Armotonta menoa – TUTO vei pässiä narussa

MESTIS / Kuvakooste
TUTO pisti SaPKon ahtaalle voittamalla savonlinnalaisjoukkueen joukkueiden neljännessä välieräkohtaamisessa. Vieraat eivät pystyneet vastaamaan kotijoukkueen menoon ja peli oli ohi viimeistään toisen erän loppupuolella. Lopputulos 5 - 0 ei jättänyt jossiteltavaa joukkueiden paremmuudesta.
Kuva © Timo Savela
Savonlinnalaiset marssivat jäälle Roope Urpolahden johdolla.
Kuva © Timo Savela
Kevät ja tiepöly vaikutti vaivaan pelaajia.
Kuva © Timo Savela
Laitojen lähellä ei aristeltu.
Kuva © Timo Savela
Lennokkuutta riitti myös katsomossa.
Kuva © Timo Savela
TUTO piti pelin hyppysissään.
Kuva © Timo Savela
Maalin eteen syntyi ruuhkaa.
Kuva © Timo Savela
Tuomarit ohjasivat rötösherrat jäähyaition puolelle.
Kuva © Timo Savela
Vaikka Julius Pohjanoksan otteissa oli paikoin parantamisen varaa, TUTO-vahti piti maalinsa puhtaana.
Kuva © Timo Savela
Toisessa päässä homma ei ollut yhtä hyvin hanskassa.
Kuva © Timo Savela
TUTO hääri tehokkaana hyökkäyspäässä.
Kuva © Timo Savela
Puolustajat eivät onnistuneet pidättelemään isäntiä.
Kuva © Timo Savela
Savonlinnalaisten maalia vartioinut Urpolahti jäi turhan yksin.
Kuva © Timo Savela
TUTO sai juhlia maaleja kerta toisensa jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös