RoKi tuli jyrätyksi jälleen – "Joukkueen itseluottamus on mennyt"

MESTIS / Raportti
Peliittojen maalilla hyvin torjunut Sami Suni oli lähellä nollapeliä.
Kuva © Riku Laukkanen
Vahvasti kotijäällään esiintynyt Heinolan Peliitat jatkoi RoKin tuskaa kylvettämällä rovaniemeläiset selvin 5–1-lukemin.

Eilen murskatappion Keuruulla kokenut RoKi jäi lauantaina heti kättelyssä kotijoukkueen jalkoihin Peliittojen karatessa ensimmäisessä erässä 3–0-johtoon. RoKi ei päässyt missään vaiheessa ottelua Peliittojen kantaan. Edes kotijoukkueen runsas jäähyily ei takaa-ajoa vauhdittanut.

Peliitoilla erikoistilannepelaaminen sen sijaan kulki. Heinolalaiset iskivät ottelussa kaksi maalia alivoimalla ja yhden ylivoimalla.

Parhaat tehot ottelussa keräsi 1+2 tehot saalistanut kotijoukkueen puolustaja Santeri Koponen. Pakkipari Santtu Kinnunen sai tililleen kaksi syöttöpistettä. Muuten tehot jakaantuivat tasaisesti eri pelaajien kesken.

– Ihan hyvä alku taas. Startattiin ihan hyvin peliin. Tarkkaa pelaamista molemmin puolin. Jotenkin tuntuu, että kun meille tulee se yksi maali niin sitten tapahtuu korvien välissä jotain ja niinpä meni se loppuerä vaikeaksi ja kaveri takoi kolme maalia siihen, RoKin päävalmentaja Santeri Immonen kertasi ottelun avauserän tapahtumia.

Immosen mukaan joukkue painii tällä hetkellä isojen henkisten ongelmien edessä.

– Tämän hetkinen tilanne on sellainen, että joukkueen itseluottamus on mennyt. Ei oikein uskalleta pelata kiekolla, teennäistä yrittämistä. Varmasti kaikki haluaa ja yrittää, mutta pelaaminen on arkaa. Maalinteon kanssa on tuskaa. Ei tähän ole vippaskonsteja, kyllä se on oma työ ja kamppailutilanteiden voittaminen.

Heinolalaisjoukkueen päävalmentaja Vesa Petäjä oli tyytyväinen kolmen pelin viikon päätyttyä elintärkeään voittoon.

– Tulos oli tänään se mitä haluttiin. Meillä on ollut raskas ohjelma tällä viikolla. Ollaan kaksi kertaa tultu aamuyöstä vieraspeleistä. Fyysisesti kohtuu raskas pätkä. Tappiot vielä painaneet henkisesti. Olen tyytyväinen, että pystyttiin tekemään tulosta tänään.

Petäjän mukaan Peliittojen peli oli kaukana parhaasta, mutta olennaisimmissa asioissa joukkue onnistui.

– Eihän tuo pelillisesti mikään klassikko ollut. Maalintekopelaaminen ja maalivahtipeli oli erittäin hyvää. Ne on yleensä ne, mitkä sen tuloksen tekee. Todella tyytyväisiä ollaan tähän ja katsotaan kirkkain silmin eteen päin.

Peliitoille on tiedossa todellinen piinaviikko. Heinolalaiset saavat ensi perjantaina runkosarjan päätöskierroksella vieraakseen Kooveen. Vain voitto mahdollistaa sarjapaikan uusimisen. Sen lisäksi Heinolassa toivotaan K-Vantaan tai IPK:n häviävän viikon kummatkin ottelunsa. Muussa tapauksessa Peliittojen karsintapaikka on selviö.

RoKi killuu sarjassa edelleen viimeisellä pudotuspelipaikalla.Takana väijyvät K-Vantaa ja IPK kuuluvat rovaniemeläistenkin päävastustajiin. RoKin pudotuspelipaikka on täysin omissa käsissä, sillä eroa takaa-ajajiin on kolme pistettä. Keskiviikkona joukkue saa Rovaniemellä vastaansa Jokipojat.

» Lähetä palautetta toimitukselle