Lipiäisen kiskaisu kohti mummon hillopurkkeja ratkaisi voiton Ketterälle

MESTIS / Raportti
Valtteri Lipiäinen räjäytti loppuunmyydyn Kisapuiston riemuun yhdeksän sekuntia ennen kolmannen erän loppua.
Kuva © Topi Lainio

Avausottelu lähti liikkeelle ensimmäisistä luistimen piirroista lähtien vauhdikkaasti. Minkäänlaista tunnustelua ei ollut havaittavissa, vaikka kyseessä oli avausottelu. Kokoonpanojen osalta molemmat joukkueet olivat liikkeellä parhaimmilla pelaajilla, sillä kotijoukkue Ketterä sai kokoonpanoonsa toivotun palaajan, kun joukkueen kolmanneksi paras pistemies Rasmus Hämäläinen palasi kokoonpanoon.

Fyysisen sekä tapahtuma- ja maalirikkaan ottelun ratkaisu nähtiin vasta ottelun viimeisellä minuutilla, kun Ketterän Valtteri Lipiäinen viimeisteli ottelun loppulukemiksi 5−4.

Avauserässä vauhtia, toisessa runsaasti tapahtumia

Ottelun avauserä oli kotijoukkue Ketterän hallintaa lähes koko erän ajan. Siitä huolimatta ottelun avausmaalin viimeisteli vierasjoukkue KeuPa ylivoimalla, kun komean kuvion päätteeksi Juuso Mörsky siirsi kiekon varmasti Ketterän maaliin.

KeuPa sai maalista hieman lisää puhtia, mutta ei onnistunut luomaan juurikaan vaarallisia maalipaikkoja Ketterän maalille. Kotijoukkueen vahvat otteet sen sijaan palkittiin vielä ennen erätaukoa, kun Lipiäinen tasoitti pelin komealla yksilösuorituksellaan sekä hienoisella KeuPa-vahti Samuli Tervon avustuksella.

Jos avauserässä riitti vauhtia, toisessa erässä siihen lisättiin myös huomattavan paljon lisää tapahtumia. Erän viiden ensimmäisen minuutin aikana viimeisteltiin yhteensä peräti kolme maalia. Ensin Ketterä siirtyi Aku Alhon maalilla johtoon, mutta kahdesta seuraavasta maalista vastasi KeuPa Aleksi Luhtalammen ja Valtteri Pihlajamäen toimesta.

Ottelun hallinta tuntui KeuPan johtomaalin myötä siirtyvän vierailijoiden suuntaan, mutta Ketterä katkaisi keuruulaisten haaveet iskemällä pelin tasoihin vielä ennen ottelun puoliväliä Aku Kestilän maalilla. Loppuerässä maaleja ei enää nähty, mutta kovia taklauksia ja vaarallisia tilanteita riitti. Erän komeimmasta taklauksesta vastasi kotijoukkueen Ville Paalanen.

Rangaistuslaukaus ja viimeisen minuutin ratkaisu

Ottelun viimeinen erä jatkui siitä mihin toinen erä loppui. Fyysisyyttä ja vauhtia riitti, eikä kumpikaan joukkue välttänyt virheitäkään. 

Ennen erän puoliväliä KeuPalle sattui paha vaihtovirhe ja Ketterän Henry Karjalainen pääsi karkaamaan läpiajoon. Hyökkääjää kuitenkin rikottiin ja tuomiona oli rangaistuslaukaus. Rangaistuslaukauksen toimitti lopulta verkon perukoille tyylikkäästi Joona Jääskeläinen siirtäen imatralaiset 4−3-johtoon.

KeuPa sai maalin jälkeen otteen itselleen ja Ketterän pyristelystä huolimatta kampesi väkisin tasoihin vajaat viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Tasoitusmaalin jälkeen molemmat joukkueet hakivat jopa pienellä riskillä ratkaisevaa maalia ja tolppia kilisyteltiin vuoron perään molemmissa päissä.

Ottelussa nähtiin kuitenkin enää yksi maali, ja sen viimeisteli Ketterän Lipiäinen. Illan toisen osumansa viimeistellyt nuori hyökkääjä kiskaisi yhdeksän sekuntia ennen loppua kiekon sinne missä mummo pitää hillopurkkeja ja ratkaisi avausottelun Ketterälle.

Finaaleiden toinen ottelu pelataan torstaina Keuruulla kello 18.30 alkaen.

» Lähetä palautetta toimitukselle