkalle kovalla laukauksella välittömästi aloitusvoiton jälkeen. RoKille oli luvassa vain lisää taka-iskuja, kun Lassi Vanhatalo lisäsi LeKin johdon avauserän päätteeksi jo 0−4:ään.

Toisessa erässä molempien joukkueiden peli oli vaisua. RoKi pyrki kasaamaan rivejään heikon alun jälkeen, mutta tehtävää vaikeuttivat jatkuvat pelikatkot ja erikoistilanteet. Molemmat joukkueet pääsivät erässä kokeilemaan ylivoimaa useampaan otteeseen, mutta lisämaaleja ei nähty.

RoKin kiri alkoi liian myöhään

Päätöserässä RoKi lähti hakemaan kavennusta ja onnistuikin hallitsemaan peliä. Luomissaan maalipaikoissa se ei kuitenkaan pystynyt tehokkaaseen viimeistelyyn, ja LeKin maalilla Kimmo Rautiainen otti useita tärkeitä torjuntoja. Kotiyleisö näki vihdoin kovasti kaipaamansa kavennuksen viisi ja puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä, kun Olli-Matti Järvelä onnistui RoKin pelatessa ilman maalivahtia. Pian sen jälkeen Gabin Ville kavensi tilanteeksi jo 2−4.

RoKin loppukiri lähti käyntiin kuitenkin liian myöhään, sillä lopussa Lahtinen iski kiekon tyhjään maalin katkaisten näin kotijoukkueen kovimman rynnistyksen. Vielä ottelun lopussa Matias Simontaival kaunisteli loppulukemiksi 2−6 ja päätti näin rovaniemeläisten kauden. LeKi jatkaa ottelusarjasta välieriin voitoin 4−2.

» Lähetä palautetta toimitukselle