Peliittojen tehot eivät riittäneet Kupittaalla

MESTIS / Kuvakooste
TUTO voitti Peliitat Kupittaalla pelatussa ottelussa maalein 5–4. Ottelu aaltoili alusta loppuun. Peliitat osui ensimmäisenä, mutta TUTO pommitti nolla torjuntaa merkanneen Oskari Parviaisen vaihtoon jo ensimmäisessä erässä. Tajaa-ajo asemaan joutuneet vieraat nousivat tasoihin kolmannen erän alussa, mutta kotijoukkue onnistui vielä iskemään voittomaalin ennen peliajan umpeutumista.
Kuva © Timo Savela
Kaikki valmista koitokseen Kupittaalla. Valot päälle, maalit paikoilleen ja kiekko jäähän.
Kuva © Timo Savela
TUTO:n vieraaksi saapunut Peliitat aloitti vahvasti.
Kuva © Timo Savela
TUTOn maalilla torjunut Tuomas Aalto ei päässyt helpolla alkuminuuttien aikana.
Kuva © Timo Savela
Vieraat juhlivat Elias Elomaan iskemää avausmaalia ajassa 01:35.
Kuva © Timo Savela
TUTO ei kuitenkaan lannistunut.
Kuva © Timo Savela
Pian verkko heiluikin Peliittojen kenttäpäädyssä.
Kuva © Timo Savela
Verkko heilui uudelleen vieraiden päädyssä vain reilu minuutti myöhemmin.
Kuva © Timo Savela
Muutama minuutti myöhemmin peli oli jo 3–1.
Kuva © Timo Savela
Maalillaan nolla torjuntaa merkkauttanut Oskari Parviainen siirtyi penkin päähän kolmannen maalin jälkeen. Tilalle maalia tikitsemään luisteli Eetu Uotinen.
Kuva © Timo Savela
Uotinen toi ryhdikkyyttä vieraiden peliin.
Kuva © Timo Savela
Helpolla ei maalivahti kuitenkaan päässyt.
Kuva © Timo Savela
Erätauolla nähtiin mahdollisia tulevaisuuden tähtiä. Samat kiekkoilijat dominoivat myös seuraavassa erätaukohaastattelussa.
Kuva © Timo Savela
Toisessa erässä meno tasoittui.
Kuva © Timo Savela
Kumpikin osui kertaalleen.
Kuva © Timo Savela
Toisen erän lopun jäähy kuitenkin kostautui turkulaisille.
Kuva © Timo Savela
Peliitat tuli kovaa kolmanteen erään.
Kuva © Timo Savela
Ensin ylivoimalla osui Sergei Popov.
Kuva © Timo Savela
Sitten Elomaa.
Kuva © Timo Savela
Kolmannen erän alun tehot eivät kuitenkaan riittäneet Peliitoille. Oskari Kalajanniskan maali takasi TUTOlle kolme pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös