KeuPa haki kolme pistettä Turusta keskikastin kamppailusta

MESTIS / Kuvakooste
TUTO kärsi kotitappion KeuPaa vastaan. 1–4 lukemiin päättynyt ottelu oli vaikea kotijoukkueelle jo ensimmäisestä erästä alkaen. Keuruulaisvieraat hallitsivat peliä alusta loppuun, lopun takaiskumaalista huolimatta. Turkulaisten tekeminen kiteytyi kolmannen erän kahteen peräkkäiseen kiekko katsomoon -jäähyyn.
Kuva © Timo Savela
Lippuluukulla odotettiin maksavia asiakkaita.
Kuva © Timo Savela
TUTO haki otteluun lennokasta alkua.
Kuva © Timo Savela
KeuPa oli tällä kertaa kuitenkin jämäkämpi alkuminuuteista saakka.
Kuva © Timo Savela
Ottelu oli vaikea turkulaisille.
Kuva © Timo Savela
Tehottomuus mietitytti pelaajia.
Kuva © Timo Savela
Keuruulaiset laukoivat hanakasti.
Kuva © Timo Savela
Laukominen kannatti.
Kuva © Timo Savela
Tilanne oli jo 0–2 ennen ensimmäisen erän puoliväliä.
Kuva © Timo Savela
Kotijoukkueen peli takkusi lähes kaikilla osa-alueilla. Mistään imuroinnista ei kuitenkaan ollut kyse.
Kuva © Timo Savela
Pelin lomassa kyseltiin pelaajien kuulumisia. Veeti Vuorio vastaili kysymyksiin.
Kuva © Timo Savela
Irlannin presidentin kaima, Michael Higgins, oli seuraavana vuorossa.
Kuva © Timo Savela
TUTO haki kavennusta, mutta viimeistelyssä oli parantamisen varaa.
Kuva © Timo Savela
Edes ylivoima ei tuottanut tulosta.
Kuva © Timo Savela
Kun et tee, kaveri tekee. Mikko Perttu pääsi napauttamaan kiekon ohi Tuomas Aallon toisen erän päätteeksi.
Kuva © Timo Savela
Kolmas erä ei tuonut turkulaisten toivomaa muutosta otteluun.
Kuva © Timo Savela
TUTO sai kuitenkin vielä pientä lohtua, kun Robin Columban laukoi kiekon ohi KeuPa-vahti Niko Parkkisen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös