Tommi Miettiselle onnistunut debyytti, KeuPan vaikeudet jatkuvat - "Sisäistä johtajuutta tuosta tiimistä puuttuu"

MESTIS / Raportti
Damir Galin on kunnostautunut maalinteossa tällä kaudella.
Kuva © Janne Falck
Kaksi varjojen mailla ajelehtinutta seuraa kohtasivat Iisalmen lauantai-illassa. IPK:n valmentajanvaihdos oli onnistunut ensimmäisen pelin perusteella, kun iisalmelaisryhmä otti kauden kolmannen kotivoittonsa. KeuPa joutui lähtemään tyhjin käsin kotiin.

Kotijoukkue IPK saapui peliin uuden päävalmentajan kanssa. Yleinen käsitys energiapiikistä, jonka uusi valmentaja tuo, ei pettänyt taaskaan.

Avauserässä nähtiin peräti 14 minuuttia jäähyjä, joista kahdella syntyi myös maali. KeuPa aloitti maalinteon ensimmäisellä ylivoimalla, kun Janne Kumpulainen syötti ristikulmasta kiekon puolustajan paikalta hiipivälle Jaakko Jokiselle, jolla oli helppo työ tökätä kiekko sisään. 

- Se oli selvää, että me haluttiin olla aggressiivisia alivoimalla. Se on sellainen minun tapa peluuttaa. Annettiin yksi maali alkuun, opittiin sen jälkeen ja löydettiin keinoja, kommentoi tuore IPK-valmentaja Tommi Miettinen

IPK sisuuntui tästä, ja olikin vastuussa kahdesta seuraavasta osumasta. Ensimmäinen maali oli Saku Kinnusen käsialaa, kun miehen laukaus kimposi KeuPa-pelaaja Matias Mustosesta maaliin. Seuraavaan maaliin kului vain hieman päälle minuutti, kun varjojen mailla alkukauden seilannut Julius Rantaeskola laittoi ranteet lukkoon ja laukoi B-pisteeltä pelin 2-1. 

- Vauhtia ainakin on. IPK tuleee hyvin ja me yritetään vastata niiden liikkeeseen. Vauhdikas joukkue IPK on, kertoi Teemu Huttu erätaukohaastattelussa

- Se miten IPK pelasi tänään, laukoi paljon ja toimitti kiekkoa maalille. Meillä tyrehtyi palon hyökkäystilanteita siihen, että haetaan sitä syöttöä. Silloin kun on vaikeaa, niin ei se vaan oikein onnistu. Pitäisi pelata tosi yksinkertaisesti, mutta jotenkin ei olla sitä nyt sisäistetty. Meidän pitää paljon yksinkertaistaa vaan, että saataisiin tulosta, analysoi KeuPa-valmentaja Niko Härkönen

Toinen erä oli KeuPa-merkkinen, vaikkei keuruulaiset onnistuneetkaan saamaan kiekkoa kertaakaan ohi Dennis Saikkosen. Sen sijaan vahvasti esiintynyt IPK:n kakkoskenttä, jossa pelasivat Julius Rantaeskola, Aleksi Hämäläinen sekä Tuomas Vartiainen onnistuivat maalinteossa erän lopussa, kun Vartiainen pääsi sivaltamaan Hämäläisen tolpasta kimmoneen laukauksen ohi KeuPa-vahti Samuli Tervon. 

- Kivalta tuntuu. Kaikki kävi todella nopeasti. Me tarvittiin tähän hetkeen voittoa, tyylillä ei ollut väliä. Me oltiin nimenomaan joukkue 60 minuuttia ja se oli se tavoite, että yhtenäinen esitys. Tottakai tuossa pelissä on paljon parantamista. Olen tyytyväinen, että pakit selviytyi hyvin tuolla paineen alla ja pysyivät rinnakkain siinä auttaen toinen toista. Sentteripeli oli kolmion kärjessä hyvää, mutta hyökkäyspelissä varsinkin paljon kehittämistä vielä, mutta pala kerralla, kertasi Tommi Miettinen

15:48 pelannut Damir Galin aloittaa maalitehtailun kolmannessa erässä kovalla lyöntilaukausellaan, ja jatkaa maaliputkeaan kahden ottelun mittaiseksi. Kauan ei tarvinnut odottaa KeuPan kavennusta, kun vain minuutti IPK:n maalin jälkeen Olli Aitolan laukaus kimpoaa maalinedustalle Justus Mikkoselle, joka laittaa kiekon maaliin. 

Tappio oli KeuPalle viides perättäinen, kun IPK:lle voitto oli ensimmäinen seitsemään peliin. 

- Kyllä meillä muutenkin sellaista sisäistä johtajuutta tuosta tiimistä puuttuu. Tottakai, kun on vaikeata ja ollaan hävitty paljon, niin siinä yleensä luonnetta mitataan. Osa vähän murtuu, sitten on noita kavereita, kuten teille tuttu Valtteri Pihlajamäki, kun ei luovuta missään. Helvetin jämäkkiä äijiä meillä ei vain ole riittävästi. Ei auta, että niitä on muutama kaveri, kun niitä pitäisi olla pirusti enemmän, valittelee Härkönen 

» Lähetä palautetta toimitukselle