Joensuussa nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita - Joel Blomqvist torjui Hermeksen voittoon

MESTIS / Raportti
Hermeksellä oli tänään aihetta juhlintaan. (Arkistokuva)
Kuva © Timo Savela
Mestiksen välierät alkoivat Joensuussa erittäin vauhdikkaalla pelillä. Ottelussa riitti vauhtia, tunnetta sekä draamaa, aivan kuten hyvässä pudotuspelissä kuuluukin. Ottelun sankariksi torjui itsensä Hermeksen maalivahti Joel Blomqvist, jolle torjuntoja merkittiin peräti 37.

Ottelu alkoi todella vauhdikkaasti pelin lainehdellessa päädystä toiseen. Avausmaaliakaan ei tarvinnut kauaa odotella, sillä reilun minuutin jälkeen Hermeksen Heikki Harju onnistui iskemään irtokiekon isäntien verkkoon. Ottelussa nähtiin todella paljon taklauksia eikä kolhuiltakaan vältytty. Ottelun panos näkyi kaikessa.

Kiekko-Pojilla oli pelissä todella paljon tunnetta mukana, mikä näkyi myös jäähyjen muodossa. Avauserän kahdesta ylivoimastaan jälkimmäisellä Hermes onnistui rankaisemaan, kun jälleen maalin edustan irtokiekko löysi tiensä Kiekko-Poikien verkkoon, tekijänä tällä kertaa Ville Heikkala.

Bussiparkki Hermeksen maalilla

Toisessa erässä joensuulaiset yrittivät vimmatusti päästä maalintekoon mukaan, mutta Hermeksen tiivis puolustuspelaaminen esti verkkojen heilumisen lähes kokonaan. Kiekon toimittaminen maalille tuottaa sanonnan mukaan hyviä asioita ja tämä toteutuikin Kiekko-Pojille kertaalleen erän aikana. Siniviivalta lauotun laukauksen lostavasti pelannut Joel Blomqvist vielä sai torjuttua, mutta isäntien Matias Mustonen onnistui lopulta iskemään kiekon hänen ohitseen.

Kavennusmaali herätti kovaäänistä keskustelua

Kolmannessa erässä kotijoukkue jatkoi painostusta ja Hermes joutui olemaan puolustuskannalla. Kylmää vettä isäntien niskaan kaatoi kuitenkin vieraiden Oskari Uomala, jonka tarkka laukaus ohitti joensuulaisten maalilla olleen Leevi Nikkisen.

Peli tuntui jatkuvan Kiekko-Pojat vastaan Blomqvist pelinä, eikä kotijoukkue saanut kuin kertaalleen kuuman maalivahdin ohitettua. Syntynyttä maalia tarkisteltiin kuvanauhalta todella pitkään, sillä Blomqvist jyrättiin tilanteessa selälleen. Tuomariston päätös oli kuitenkin se, että oma puolustaja osui vastustajan hyökkääjää enemmän maalivahtiin. Hermeksen päävalmentaja Jere Härkälä kritisoi päätöstä erittäin voimakkain sanakääntein, mutta korvat punaisena ripitystä kuunteleva tuomaristo ei päätöstään enää muuttanut.

Kiekko-Poikien loppukiri koki kovan kolauksen, kun välittömästi kavennusmaalin jälkeen Mustoselle tuomittiin korkeasta mailasta 2+2 minuutin jäähy, kun peliaikaa erässä oli jäljellä vajaa neljä minuuttia. Siitä huolimatta he saivat otettua maalivahdin pois ja yritettyä tasoitusta tasaviisikoin, tuloksetta.

Blomqvist torjui päätöserässä huimat 18 kertaa, ja koko ottelussa 37 kertaa. Hän oli ehdottomasti ottelun avainhahmo, mistä hän saikin koko joukkueeltaan isot kiitokset.

Näin Hermeksellä on mahdollisuus napata finaalipaikka kotonaan jo torstaina, jolloin Kiekko-Pojat ovat puolestaan pakkovoiton edessä. Mikäli joensuulaiset onnistuvat puntit tasoittamaan, ratkaistaan finaalipaikka Joensuussa lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo