TUTO nollasi Hermeksen kotonaan kahden veskarin voimin

MESTIS / Kuvakooste
TUTO voitti Hermeksen kotonaan selkein 4–0-lukemin. Toisessa erässä nähtiin ikävä tilanne, kun turkulaisten maalia vartioinut Emil Vuorio lanattiin maahan ja hänet jouduttiin taluttamaan pukukoppiin. Maalille vaihdettiin Mestis-debyytin tekevä Arvo Konttila, joka pelasi varmoin ottein nollaten kaikki vieraiden yritykset.
Kuva © Tiia Mahkonen
Avauskiekko tippui jäähän.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tony Tuupanen yritti hidastaa Matias Mutikaisen menoa.
Kuva © Tiia Mahkonen
TUTO siirtyi johtoon ja samalla Hermeksen pelaaja loukkaantui.
Kuva © Tiia Mahkonen
Maalinedustalla pistettiin pystyyn pienet painit.
Kuva © Tiia Mahkonen
Leevi Lemberg iski kotijoukkueen jo kahden maalin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Janne Riihimäki koitti olla maskissa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Leevi Teissala ajautui pieneen sanaharkkaan Juuso Vesalan kanssa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Topias Kaski iski ensimmäisen maalinsa TUTOn paidassa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kiekosta käytiin kovaa taistelua.
Kuva © Tiia Mahkonen
Emil Vuorio koki kovia toisessa erässä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tilannetta tarkasteltiin pitkään videolta ja pelaajilla oli hyvin aikaa rupatella keskenään.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tuukka Poikonen ei ollut mielissään tuomarien päätöksestä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jesse Leppikoski jäi kovan taklauksen alle, mutta selvisi säikähdyksellä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Maalille vaihdettu Arvo Konttila otti kaiken kiinni.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jesper Larinmaa iski kiekon vielä tyhjiin ja varmisti kotijoukkueelle voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös