Kooveen voitto oli sekuntien päässä - TUTO kohensi asemiaan sarjataulukossa Mestiksen toiseksi viimeisellä kierroksella

MESTIS / Raportti
Mikke Levo toi TUTO:n tasoihin vain kuusi sekuntia ennen päätössummeria.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Turkulaiset eivät johtaneet Hakametsässä kertaakaan, mutta silti lähtivät kahden pisteen kanssa kotimatkalle.

Lauantaina murskaavin 7–1-lukemin iisalmelaisvieraansa kaatanut TUTO matkasi Tampereelle, jossa se kohtasi jo kauan sitten sarjajumboksi jumiutuneen Kooveen. Tamperelaisten otteissa on kuitenkin ollut kevään aikana selvää piristymistä ja Juha Pajuojan miehistö on voittanut neljä seitsemästä edellisestä ottelustaan.

Kotijoukkueen leirissä haettiin itseluottamusta ja positiivista virettä ensi viikolla alkaviin karsintoihin, jossa se tulee saamaan vastaansa Suomi-sarjan voittajan. Käytävän toisessa päässä oli Mestiksen viimeistä edellisellä kierroksella enemmän panosta. Sarjataulukon kuudennelta sijalta iltaan ponnistaneella TUTO:lla oli yhä mahdollisuus nousta neljänneksi ja tarttua puolivälierien kotietupaikkaan. Toisaalta myös seitsemäntenä olevalla KeuPa omasi yhä oljenkorren millä kavuta turkulaisten yläpuolelle.

Kotijoukkue sai otteluun lähes täydellisen alun, kun kolmen minuutin pelin jälkeen puolustaja Joni Mäkelän sivallus siniviivan tuntumasta livahti ohi hölmistyneen Samu Lonkilan. Onnistumisen jälkeen Koovee pääsi hetkeksi hallitsemaan pelitapahtumia, kun TUTO puolestaan samanaikaisesti etsi itseään Hakametsän kaukalossa. Maalintekijä Mäkelän ja Elias Elomaan perättäiset kaksiminuuttiset painoivat kuitenkin pelin painopisteen Kooveen päätyyn. TUTO ei ylivoimillaan Nuutti Viitasalon ylärimaa lähemmäksi päässyt ja ensimmäiselle erätauolle mentiin 1–0-kotijohdossa.

Kooveen johto kuivui heti toisen erän kärkeen, kun Mestiksen viime viikon pelaajaksi valittu Niko Ahoniemi riisti kiekon puolustussiniviivalla ja kirmasi irti, mutta hyvän ottelun torjunut Tomi Risteli pysäytti läpiajon. Jälkitilanteesta turkulaisten kultakypärä Lassi Kokkala painoi kuitenkin vieraat tasoihin.

Kokkalan maali oli esisoittoa kakkoserän maalikarkeloille. Ensin Jerry Laakso ja Sami Tamminen veivät Kooveen jo kahden maalin karkumatkalle, mutta Miro Mäkinen ja Niko Ahoniemi kirivät maaleillaan TUTO:n pian takaisin rinnalle.

Jos toisen erän teemana oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin päätöserän pystyy tiivistämään sanoihin mailaviidakkoa ja pystypainia. Pitkään vaikutti siltä, että kotijoukkue Koovee tulisi ulos näistä turnajaisista voittajana Julius Valtosen maalilla ja Tomi Ristelin torjunnoilla. TUTO tuli kuitenkin vielä. Läpi illan aktiivisesti taklannut Mikke Levo ohjasi maalin edestä lukemiksi 4–4, pelikellon näyttäessä jäljellä olevaksi ajaksi vaivaiset 6,4 sekuntia. Maalin syöttänyt Niko Ahoniemi sai tasoituksesta jo ottelun kolmannen tehopisteensä.

Jatkoajalla Kooveella oli useampi tontti lisäpisteen naulaamiseen, mutta kiekkoa ei saatu toimitettua ohi Samu Lonkilan. Jatkoajan paras paikka siunaantui kuitenkin TUTO:lle, mutta Sami Salminen ja Niko Ahoniemi töpeksivät hyökkäyksen kahdella nollaa vastaan.

Ratkaisua haettiin lopulta voittomaalikilpailusta, jossa TUTO:n kolme ensimmäistä laukojaa onnistui ja Kooveen kolme vastaavaa epäonnistui yrityksissään. Ylimääräinen piste lähti siis Turkuun.

Tappiosta huolimatta kotijoukkue Koovee vaikuttaa parin ohipelin jälkeen olevan yhä valmiimpi tuleviin karsintoihin. TUTO:lle lisäpiste oli erityisen arvokas, sillä sen kaikki pahimmat kilpailijat hävisivät illan ottelunsa. TUTO nousi viidenneksi ja on ennen päätöskierrosta enää kahden pisteen päässä pudotuspelien kotietupaikasta.

Koovee pelasi kotiottelunsa tällä kaudella tasaisesti jaettuna Hakametsässä ja vieressä olevassa Haka 2:sessa. Hakametsän 14 ottelusta pisteitä kertyi keskiarvolla 1.07. Haka 2:sen vastaava lukema 11 ottelusta oli 1.16.

» Lähetä palautetta toimitukselle