Ketterä tasoitti finaalisarjan ja koki ikävän takaiskun − Jesse Viskari vietiin paareilla kentältä

MESTIS / Raportti
Hannes Häkkilä sai nimiinsä ottelun voittomaalin.
Kuva © Topi Lainio
Mestiksen finaalisarja on kahden ottelun jälkeen tasan, kun Imatran Ketterä otti ensimmäisestä kotiottelustaan 2−1-voiton. Ottelussa ison huomion vei myös kolmannessa erässä tapahtunut Jesse Viskarin loukkaantuminen.

Peli sai ikävän käänteen Ketterä-ylivoiman aikana, kun maalineduspainissa kypäränsä menettänyt Jesse Viskari löi päänsä jäähän väännössä Anton Ollikaisen kanssa. Viskari vietiin paareilla kentältä, samalla kun kamerat käännettiin pois tapahtuneesta. Tuomarit jakoivat väännöstä molemmille joukkueille kaksi kaksiminuuttista Ollikaisen ollessa yksi rangaistuista pelaajista.

− Kuulin, että hän on tajuissaan. Varmaankin nyt hän on jo sairaalassa jatkotutkimuksissa, Ketterän päävalmentaja Tuomo Ropo kommentoi Viskarin kuntoa.

− Tällaisissa peleissä on paljon tunnetta, ja tuomarienkin täytyy pitää peli hanskassa, että peli pysyy turvallisena, Kiekko-Espoon päävalmentaja Tomas Westerlund kommentoi.

Viskari ei ollut ainoa pelin kesken jättänyt Ketterä-pelaaja, sillä Jegor Šehovtsov jätti kaukalon toisessa erässä Juho Koivusaaren taklauksen jälkeen.

Maaliton avauserä toisen kerran peräkkäin

Ottelun avauserässä painopiste vaihteli puolelta toiselle. Ketterältä parasta osaamista esitti Elmeri Kaksosen johtama ketju, Kiekko-Espoolla vahvimmat otteet jakautuivat tasaisemmin. Vierailija sai päätettyä tilanteita paremmin laukauksiin niin, että aloituksia nähtiin enemmän Ketterän päädystä. 

Edellisen ottelun tapaan Ketterä sortui väärään vaihtoon, ja näin Kiekko-Espoo sai ottelun ensimmäisen ylivoiman. Vierailija pyöritti peliä hyvin, mutta Severi Auvinen torjui kaikki yritykset. Erän loppuun Kiekko-Espoon Miro Keskitalo sai korkeasta mailasta rangaistuksen, joten toisen erän Ketterä pääsi aloittamaan ylivoimalla. Ensimmäisen ottelun tapaan ottelun ensimmäinen erä oli maaliton.

Ketterä ei onnistunut ylivoimalla, mutta minuutti sen jälkeen joukkue otti johtoaseman. Mikko Haaparanta seurasi Samu Tuomaalan laukausta ja laukoi kiekon ohi Waltteri Ignatjewin.

Ketterä otti kaksi rangaistusta erän ensimmäisellä puoliskolla. Jälkimmäisen aikana espoolaisylivoima ei toiminut ja Ketteräkin pääsi kahdesti maalipaikkaan, mutta lukemat säilyivät entisellään. Ensimmäisessä ottelussa kaksi maalia tehnyt Aleksi Matinmikko joutui pitkän vaihdon takia vaikeuksiin, mutta Kiekko-Espoo välttyi takaiskulta.

Niko Kivelän hölmön rangaistuksen aikana Tommi Huhtala pääsi alivoimalla läpiajoon, mutta Auvinen onnistui torjumaan rystypuolen yrityksen. Kokonaisuudessaan Ketterän kannalta hyvä erä päättyi imatralaisten johtaessa 1−0.

Väinö Liikosen toisen erän lopussa ottaman rangaistuksen takia Kiekko-Espoo aloitti päätöserän ylivoimalla. Se ei tuonut tulosta, mutta Liikosen palattua kentälle Janne Hämäläinen laukoi Huhtalan syötöstä tasoituksen.

Ottelu ehti edetä tasatilanteessa hieman päälle kuusi minuuttia, ennen kuin Ketterä iski nopealla hyökkäyksellä. Jesse Liuksiala antoi syötön vauhdissa olleelle Hannes Häkkilälle, joka laukoi kiekon etukulmasta sisään.

Ikävän tilanteen jälkeen peli oli sekavaa, ja pelikatkojakin oli vähän, mikä oli peliä johtaneen Ketterän etu, sillä Kiekko-Espoo ei päässyt ottamaan aikalisää. Ignatjew otettiin pois maaliltaan, kun peliä oli jäljellä minuutti ja 15 sekuntia.

Aivan ottelun lopulla Jaakko Heikkinen pääsi nousemaan laidalta ja laukomaan. Tulosta ei tullut, ja perään kentällä oli liikaa espoolaisia, joten tuloksena oli joukkuerangaistus kahdeksan sekuntia ennen loppua. Mitään merkittävää ei enää viimeisten sekuntien aikana tapahtunut, joten Ketterä onnistui tasoittamaan finaalisarjan.

− Yhtä tasainen peli kuin ensimmäinen. Ehkä vähän enemmän maalipaikkoja oli tässä pelissä, Kiekko-Espoon päävalmentaja Westerlund kommentoi.

− Vaatimustasoltaan kovin peli parivuotisella Mestis-urallani. Todella hieno esitys joukkueelta ja tasonnosto ensimmäisestä pelistä, Ketterä-luotsi Ropo näki.

» Lähetä palautetta toimitukselle