FPS pusersi voittoon TUTOsta

MESTIS / Kuvakooste
FPS voitti TUTOn maalein 2–3 Kupittaalla pelatussa ottelussa. Forssalaiset nousivat kahden maaliin johtoon ensimmäisessä erässä. TUTO kiri pelin tasoihin kolmannen erän loppupuolella, mutta FPS-hyökkääjä Miku Ronkainen ennätti vielä maalintekoon ennen peliajan loppumista. Voitto oli FPS:n kauden ensimmäinen.
Kuva © Timo Savela
Mestikseen palannut FPS saapui TUTOn vieraaksi Kupittaalle.
Kuva © Timo Savela
Maalin edessä ei annettu periksi.
Kuva © Timo Savela
Eikä laitojenkaan lähellä ollut turvallista.
Kuva © Timo Savela
Mitään kainaloiden kutittelua aggressiivisempaa ei juuri kuitenkaan nähty.
Kuva © Timo Savela
Vauhtia riitti.
Kuva © Timo Savela
Kumpikin oli ottavana osapuolena.
Kuva © Timo Savela
Myös katsomon puolella riitti menoa.
Kuva © Timo Savela
Kiekko oli kuitenkin ottelun lennokkain.
Kuva © Timo Savela
Forssalaiset painoivat maalille.
Kuva © Timo Savela
Tulosta syntyi jo alkuminuuteilla.
Kuva © Timo Savela
FPS iski toisen maalinsa ensimmäisen erän puolivälissä.
Kuva © Timo Savela
TUTO pääsi peliin mukaan toisessa erässä.
Kuva © Timo Savela
Jere Karlssonin siniviivalaukaus toi isännät maalin päähän vieraista.
Kuva © Timo Savela
FPS pyrki säilyttämään johtonsa. Maalia vartioinut Tuomas Aalto teki parhaansa...
Kuva © Timo Savela
...mutta TUTO nousi vielä tasoihin kolmannessä erässä.
Kuva © Timo Savela
Hukattu johto ei kuitenkaan lannistanut forssalaisia. Miku Ronkainen iski ottelun voittomaalin.
Kuva © Timo Savela
2–3 lopputulosta kelpasi tuulettaa, sillä joukkueen edellinen voitto Mestiksessä oli kaudelta 2006-07.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös