Ketterä jätätti Hermeksen alkurynnistyksessä - sarja tasoihin selvin lukemin

MESTIS / Raportti
Ahoniemi pääsi tuulettelemaan kahta täysosumaa toisessa finaalissa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mestiksen toisessa finaaliottelussa Ketterä otti Hermeksestä niskalenkin heti alussa. Hermes yritti kovasti otteesta rimpuilla irti pelin edetessä, mutta ei kuitenkaan enää onnistunut vieraitaan mattoon kampeamaan, joten Ketterä tasoitti ottelusarjan 7-2-voitollaan.

Ketterän vahva alku muodostui ratkaisuksi Mestiksen toisessa finaalissa. Imatralaisryhmä osui jo avauserässä kolmesti ja vaikka Hermes varsinkin toisessa erässä painoi kovaa päälle, kesti joukkue sen ja päätöserässä iski tehokkaasti vieden voiton 7-2-lukemin.

Finaalisarjan avauksessa tiistaina maaleitta jääneen Ketterän pelaamisesta näkyi nälkä heti alusta alkaen ja Hermes oli helisemässä aktiivisesti pelanneen imatralaisryhmän paineen alla. Avausmaaliakaan ei tarvinnut odotella vajaata kahta minuuttia kauempaa, kun Niko Ahoniemi räväytti Valtteri Meisaaren harhasyötön seurauksena 1-0-osuman.

Hermeksen paikat olivat erässä vähissä, mutta se onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin Juha Rautiaisen tekemällä maalilla. Ketterä kuitenkin karkasi vielä erän jälkimmäisellä puoliskolla uudelleen Roope Reinin ja toistamiseen osuneen Ahoniemen täysosumilla kahden maalin johtoon.

Jos ensimmäinen erä oli avointa ja vauhdikasta peliä, tarjoili toinen puolestaan tarkkaa puolustuspelaamista molemmissa kenttäpäädyissä. Hermes oli joukkueista enemmän kiekossa, mutta parhaalle vetosektorille sekään ei päässyt imatralaisvieraiden tiiviin puolustuksen läpi. Yksi maali erässä kuitenkin nähtiin, kun Hermeksen Jesper Ahlgren pääsi siirtämään maalin edestä Santeri Lipiäisen eteensä torjuman kiekon puoliksi tyhjään Ketterä-veräjään kaventaen pelin 2-3:een.

Päätöserän alussa Hermes tarjosi hopealautasella Ketterälle paikkaa ratkaista ottelu ottamalla kaksi peräkkäistä rangaistusta ja päästämällä vieraat pelaamaan täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Imatralaisten ylivoima oli kuitenkin ponnetonta ja Hermes sai tapetusta alivoimasta virtaa, mutta ei onnistunut tasoitusta Lipiäisen taakse iskemään.

Viimeinen niitti ottelulle syntyi kymmenisen minuuttia ennen loppua, kun Einari Luhangan siniviivalaukaus kimpoili ohi Joel Blomqvistin. Ketterä ei enää johtoasemassa isännille saumoja kavennukseen tarjonnut, vaan pelasi lopun fiksusti. Verkkojakin se heilutti vielä kolmesti, kun Jesse Viskari sekä Roope Mäkitalo nakkasivat kiekot tyhjään maaliin ja Luhanka illan toisellaan pamautti vielä viimeisellä sekunnilla 7-2-loppulukemat.

- Iso voitto meille. Tultiin ottamaan se, mikä meille kuuluu. Ensimmäisessä pelissäkin pelattiin hyvin, mutta ei saatu sitä raavittua. Nyt saatiin se ensimmäinen kiinnitys. Otettiin oppia viime pelistä ja nyt sitten helisi muutaman kerran vastustajan päässä. Yksinkertaistettiin, pistettiin äijää ja kiekkoa maalille ja nyt sitten upposi, kommentoi Ketterän Ahoniemi ottelua Ruudun haastattelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle