Joensuussa makeaa mahan täydeltä - Ketterä tasoitti ottelusarjan jatkoeräosumalla

MESTIS / Raportti
Imatran Ketterä tasoitti puolivälieräsarjan 1−1:een Joensuussa. (Arkistokuva)
Kuva © Antti Varonen https://anttivaronen.com/
Jokipojat Ja Ketterä tarjoilivat joensuulaisyleisölle todellista pudotuspelikiekkoa parhaimmillaan pelaajien kamppaillessa, raastaessa ja vääntäessä laittaen itsensä likoon mustelmista välittämättä. Tasaistakin tasaisempi taistelu päättyi lopulta jatkoerässä Ketterän Sameli Ventelän tuliseen laukaukseen.

Puolivälierien toisessa kohtaamisessaan Jokipojat ja Ketterä olivat täysin hereillä ja valmiina taisteluun. Ottelun aikana ei tullut kertaakaan suvantovaihdetta, vaan peli kulki kovalla vauhdilla ilman turhia viivyttelyjä omassa päässä.

Jokainen pelaaja oli valmis heittämään itsensä kiekon eteen ja kamppailemaan kiekon hallinnasta osumista välittämättä hyökkäysten seuratessa toisiaan molempiin suuntiin. Tasaväkinen vääntö päättyi jatkoerässä imatralaisten 2−3-voittoon.

− Tultiin mielestäni hyvin peliin ja toiseenkin erään, vaikka ikävästi Jokipojat tuli tasoihin heti meidän johto-osuman jälkeen. Molemmilla oli hyvin paikkoja kolmannessa ja jatkoerässä, mutta saatiin käännettyä meille voitto. Tämä oli tärkeä päänavaus meille, Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen kommentoi ottelun kulkua.

Kiivasta kamppailua kiekosta

Tasaisessa avauserässä pari minuuttia ennen puoltaväliä Jokipojat pääsi testaamaan ensimmäisen kerran ylivoimaansa, mutta onnistui vain heilauttamaan sivuverkkoa.

Kiekon kalastelussa verkosta imatralaisten Konsta Mesikämmen epäonnisesti heilautti mailansa joensuulaisten Joonas Larinmaata kasvoihin, josta seurasi kotijoukkueelle kahden miehen ylivoima. Vierailijat osoittivat kuitenkin olevansa valmiita taistelemaan ja sai kotijoukkueen ylivoiman näyttämään lähes avuttomalta näpertelyltä.

Tasakentällisin kamppailu kiekosta oli jälleen tasaisempaa, kunnes Jesse Juntheikki ja Valtteri Lipiäinen karkasivat kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, joka myös päättyi ottelun avausmaaliin. Tilanteessa epäonnensoturiksi ajautui isäntien Miro Väänänen, joka pyrki estämään poikittaissyötön sillä seurauksella, että Juntheikin veto kimposi Väänäsen luistimesta ohi Niilo Halosen.

Toiseen erään tultiin samalla intensiteetillä hyökäten rohkeasti ja haastaen toista. Jokipoikien tasoitus tuli lopulta ylivoimalla ennen ottelun puoltaväliä, kun Karolus Kaarlehto ajautui liian sivuun maalilta torjuessaan Toni Leinosen vedon, jolloin Leinonen pääsi tyrkkäämään paluukiekon maalin perälle.

Vajaa neljä minuuttia tasoituksesta, joensuulaisten Joel Olkkosen istuessa jäähyllä, Aku Kestilä iski imatralaiset jälleen johtoon Henry Karjalaisen upeasta pyörähdyssyötöstä. Joensuulaiset eivät olleet takaiskusta moksiskaan vaan painoivat voimalla hyökkäyspäähän ja tasoittivat 2−2:een Janne Väyrysen maalilla vain 26 sekuntia Ketterän maalista.

Maalittomasta erästä äkkikuolemaan

Kolmas erä olikin toisinto aiempien erien tasaisesta kamppailusta, mutta maaleja ei saatu aikaiseksi hyvistä tilanteista huolimatta. Läpi ottelun mainiosti torjuneet maalivahdit pitivät omalta osaltaan huolen, että ottelu pysyi jännittävän tasaisena. Ketterä kilautti ylärimaa, kun puolestaa Jokipojat kohahdutti yleisöä maalinedushyörinöillä, jossa parhaimmillaan maali ammotti tyhjänä kiekon löytämättä perille. 

Kun jatkoerästä oli ehditty pelata hiukan yli viisi minuuttia Ketterä sai toimivan hyökkäyspään pyörityksen liikkeelle, jonka tuloksena imatralaisten Sameli Ventelä kiskaisi kiekon suoraan syötöstä Halosen selän taakse.

− Hyvä poikittaissyöttö Joona Jääskeläiseltä, niin siitä oli hyvä ampua, tyytyväinen Ventelä kiitteli ottelun jälkeen.

Jokipojat ja Ketterä jatkavat ottelusarjaansa lauantaina Imatralla. Otteluvoitot ovat torstain jälkeen 1−1. Välieriin etenee neljällä voitolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle