Mestis-kierros: Kolmen kerroksen väkeä ja kotivoittoja lauantai-illassa

MESTIS / Raportti
KOOVEE ja SaPKo mittelivät lauantain kärkikamppailussa.
Kuva © Jarno Hietanen
Lauantai-illan huumaa tarjoiltiin kolmella Mestis-paikkaunnalla. Jokaisessa ottelussa mittelivät sarjataulukossa samoista sijoista kamppailevat joukkueet, joten jännitystä riitti siis viimeiseen asti.

KOOVEE-SaPKo 5-3 (1-0, 2-1, 2-2)

Katso videokooste

Kierroksen kärkikamppailu pelattiin Tampereella, jossa vauhtia ja tunnetta riitti kahden perinteikkään seuran kesken. Peli eteni pitkään päädystä toiseen, kunnes avauserän lopulla KOOVEEn Juho Jokiharju rikkoi kuparisen. Toisen erän alkajaisiksi sama mies tuplasi johdon 2-0:an.

SaPKo piti Kristian Tammisen työllistettynä, mutta nuori tamperelaismaalivahti selvitti torjuntatehtävänsä kunnialla. 

KOOVEEn kolme peräkkäistä jäähyä toisessa erässä kostautuivat, kun SaPKon Tuomo Viitasalo pommitti kavennuksen ylivoimalla. Tamperelaiset pääsivät tauolle kuitenkin kahden maalin johdossa joukkueeseen joulukuun alussa liittyneen Eero Savilahden kauden ensimmäisellä.

SaPKo sai myös jobin postia, kun Joonas Savolainen loukkaantui.

Tamperelaiset näyttivät menevän jo menojaan Miika Heikkilän 4-1-maalin myötä, mutta SaPKo ei ollut valmis antautumaan. Pässinutut nousivat maalin päähän Kasper Piitulaisen ja Ville Tiitisen onnistumisten myötä, mutta vain joutuakseen palaamaan Savonlinnaan tyhjin käsin. Viimeisen naulan arkkuun iski tyhjiin osunut Jere Helenius.

Hokki-Peliitat 4-3 (2-0, 0-0, 2-3)

Katso videokooste

Viime aikoina otteissaan piristynyt sarjanousija Hokki lähti hakemaan kotikaukalossaan kolmatte perättäistä voittoaan, kun vastaan luisteli sarjataulukossa yhden sijan kajaanilaisia perässä majaileva Peliitat.

Ottelu oli Hokin perhepeli, jolloin jää täyttyi Jarkko Harjulan laukoman avausmaalin jälkeen pehmoleluista. Isäntien hyökkäystä alkukaudella kannatellut Harjula ja muu ykkösketju vastasivatkin avauserän tehoista, kun myös Tuomas Komulainen onnistui.

Muuten pelin kuva oli Heinolan Peliitat vastaan Teemu Seppänen. Heinolalaisilla oli tukeva ote pelistä varsinkin toisessa erässä, mutta pienikokoinen suomussalmelaisvahti turhautti vieraat kerta toisensa jälkeen.

Kolmannessa erässä alkoi tapahtua. Joona Lankisen ja Joel Kerkkäsen maaleilla Peliitat nousi tasoihin, mutta tasatilannetta kesti ainoastaan 12 sekuntia, kunnes Riku Korhonen laukoi Hokin takaisin johtoon. Maalintekokilpailu jatkui, kun Peliitat tuli ylivoimalla Leevi Tukiaisen toimesta jälleen takaisin.

Jännitysnäytelmä ratkesi aivan loppuhetkillä, kun Valtteri Ilomäki runttasi irtokiekon verkkoon Christoffer Seppelinin komean esityön jälkeen ja varmisit Hokille täydet pisteet.

Jokipojat-K-Vantaa 4-3 (2-2, 1-0, 1-1)

Katso videokooste

Joensuussa alemman keskikastin kamppailussa K-Vantaa karkasi avauserän alkupuoliskolla jo kahden maalin karkumatkalle Julius Valtosen ja Lauri Savelan maaleilla. Savelalle osuma oli Mestis-uran ensimmäinen.

Kotijoukkue ei kuitenkaan myynyt turkkiaan helpolla, vaan rynnisti tasoihin vielä avauserän aikana Saku Kivisen ja Jaakko Kuusiston osuttua alle kolmen minuutin sisällä toisistaan.

Kamppailussa tunteet läikkyivät hetkellisesti yli erän lopulla nahistelun seurauksena, tuloksena kaksi kappaletta kahden minuutin väkivaltaisuuskakkosia joukkuetta kohden.

Tatu Kokkola vei joensuulaiset jo toisessa erässä johtoon, eivätkä vantaalaiset enää toipuneet tästä kiristä. Videotarkistuksen jälkeen Niki Blomgerg pääsi tuulettamaan vietyään Jokipojat jo 4-2-johtoon kolmannen erän alussa.

Keni Karalahti osui vielä kertaalleen vantaalaisvieraille, mutta tasoitukseen asti ei lohipaitojen loppukiri riittänyt hyvin puolustanutta jokipoikamiehistöä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo