Kiekko-Vantaa kukisti LeKin Vantaalla - "Pojat tekivät hienon työn"

MESTIS / Raportti
Maaliskuun alussa jatkosopimuksen Kiekko-Vantaan kanssa tehnyt Joel Sund iski voittomaalin.
Kuva © Riku Laukkanen
Keskiviikon Mestis-kierroksella Kiekko-Vantaa voitti kotiluolassaan LeKin. Näin varmistui, etteivät lohipaidat joudu karsintoihin. Pudotuspelipaikkakin on vielä täysin mahdollinen.

Keskiviikkona Mestis-kierroksella Vantaalla ottivat mittaa toisistaan Kiekko-Vantaa ja LeKi. Lohipaidat voittivat ottelun maalein 2−1 ja varmistivat sen, etteivät joudu karsintoihin. Pudotuspelipaikkakin on tarjolla perjantaina Turussa.

Kiekko-Vantaa aloitti vahvasti. Se rakenteli maukkaita tilanteita, mutta LeKi karvasi korkealta, eikä antanut vantaalaisten tehdä tuhojaan varsinkaan omassa päädyssä.

Kiekko-Vantaa siirtyi 1−0-johtoon avauserän puolenvälin tienoolla. Pari minuuttia tästä LeKi pääsi tuhannen taalan paikkaan, ja tuomaristo määräsi videotarkastuksen, mutta maalia ei hyväksytty.

− Ottelu oli kireä, kummallekin ottelu oli tärkeä. Meillä on ollut vähän rikkonaista. Lähdemme parantamaan peliä kevään hienoja pelejä kohti, totesi LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela.

Lempääläläiset olivat pakotettuja ampumaan kaukaa siniviivan tuntumasta, sillä lohinuttujen puolustus oli tiivis maalinedustalla ja ykkössektorin tuntumassa. Kiekko-Vantaalle tarjottiin tilaisuutta mennä 2−0-johtoon, kun LeKi otti rangaistuksen. Tätä seurannut ylivoimapeli oli vantaalaisilta huonohkoa toimintaa.

Toinen erä LeKin hallintaa

Kiekko-Vantaa lähti toiseen erään hitaammalla jalalla kuin ensimmäiseen. LeKi painosti pitkät tovit ja koko erä oli jokseenkin LeKi-merkkinen. Tunteet nousivat pintaan ja viiden minuutin pelin jälkeen molemmista joukkueista läksi miehet istunnolle väkivaltaisuudesta.

− Hieno voitto meille. Onneksi saimme kolmannessa erässä tiivistetyksi keskialuetta. Pojat tekivät hienon työn, sanoi Kiekko-Vantaan päävalmentaja Reijo Ruotsalainen.

Erä oli vauhdikas ja tilanteikas. Kumpikin joukkue sai aikaan mainioita mahdollisuuksia vuoron perään. Kun erää oli jäljellä nelisen minuuttia, LeKi nousi tasoihin Aleksi Mäkelän maalilla.

LeKi ansaitsi kaikin puolin tekemänsä maalin. Pitkään maali roikkui ilmassa, ja lopulta sinnikkyys palkittiin tasoituksen muodossa.

Kolmas erä oli taas vantaalaisten juhlaa, vaikkakin yleisilmeeltään päätöserä oli tasaväkinen. Kiekko-Vantaan maalivahti Waltteri Ignatjew piti loistavalla iltapuhteellaan vantaalaisia pinnalla.

Vaikka LeKi kärsi tappion, se voitti kuitenkin suurimman osan kaksinkamppailuista. Taklaukset kovenivat kolmannessa erässä. Kiekko-Vantaan voittomaalin iski maalin edestä Joel Sund. Aikaa oli tuolloin jäljellä viitisen minuuttia. Kun peliä oli jäljellä parisen minuuttia, ottivat joukkueet vuorotellen aikalisän, mutta lisämaaleja ei ottelussa nähty.

» Lähetä palautetta toimitukselle