Kiekko-Espoon voittovire jatkuu: Rantaeskola tasoitti kuudella ja ratkaisi jatkoerässä

MESTIS / Raportti
Julius Rantaeskola astui esiin ratkaisuhetkillä.
Kuva © Jarno Hietanen
Hokki ja Kiekko-Espoo väänsivät puolivälierien ensimmäisen jatkoeräottelun, jossa espoolaisvierailija nappasi 2−1-voitolla 2−0-johdon ottelusarjassa.

Kajaanissa avauserä ei lähtenyt avausottelun tapaiseksi hurlumheiksi, vaan joukkueet keskittyivät hyvään kamppailupelaamiseen, eikä erityisiä maalitilanteita nähty.

Molemmat joukkueet pääsivät yrittämään avausmaalia ylivoimalla, ja ne johtivatkin hetkelliseen paineeseen vastustajan maalille. Lähimmäksi maalia pääsi Kiekko-Espoon Daniel Takkunen, jonka laukaus osui tolppaan. Myös erän loppuun espoolaiset saivat ylivoiman, jota jäi myös toiseen erään.

Hokki kesti vajaan alivoimansa toisen erän alussa, ja sen jälkeen peli aaltoili päästä päähän lyhyissä painostusjaksoissa. Toinen erä jatkoi samaa rataa. Hokki teki lopulta ottelun avausmaalin ajassa 33.29, kun Tuomas Komulaisen rannelaukaus ohitti Jani Lampisen.

Toisessa erässä tunteet nousivat hieman muun muassa Jesper Henrikssonin taklauksen ja Perttu Iso-Kuortin voimakkaan maalilleajon myötä. Erässä ei enempää maaleja nähty, joten viimeiseen erään lähdettiin Hokin maalin johdossa.

Kolmannessa erässä Miro Keskitalo otti väkivaltaisuusrangaistuksen, mutta Hokki ei onnistunut ylivoimaansa hyödyntämään, vaan sortui sen aikana pariinkin kertaan paitsioon.

Puolitoista minuuttia ennen loppua K-Espoo otti maalivahti Lampisen pois ja lähti hakemaan tasoitusta. Kaksikymmentä sekuntia ennen päätöstä vieraat onnistuivat, kun Sakari Turtiainen antoi ohjattavan syötön ja Julius Rantaeskola ohitti ensimmäistä kertaa illan aikana Alex Mäkelän.

Jatkoerää oli pelattu noin seitsemän minuuttia kun pitkäaikainen Hokki-pelaaja Christoffer Seppelin pääsi läpiajoon, mutta Lampinen torjui rystypuolen yrityksen.

Roope Niskanen otti kakkosen kiinnipitämisestä, mutta Kiekko-Espoon tilanne kuivui kokoon puolessa minuutissa Arttu Tuomaalan joutuessa istunnolle. Ratkaisu saatiin lopulta ajassa 74.50, kun Rantaeskola teki ottelun toisensa kovalla lämärillä seitsemän sekuntia voitetun b-pistealoituksen jälkeen.

− Väärä joukkue voitti pelitapahtumiin nähden. Pelasimme hyvän pelin. 20 sekunnista jäi kiinni, Hokki-päävalmentaja Pasi Räsänen kommentoi.

− Tänään kaikkia pelaajia tarvittiin. Molemmat joukkueet antoivat kaikkensa, ja pelissä oli kovaa kamppailua. Jatkoerässä olimme paremmalla jalalla ja rohkeampia, Kiekko-Espoon päävalmentaja Kim Hirschovits analysoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle