Iisalmessa mentiin pitkän kaavan kautta

MESTIS / Raportti
Imatran Ketterä vei voittomaalikisan Iisalmessa.
Kuva © Topi Lainio
Mestis-illan ainoassa ottelussa IPK vastaan Ketterä päädyttiin voittomaalikisaan. Ketterä vei kaksi pistettä hyvällä viimeistelyllä. Iisalmen Pelikarhut saivat palkinnoksi taistelustaan yhden pisteen.

Iisalmen illassa mittelivät IPK ja Ketterä. Kymmenen minuutin kohdalla vieraiden Mikko Haaparanta avasi pelin 0−1. Pari minuuttia myöhemmin Pelikarhujen Ville Saukko tasoitti. Viisi minuuttia ennen erän loppua Santeri Suomalainen vei kotijoukkueen uudelleen johtoon.

Ajassa 22.22 IPK:n Juho Korhonen maalasi jo 3−1. Seuraavaan viiteen minuuttiin IPK:lle kaksi kahden minuutin rangaistusta, joista jälkimmäisen aikana Mikko Haaparanta löi ranteet lukkoon ja 3−2-kavennuksen. Toista erää oli 1.45 jäljellä, kun Imatran Olli Korhonen tasoitti pelin.

Kolmannen erän puolivälissä oli Ketterällä viidellä kolmea vastaan -ylivoima. Janne Hämäläisen vapauduttua jäähypenkiltä Jesse Liuksiala iski 3−4:ään. Viisi ja puoli minuuttia kellossa kun Anton Stråka pääsi yrittämään rangaistuslaukausta. Cody Porter IPK-maalissa veti pidemmän korren.

Ottelun lopussa IPK ja Janne Katosalmi onnistui ilman maalivahtia, joten varsinaisella peliajalla 4−4.

Jatkoajalla maaleja ei nähty ja Imatran Ketterä oli parempi voittolaukauskisassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle