HPK - KÄR
CAR - WSH 2.00
DAL - NSH 3.30

Suihkukomennus koitui kalliiksi Heinolassa - KOOVEEn täysin uskomaton ylivoima lannisti Peliitat

MESTIS / Raportti
Jo perjantaina osaamistaan väläytellyt KOOVEE sai aihetta iloon lauantainakin.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Peliittojen Eemeli Jeskaselle avauserässä laitataklauksesta tuomittu 2+5+20-minuutin jäähy koitui kohtalokkaaksi lauantaina Heinolassa, josta sarjanousija KOOVEE haki murskaavan 1−6-vierasvoiton uskomattoman tehokkaan ylivoimansa ansiosta.

Nousijajoukkue iski isäntien ison jäähyn aikana reiluun neljään minuuttiin peräti viisi maalia. Ottelu oli sitä myöten selvä, vaikka toisessa ja kolmannessa erässä tamperelaisveskari Tomi Risteli joutui venymään pikkumustan eteen peräti 29 kertaa.

− Erikoinen ottelu. Olemme tuskailleet maalinteon ja varsinkin ylivoiman kanssa harjoituspeleissä ja nyt paukutamme viisi. Kaikki olivat suu auki, että mitä tapahtuu, KOOVEEn päävalmentaja Juha Pajuoja kummasteli.

Peliittojen Roope Mäkitalo oli vienyt joukkueensa johtoon hetki ennen Jeskasen suihkukomennusta. Heinolalaisten luotsi Jani Keinänen ei pitänyt joukkueensa esityksestä ensimmäisen erän osalta, vaikka vielä kamppailun alkuminuuteilla isäntien kohdalta näyttikin hyvältä.

− Ensimmäisessä erässä olimme vaiheessa, jätkiltä tuli tosi vaillinaisia ratkaisuja koko ajan. Takakarvassa olimme myöhässä ja menetimme kiekkoja, päävalmentaja sadatteli.

Ratkaiseva ylivoima ja sen viisi maalia menivät osaksi Peliittojen huonouden ja osaksi KOOVEEn hyvyyden piikkiin.

− Uskon, että se oli vähän molempia. Tiettyjä asioita pitää käydä lapi tarkemmin, alivoimanelikko teki meidän pelitavan vastaisia asioita. KOOVEEn ylivoima käytti ne hyödyksi, ehkä se oli myös heidän hyvyyttä, Keinänen mietti.

Neljän pisteen viikonlopulla urakkansa Mestiksessä aloittanut KOOVEE pelasi selvässä johtoasemassa fiksusti, eikä se sortunut liikaan vetäytymiseen.

Maalareina Heinolassa kunnostautuivat Kim Strömberg (1+1), Erik Ahopelto (1+1), Ville Saloranta, Kristian TikkaElias Laitamäki ja Alex Hukki. Saska Putkonen ja Julius Valtonen saalistivat kaksi syöttöpinnaa mieheen.

− Totta kai sen jälkeen on vaikea tilanne, mutta en ollut siitä harmissani, Pajuoja veisteli viitaten selvässä johtoasemassa pelaamiseen.

Vaikka avauserässä lannistettu kotijoukkue Risteliä kahden viimeisen kaksikymppisen aikana pommittikin, ei se saanut kiriä aikaiseksi. KOOVEE piti isännät kaukana pois ykkössektorilta.

Sen vuoksi myös Peliittojen hyökkäyspään haastamiset jäivät vähiin, eikä tamperelaisten tarvinnut tehdä mahdollisiin jäähyihin johtaneita rikkeitä omalla puolustusalueellaan.

− Toisessa ja kolmannessa erässä oli näennäistä paikkaa, mutta ei me oikeastaan ykkössektorilla oltu juuri yhtään. Viivasta pääsimme ampumaan. Kun pääsimme vähän paremmille paikoille, niin logo tai pleksit kolahtelivat, Keinänen myönsi.

Tamperelaisjoukkueen alku sesongille oli vahva. Perjantain upeaa nousua LeKiä vastaan seurasi nyt täysi pistepotti.

− Hyvä viikonvaihde meiltä, nousijajoukkueena neljä pinnaa kairattu. Se on hyvä suoritus. Eilen teimme hyvän nousu kotipelissä, se oli varmaan pohjalla tämän päivän suoritukseen, Pajuoja kiitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle