Yksi hyvä erä TUTOa vastaan riitti IPK:lle

MESTIS / Kuvakooste
IPK voitti TUTOn maalein 2–3. Ottelun kannalta ratkaisevaa oli TUTOn heikko toinen erä. Aivan keskiviikkoisen TUTOn ja Kiekko-Vantaan välisen ottelun toisen erän laatuista notkahdusta ei kotijoukkueelta nähty, mutta vieraat pääsivät juhlimaan voittoa toisen erän kolmen maalin turvin.
Kuva © Timo Savela
Väkeä valui halliin. Ottelua seurasi 2250 silmäparia.
Kuva © Saimi Airaksinen
Runsas kotiyleisö sai pelaajat hymyilemään.
Kuva © Timo Savela
Ensimmäinen erä tanssahdeltiin tasaväkisissä tunnelmissa.
Kuva © Timo Savela
Pelaajat painoivat päästä päähän, lähes käsikynkkää.
Kuva © Timo Savela
Suorilla laukauksilla ei yllätetty maalivahteja.
Kuva © Saimi Airaksinen
Veivaukset pysähtyivät patjoihin.
Kuva © Timo Savela
Laitojen tuntumassa ei ollut aikaa näprätä kiekon kanssa.
Kuva © Timo Savela
Myös tuomarit saivat osansa sähinästä.
Kuva © Timo Savela
Erätauolla kyseltiin kuulumisia.
Kuva © Timo Savela
Myös toisessa erässä riitti säpinää.
Kuva © Timo Savela
Henri Kiviaho puuskutteli maalillaan.
Kuva © Saimi Airaksinen
Maaleja nähtiin kuitenkin lähinnä toisessa päässä kenttää.
Kuva © Timo Savela
Timi Lahtinen ehti kiekkoon ensimmäisenä. Maaliltaan vastaan luistellut TUTO-vahti Conrad Mölder pelasi itsensä ulos tilanteessa.
Kuva © Timo Savela
IPK iski kolmesti toisessa erässä.
Kuva © Timo Savela
TUTO haki uutta virtaa vaihtamalla maalivahdin.
Kuva © Timo Savela
Myös tulosta syntyi.
Kuva © Saimi Airaksinen
TUTOn kakkosketju yllätti Kiviahon.
Kuva © Timo Savela
Kotijoukkue punnersi maalin päähän.
Kuva © Timo Savela
Turkulaiset pääsivät yrittämään tasoitusta ylivoimalla ja ilman maalivahtia.
Kuva © Saimi Airaksinen
Mitään nokkapokkaa kummallisempaa ei kuitenkaan nähty IPK:n maalilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös